Susi hyökkäsi ajokoiran kimppuun Ylistarossa
Koira selvisi tilanteesta pienillä ruhjeilla ja voi nyt hyvin.

Rauno Mäki oli suomenajokoira Liinuskorven Anopin kanssa suorittamassa ajokoetta Ylistarossa Etelä-Pohjanmaalla lauantaina 29.11.2025. Koira oli ollut aamupäivällä maastossa jo kolmatta tuntia, kun ajo alkoi. Pian tämän jälkeen alkoi tapahtua kummia.
– Ajoa kesti vain 12 minuuttia, ja sitten alkoi kauhea älämölö. Koira juoksi kahtasataa häntä koipien välissä ajotuomaria ja minua kohti. Susi oli koiran kintereillä 15 metrin päässä. Noin sadan metrin päässä susi huomasi meidät tiellä ja kääntyi takaisinpäin metsään, Mäki kertaa tapahtunutta.
Tuomarina toiminut Kari Miilumäki kertoo kyseessä olleen varmuudella susi.
– Eläin oli puolet isompi kuin koira. Susi se oli aivan selkeästi, Miilumäki toteaa.
Ajokoe keskeytettiin ja Mäki tarkisti koiran. Selässä oli sylkeä, mutta verta ei onneksi näkynyt. Mäki huomasi vasta myöhemmin, että turkin alla oli kulmahampaan jäljet selässä ja reidessä. Koiran kanssa käytiin Vaasassa eläinlääkärissä.
Ruhjeet olivat niin pieniä, että pelkällä lääkityksellä pärjättiin eikä koiraa tarvinnut tikata.
– Kyllä ihmettelen, että koira pääsi hengissä karkuun. Yllättävän hyvä tuuri oli, koiranomistaja huokaisee helpotuksesta.
Koirille turvalliset maastot yhä harvemassa
Ylistaron riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Korkiavuori kertoo, että alueella on tehty viime aikoina useita havaintoja susista.
Rauno Mäki on harrastanut ajokoirien kanssa pyyntiä 1980-luvulta asti. Tämä oli hänen ensimmäinen kohtaamisensa suden kanssa. Nykyinen suurpetotilanne harmittaa häntä.
– Paikat vaan vähenee, missä pääsee metsälle. Susien määrä vain kasvaa. Vaeltavia laumasta ajettuja susia on liikaa.
Mäen mukaan yli kolmevuotiaan narttukoira Anopin vointi on tällä hetkellä hyvä. Metsästys jatkuu vielä tällä kaudella, kun kuurit on syöty loppuun ja haavat parantuneet. Koirasta on tarkoitus saada käyttö- sekä muotovalio ja teettää sillä pentuja.
– Täytyy toivoa, että koiralle ei jäänyt tapahtumasta mitään traumaa, että uskaltaa vielä mennä metsään.
Kyseessä on 31. susihyökkäys, josta Metsästäjäliitto on uutisoinut kuluvan jahtikauden aikana. Tapaukset on kerätty tälle kartalle.
Metsästäjäliitto: Susikiintiöitä yksittäisille susille eri laumoihin, myös karhu ja ilves kiintiömetsästyksen piiriin
Suomen Metsästäjäliitto kiittää sadan suden susikiintiöstä. Liiton mielestä on hyvä, että kiintiöitä on jaettu eri puolille Suomea, ja myös perustelut ovat kunnossa.
Liiton mielestä kannanhoidollisessa metsästyksessä tulisi laumapoistojen ohella pyrkiä jakamaan metsästyskiintiötä tasaisemmin yksittäisten susien poistona useisiin laumoihin. Metsästäjäliitto katsoo, että nyt päätetty malli ei lisää merkittävästi maamme susikannan ihmis- ja koirapelkoa.
Metsästäjäliitto esittää, että myös karhun ja ilveksen kiintiömetsästys sisällytetään metsästyslakiin.
Liiton mukaan kaadettujen susien DNA-näytteet on tutkittava nopeutetulla aikataululla. Nykykäytännön jatkuessa saaliiksi saadut koirasudet vähentävät käytettävissä olevaa susikiintiötä, sillä suden metsästysaika ehtii loppua, ennen kuin DNA-tulokset saadaan.
Liiton kommentit löytyvät tästä linkistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Susi vei koiran suoraan kotiovelta Virroilla27.11.2025 10:33:46 EET | Uutinen
Susi nappasi suomenpystykorvan röyhkeästi kotiovelta Virroilla lauantaina 22. marraskuuta. Nälkäisen pedon jäljiltä saaliista jäivät jäljelle vain etutassut ja luita.
Metsästäjäliitto kiittää sadan suden metsästyskiintiötä – myös muiden suurpetojen kiintiömetsästys sisällytettävä lakiin25.11.2025 14:01:50 EET | Uutinen
Metsästäjäliitto kiittää esitystä asettaa suden kannanhoidollisen metsästyksen kiintiöksi sata sutta. Kiintiömetsästys tulisi ulottaa myös muihin suurpetoihin. Susien metsästys tulisi laumapoistojen sijaan kohdentaa useisiin laumoihin, joista poistettaisiin vain 1–2 sutta kustakin. Tämä lisäisi parhaiten susien ihmis- ja koirapelkoa.
Susi tappoi hirvikoiran Elimäellä21.11.2025 16:05:37 EET | Uutinen
Harmaa norjanhirvikoira Otto ennätti haukkua hirveä 20 minuutin ajan, kunnes susi hyökkäsi sen kimppuun Elimäellä 20. marraskuuta.
Susi söi koiran Ilomantsissa21.11.2025 10:02:07 EET | Uutinen
Jämtlanninpystykorva Kara karkasi metsään Ilomantsin Mekrijärvellä perjantaina 14.11. Monen päivän etsintöjen jälkeen löytyi enää raadeltu tassu.
Metsästäjäliitto vahvistaa johtajuutta20.11.2025 17:49:59 EET | Uutinen
Suomen Metsästäjäliiton syysliittokokous vahvisti johtajuutta, kun liitolle valittiin kaksi uutta varapuheenjohtajaa aiemman yhden sijasta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Marko Laine Salosta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Harri Käsmä Oulusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme