Oulun uusi vankila vihittiin käyttöön
3.12.2025 13:15:34 EET | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote
Oulussa vietettiin uuden vankilan vihkiäisiä. Vankila otetaan varsinaiseen käyttöön tammikuussa 2026. Vankila muodostaa yhdessä pääpoliisiaseman ja käräjäoikeuden istuntosalin kanssa ainutlaatuisen turvallisuuskeskittymän, jossa viranomaiset toimivat samalla tontilla.

Uudessa vankilassa on tilat noin sadalle vangille ja henkilöstöä tulee olemaan noin 80. Sinne sijoitetaan pääasiassa tutkintavankeja Pohjois-Suomen alueelta, ja vankilassa on osastot miehille, naisille sekä alaikäisille.
- On hienoa päästä käyttämään uusia, nykyaikaisia ja toimivia tiloja. Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyö on päivittäistä joka puolella Suomea, ja kun nyt Oulussa päästään työskentelemään samalla tontilla, se mahdollistaa aiempaa sujuvamman ja toimivamman työtavan puolin ja toisin, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi.
Vankilatoiminta siirtyy kokonaisuudessaan vanhasta Oulun vankilasta, joka on yli 140 vuotta vanha. Uudet tilat tarjoavat nykyaikaiset ja turvalliset olosuhteet vankeinhoitoon. Moniammatillinen yhteistyö eri henkilöstöryhmien kesken helpottuu, ja osastointi parantaa merkittävästi turvallisuutta.
Oulun Ruskonselän rakennuskokonaisuus edustaa Suomessa täysin uudenlaista ratkaisua: vankila, poliisin tilat ja istuntosalit on rakennettu samalle tontille sisäyhteydellä. Hankkeen rakennuttajana toimi valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt, ja rakentamisen palveluntuottajana SRV Rakennus Oy.
Yhteyshenkilöt
Ilkka LämsäOulun vankilan yksikönpäällikköRikosseuraamuslaitos
Puh:+358 50 307 5364ilkka.lamsa@om.fiRikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Organiserad brottslighets försök att infiltrera fängelser och påverka tjänstemän utgör en allvarlig säkerhetsrisk10.4.2026 15:33:26 EEST | Pressmeddelande
Det finns för närvarande ett rekordhögt antal, cirka 350 fångar i de finländska fängelserna som är kopplade till organiserad och nätverksbaserad brottslighet. Detta utgör en betydande risk för anstaltssäkerheten, myndighetsverksamheten och tilliten i samhället. Brottspåföljdsmyndigheten har intensifierat sitt arbete för att förebygga organiserad brottslighets påverkansförsök.
Järjestäytyneen rikollisuuden pyrkimys soluttautua vankiloihin ja vaikuttaa virkamiehiin on vakava turvallisuusriski10.4.2026 15:33:26 EEST | Tiedote
Suomen vankiloissa on tällä hetkellä ennätyksellisen paljon eli noin 350 järjestäytyneeseen ja verkostomaiseen rikollisuuteen kytkeytyvää vankia. Tämä on suuri riski vankilaturvallisuudelle, viranomaistoiminnalle ja yhteiskunnan luottamukselle. Rikosseuraamuslaitos on tehostanut toimintaansa järjestäytyneen rikollisuuden vaikuttamispyrkimysten ehkäisemiseksi.
Angeläget med stöd från personalen under fängelsetiden10.3.2026 09:19:29 EET | Pressmeddelande
Fångar och personer dömda till samhällspåföljder betonar betydelsen av bemötandet från personalens håll för att vardagen ska fungera. Det ger Brottspåföljdsmyndighetens senaste kvalitetsundersökning vid handen.
Vankeudessa on tärkeää henkilökunnan tarjoama tuki10.3.2026 09:19:29 EET | Tiedote
Vangit ja yhdyskuntaseuraamukseen tuomitut korostavat henkilöstön kohtaamisen merkitystä oman arjen sujumiselle, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen uusin laatukysely.
Risen tulostavoitteet toteutuivat vuonna 2025 melko hyvin -vankimäärän kasvu haastoi toimintaa6.3.2026 09:34:56 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2025 tulostavoitteet toteutuivat haastavissa olosuhteissa melko hyvin. Vankimäärän merkittävä kasvu ja henkilöstöresurssien niukkuus kuitenkin kuormittivat toimintaa. Turvallisuustilanne pysyi kohtuullisena, vaikka vankiloiden yliasutus oli huomattavaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme