Pienyrittäjän arki voi olla turvaton – uusi koulutus auttaa varautumaan riskeihin
3.12.2025 12:11:59 EET | Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK | Tiedote
Monet pienyrittäjät työskentelevät liiketiloissaan yksin ja voivat kohdata arjessaan pelottaviakin tilanteita. Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen uusi koulutus tarjoaa tietoa ja työkaluja, joilla yrittäjä voi ennaltaehkäistä vaaratilanteita ja vahvistaa omaa turvallisuuden tunnettaan.

Ihmisten turvattomuuden tunne on lisääntynyt. Esimerkiksi kaupunkien keskusta-alueet näyttäytyvät monille levottomina. Turvattomuutta kokevat myös yksin omissa liiketiloissaan työskentelevät pienyrittäjät.
– Turvallisuus on iso osa-alue, joka jää monelta pienyrittäjältä huomioimatta. Asia muistuu usein mieleen vasta siinä vaiheessa, kun kohdataan aggressiivisesti tai epäasiallisesti käyttäytyviä asiakkaita, kertoo turvallisuusalan kouluttaja Jukka Mertaniemi Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksesta.
– Turvallinen työympäristö on perusedellytys yritystoiminnalle, ja turvallisuutta on järkevää ja kannattavaa kehittää.
Tähän pulmaan apuja tarjoaa Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen uusi Pienyrittäjän turvallinen arki -koulutus. Koulutuksessa yrittäjät saavat käytännön vinkkejä, harjoituksia ja toimintamalleja, joilla lisätä turvallisuutta omassa työssä. Osallistujat oppivat tunnistamaan ja ehkäisemään asiakaspalvelun ja toimitilojen turvallisuusriskejä, toimimaan oikein uhka- ja vaaratilanteissa sekä kehittämään oman yrityksen turvallisuuskulttuuria.
Kun tieto kasvaa, turvallisuus kasvaa
Turvallisuustietämyksen lisääminen on Mertaniemen mukaan yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa omaa turvallisuuden tunnetta.
– Jos on tietoa alla, tilanteet eivät tunnu niin voimakkailta. Tällöin mukana ei ole ainoastaan tunnetasolla, vaan tilannetta osaa arvioida myös faktojen kautta, että onko tässä todella uhka päällä vai ei, Mertaniemi kertoo.
Kun turvallisuustietämys lisääntyy ja itsevarmuus kasvaa, on sillä merkittävä vaikutus yrittäjän työhyvinvointiinkin.
Koulutuksessa pienyrittäjät pääsevät rakentamaan oman turvallisuussuunnitelman, jossa on huomioitu juuri omaan yritykseen ja toimialaan liittyviä mahdollisia vaaratilanteita ja menettelytapoja. Suunnitelmassa huomioidaan sekä henkilön että omaisuuden turvallisuus.
Isoissa yrityksissä turvallisuussuunnitelmat ovat vakiintunut käytäntö, mutta Mertaniemi kannustaa myös kaikkia pieniä yrityksiä turvallisuussuunnitelman tekoon. Jos turvallisuutta ei ole huomioitu ja jotain pääsee sattumaan, pienessä yrityksessä vaikutukset voivat olla isot.
– Pahimmillaan koko toiminta voi keskeytyä, jos tulee omaisuusvahinko tai henkilöön kohdistuva vahinko, Mertaniemi huomauttaa.
Ensimmäinen Pienyrittäjän turvallinen arki -koulutus järjestetään keväällä 2026. Haku on auki 20.1. saakka. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimusopiskelijalle koulutus on maksuton. Koulutusta järjestetään TAKKissa myös jatkossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka MertaniemiKouluttaja, turvallisuusalaTampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Puh:044 7906 302jukka.mertaniemi@takk.fiSirpa MertaniemiKouluttaja, yrittäjyysTampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Puh:044 7906 146sirpa.mertaniemi@takk.fiKuvat

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on monialainen ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä. Vuosittain TAKKissa opiskelee yli 13 000 aikuista ja henkilöstöä on n. 300. TAKKia ylläpitää Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr. Tarjolla on ammatillisia perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta yli 20 ammattialalta. Koulutuksia, toimintaa ja oppimisympäristöjä kehitetään tiiviissä yhteistyössä työelämän ja yritysten kanssa. Yrityksille ja organisaatioille on tarjolla joustavat ja yksilölliset henkilöstön osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen palvelut.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
TAKKille ja Tredulle tulee yhteinen konetekniikan oppimisympäristö Nirvaan22.4.2026 18:30:30 EEST | Tiedote
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKin ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristöt tuodaan saman katon alle TAKKin Nirvan kampukselle. Tampereen Aikuiskoulutussäätiön hallitus hyväksyi muutoksen maaliskuussa ja Tampereen kaupungin osalta asia käsiteltiin elinvoima- ja osaamislautakunnan kokouksessa 22.4.2026. Tavoitteena on keskittää alan koulutus yhteiseen oppimisympäristöön.
Uusi F-kaasuasetus pistää ajoneuvoasentajat päivittämään ilmastointipätevyytensä – koulutuksiin kannattaa tulla nyt22.4.2026 14:37:16 EEST | Tiedote
EU:n uusi F-kaasuasetus asettaa uusia velvoitteita autojen ilmastointilaitteissa käytettäville kylmäaineille. Tämän vuoksi ajoneuvoasentajien ja vastuuhenkilöiden on uusittava ilmastointipätevyytensä maaliskuuhun 2029 mennessä. Kursseille on hyvä tulla nyt, kun ruuhkaa ei vielä ole, kannustavat Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kouluttajat Mika Sivenius ja Juha Vainio.
Tampereen alueella on satoja ylioppilaita työttömänä – TAKKin uudet koulutukset helpottavat ylioppilaiden tietä kohti ammattikorkeakoulua ja työtä8.4.2026 10:52:10 EEST | Tiedote
Yhä useampi nuori tavoittelee korkeakoulututkintoa, mutta sisäänpääsy on entistä vaikeampaa. Tampereen Aikuiskoulutuskeskus tarjoaa nyt uudenlaisia koulutuspolkuja, jotka auttavat lukion suorittaneita etenemään joustavasti ja varmemmin kohti ammattikorkeakouluopintoja.
TAKKin uusi rehtori Jarno Tuimala: Kaikkeen ei tarvita korkeakoulutusta - ammatillinen aikuiskoulutus olisi vastaus moneen16.3.2026 09:33:14 EET | Tiedote
Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen uusi rehtori Jarno Tuimala haluaa olla vaikuttamassa ja puhumassa ammatillisen aikuiskoulutuksen puolesta myös valtakunnallisesti.
Loistoduuniin!-tapahtuma tarjoilee taas työ- ja opiskelumahdollisuuksia – tapahtuma täyttää kymmenen vuotta7.1.2026 08:57:28 EET | Tiedote
Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen järjestämässä koulutus- ja rekrytointitapahtumassa kävijät pääsevät tutustumaan TAKKin koulutuksiin sekä sote- ja ravintola-alan työpaikkoihin. Rekrytoimassa on 14 työnantajaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme