Vasemmistoliitto

Jessi Jokelainen suosii linnanjuhlissa hidasta muotia

Jaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen kertoo haluavansa tukea linnanjuhlien asuvalinnallaan kotimaista yrittäjyyttä ja parantaa suomalaisten työllisyyttä. Myös kiertotalous on Jokelaiselle tärkeää.

Kansanedustaja Jessi Jokelainen
Kuva: Antti Yrjönen

– Haluan tukea taiteilijoita, käsityöläisiä ja hidasta muotia maailmassa, joka painostaa kertakäyttöisyyteen ja halpojen tuotteiden haalimiseen. Kapitalismia ei kaadeta yhden naisen voimin, mutta koen velvollisuudekseni näyttää esimerkkiä, Jokelainen sanoo.

Jokelaisen mekon ja laukun on suunnitellut oululainen Reetta Hellgren, joka on ansioitunut muun muassa Muodin huipulle -kilpailussa vuonna 2024. Lopputuloksena on valkoinen, kimaltava ja jäisen kuulas juhlapuku, joka tuo mieleen suomalaisen talven.

– Asua lähdettiin laatimaan niiltä pohjilta, että halutaan omituista, näyttävää, linjakasta mutta yksinkertaista. Annoin Reetalle likimain vapaat kädet toteuttaa omaa näkemystään, ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen, Jokelainen kertoo.

Sekä Jokelaisen että hänen puolisonsa korut ovat lainassa tamperelaiselta korumuotoilijalta Laura Saarivuori-Eskolalta. Ne on valmistettu kotimaisista kierrätysmateriaaleista, täsmällisemmin vanhoista hopealusikoista.

Kengät Jokelainen on löytänyt kirpputorilta. Hän kertoo arvostavansa suomalaista osaamista ja käsityötä. Hidas muoti on usein kestävää ja myös laadukasta.

– Tuen vahvasti kiertotaloutta ja mahdollisuuksia uusiokäyttöön. Siksi mielelläni lainaan, kirpparoin ja haen jatkokäyttötarkoituksia. Mekkokin saa uutta käyttöä sitten, kun ehdimme puolisoni kanssa järjestää hääjuhlan,  hän sanoo.

Jokelainen on kansanedustajana tehnyt kirjallisen kysymyksen käytetyn tavaran arvonlisäverosta. Kun käytetty tuote myydään eteenpäin, siihen lisätään jälleen uusi arvonlisävero. Käytetyn tavaran kauppa voisi olla moninkertaista, jos päällekkäinen arvonlisäverotus ei tukahduttaisi myyntiä.

– On järjetöntä, että verotus rohkaisee ennemmin ostamaan mertentakaista pikamuotia kuin hyödyntämään laadukasta, kotimaista käytettyä tavaraa, hän sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen (oik.) antoi Reetta Hellgrenille lähes vapaat kädet toteuttaa näkemystään linnanjuhlapuvun suunnittelussa.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen (oik.) antoi Reetta Hellgrenille lähes vapaat kädet toteuttaa näkemystään linnanjuhlapuvun suunnittelussa.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Veronika Honkasalo: Hallitus runnoo läpi tarkoitushakuisesti hutaistun esityksen susien perusteettomaksi tappamiseksi28.11.2025 13:18:10 EET | Tiedote

Hallituksen esitys susien ympärivuotisen rauhoituksen poistamiseksi ja “kannanhoidollisen” metsästyksen mahdollistamiseksi on saapunut maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn. Valiokunnan jäsen Veronika Honkasalo pitää esityksen valmistelua räikeän puutteellisena ja tähänastista valiokuntakäsittelyä tarkoitushakuisesti kiirehdittynä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye