Salibandyn kielletystä vedonlyönnistä rangaistuksia – Veikkaus ei tee tutkintapyyntöä poliisille
3.12.2025 13:28:09 EET | Veikkaus Oy | Tiedote
Salibandyliiton Kilpailu- ja kurinpitoryhmä (KKR) on tiedottanut tänään keskiviikkona 3.12. kiellettyyn vedonlyöntiin liittyvistä sanktioista. Määräaikaisia kilpailukieltoja määrättiin pelaajille ja toimihenkilöille yhteensä 80 kappaletta. Niiden mitta on noin kahdesta kuukaudesta noin seitsemään kuukauteen.

Tutkintaa teki kesän aikana Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK), joka sai asiaan liittyen käyttöönsä laajan pelitietomateriaalin Veikkaukselta. SUEK toimitti raporttinsa syksyllä eteenpäin Salibandyliiton Kilpailu- ja kurinpitoryhmälle, joka sai työnsä päätökseen joulukuun alussa.
Miesten huippusalibandy ei ole ollut tutkinnan aikana Veikkauksen vedonlyönnin kohteena. Nyt se kuitenkin palaa listoille lähiaikoina. Kohteiden ja pelikäyttäytymisen valvonta on edelleen jatkuvaa ja perusteellista, kuten kaikissa muissakin Veikkauksen vedonlyöntilajeissa.
- Kielletty vedonlyönti on ollut salibandyssa tutkimusten perusteella laajaa ja systemaattista. Nyt kun rangaistukset on jaettu niin on hyvä aika aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Teot ovat olleet vakavia, mutta meidän suurimmasta huolestamme, mahdollisesta ottelumanipulaatiosta, ei kuitenkaan ole löytynyt tutkinnassa viitteitä. Se on hyvin tärkeä asia, sanoo Veikkauksen riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Mikko Lahti.
MM-kisoissa 2024 pelatun Suomi-Norja-ottelun osalta KKR on pyytänyt SUEKilta viittä henkilöä koskevaa lisätutkintaa, joka ei valmistu tämän vuoden aikana. Siitä Salibandyliitto ja KKR tiedottavat myöhemmin erikseen.
Ei tutkintapyyntöä poliisille
Lahti kertoo, että Veikkauksen asia on nyt keskiviikkona julkaistujen päätösten osalta Veikkauksen puolesta loppuun käsitelty. Hän myös osoittaa kiitoksensa asiaan liittyen Salibandyliitolle, sen Kilpailu- ja kurinpitoryhmälle sekä SUEKille.
- Asian hoitaminen on ollut monimutkaisesta kokonaisuudesta riippumatta johdonmukaista ja se on otettu hyvin vakavasti. Vaikka meillä on valmius reagoida ja tehdä nopeasti toimenpiteitä väärinkäytösten vuoksi niin toivottavasti mihinkään tällaiseen ei tarvitse koskaan enää palata, Lahti alleviivaa.
- Olemme saamiemme tietojen perusteella myös päättäneet, että emme tee tästä kokonaisuudesta tutkintapyyntöä poliisille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Jalkapallon MM-kisat: "Maalitykki Erling Haalandin joukkueen puolesta on lyöty vetoa yllättävänkin paljon"10.6.2026 11:23:43 EEST | Tiedote
Jalkapallon odotetut MM-kisat potkaistaan käyntiin torstai-iltana Suomen aikaa. Kisat pelataan 11.6.–19.7. Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Veikkauksen asiakkaiden vedonlyöntikiinnostus kohdistuu eurooppalaisiin maihin.
Tuore miljonääri sai puhelun, joka muutti kesäsuunnitelmat: "Kesämökkiä katselemaan"10.6.2026 08:10:02 EEST | Tiedote
Kouvolan Korian ABC liikenneasemalle pelattu Milli-rivi toi pelaajalle kahden miljoonan euron päävoiton. Tuore miljonääri sai tiedon voitosta Veikkauksen onnittelupuhelussa ja kertoi ensimmäisenä suuntaavansa kesämökkiostoksille. Voittoa juhlitaan tällä viikolla Kouvolassa kakkukahvien merkeissä.
Eurojackpotissa perjantaina jaossa 45 miljoonaa9.6.2026 22:41:02 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 45 miljoonan päävoitto.
Historiallinen voitto Milli-pelistä - tänne rapsahti kaksi miljoonaa euroa7.6.2026 10:39:29 EEST | Tiedote
Veikkauksen yksivuotissynttäreitä tällä viikolla viettänyt Milli-peli sai historiansa viidennen päävoittajan lauantaina 6.6.2026.
Milli-pelistä kahden miljoonan osuma - Loton potti jo 11,5 miljoonaa euroa6.6.2026 23:06:32 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 23/2026 täysosumia. Ensi lauantaina potissa on tarjolla 11,5 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme