HSY

HSY ja Espoon kaupunki palauttavat yhdessä kalojen vaellusreittejä – tärkeää esimerkiksi uhanalaiselle taimenelle

Jaa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja Espoon kaupunki ovat yhteisessä hankkeessaan palauttaneet kalojen vaellusreittejä Espoossa. Yhteishanke tukee vesiluonnon monimuotoisuutta ja palauttaa erityisesti uhanalaisen taimenen vaellusreittejä.

Kalatie on toteutettu kivikynnys-allasrakenteena. Peräkkäisten altaiden vedenpintojen välillä on noin 20 senttimetrin korkeusero.
Kalatie on toteutettu kivikynnys-allasrakenteena. Peräkkäisten altaiden vedenpintojen välillä on noin 20 senttimetrin korkeusero. Kuva: Markku Vähäkäkelä

Taimen ja muut kalat pääsevät nyt nousemaan mereltä Espoon sisävesiin hankkeen ansiosta. Dämmanin tekojärvelle on valmistunut kalatie ja Nuuksion Pitkäjärven nousuesteenä oleva säännöstelypato on korvattu uudella pohjapadolla. Nämä muutokset mahdollistavat taimenen ja muiden kalojen nousun aina Dämmaniin ja Nuuksion Pitkäjärveen asti, ja vielä pidemmälle Iso-Parikkaalle ja Ruuhijärvelle saakka.

Kalatie avaa reitin Espoon sisävesiin

Kalatie rakennettiin Dämmänilla nousuesteenä olevan padon viereen, ja se toimii luonnonmukaisena ohitusreittinä kaloille. Noin 175 metriä pitkä kalatie koostuu yhteensä 34 kivikynnyksestä, joiden väliin jää vesialtaita, joissa kalat voivat levähtää ennen kuin jatkavat matkaansa seuraavaan. Kivikynnysten välinen etäisyys on noin neljä metriä ja hieman ennen kalatien puoliväliä on suurempi levähdysallas.

Nousuesteiden poistaminen mahdollistaa kalojen vapaan kulun Espoon sisävesistöihin, mikä on tärkeää erityisesti uhanalaisen taimenen lisääntymiselle. Hanke parantaa taimenkannan kutumahdollisuuksia ja elinolosuhteita. 

Espoon kaupungin näkökulmasta Dämmanin ja Nuuksion Pitkäjärven nousuesteiden poisto on jatkumoa Gumbölenjoen vuonna 2020 rakennetulle Gumbölen Myllykosken padon kalatielle. Kalatien valmistumisen jälkeen padon yläpuolella on tehty sähkökoekalastuksissa taimenen poikashavaintoja vuosittain vuodesta 2021 lähtien, avaa ympäristötekniikkainsinööri Mira Heiskanen Espoon kaupungilta.

Hanke edistää kansallisen kalatiestrategian toteutumista, ja on Uudenmaan vesienhoidon vuosille 2022–2027 laaditun toimenpideohjelman ja Espoon vesiensuojelun toimenpideohjelman 2022–2027 mukainen hanke.

Hanke parantaa vesiluonnon monimuotoisuutta ja siitä hyötyvät myös ulkoilijat

Vesistöjen kehittämishankkeet ovat tärkeä askel kohti kestävämpää vesistöhallintaa. Hankkeet osoittavat, miten luonnon monimuotoisuutta voidaan edistää käytännön toimilla. Luonnon monimuotoisuuden suojelu, erityisesti ihmisen toimien aiheuttamilta haitoilta, on keskeistä luonnon säilyttämiseksi tuleville sukupolville. 

Vaikka HSY:n toiminta vaikuttaa väistämättä ympäristöön, pyrimme jatkuvasti vähentämään haittoja ja kehittämään ratkaisuja, jotka tukevat luonnon monimuotoisuutta pitkällä aikavälillä. Kalateiden rakentaminen ja vaellusesteiden poistaminen ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten voimme edistää vesiluonnon palautumista, kertoo osastonjohtaja Veli-Pekka Vuorilehto.

Vaelluskalat eivät ole ainoita, joita hankkeet hyödyttävät. Myös muut alueen virtavesieliöt ja kalasto hyötyvät vesistöjen palautumisesta lähemmäs luonnontilaa. Kaupunkilaisille ja alueilla ulkoileville tämä taas merkitsee entistä monipuolisempia mahdollisuuksia nauttia luonnosta. Monimuotoisempi vesiluonto ja ekosysteemi lisäävät vesistöalueen virkistysarvoa ja tekevät alueesta entistä houkuttelevamman ulkoiluun.

Monivuotinen ja tiivis yhteistyö

HSY käynnisti kalatien suunnittelun marraskuussa 2014. Dämmanin säännöstelyn muutostarve syntyi vesilaitoksen käytöstä poistamisen myötä, ja pitkän valmisteluvaiheen sekä rakentamisen jälkeen kalatie on valmistunut syksyllä 2025. Hankkeen aikana on tehty tiivistä yhteistyötä Uudenmaan ELY-keskuksen asiantuntijoiden kanssa. Hanke on saanut avustusta Dämmanin kalatien rakentamiseen Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Nuuksion Pitkäjärven toimenpiteisiin Uudenmaan ELY-keskukselta. Kohteen suunnittelusta on vastannut FCG Rakennettu Ympäristö Oy. 

HSY:n ja Espoon kaupungin yhteistyö jatkuu Bodominjärven säännöstelypadon muutostöillä ja kalatien rakentamisella. Tarkoitus on poistaa taimenen nousueste Espoonjoen vesistössä sijaitsevaan Bodominjärveen. Tämän arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 aikana.  

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.                     

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Puunpolton päästöjä ja ilmanlaatuhaittoja voidaan vähentää oikeilla puunpolttotavoilla20.11.2025 09:20:57 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun asukkaat hallitsevat vähäpäästöisemmän puunpolton jo melko hyvin, mutta vielä on parantamisen varaa, kertoo HSY:n julkaisema raportti. Vähäpäästöisemmillä puunpolttotavoilla voi vaikuttaa omaan ja läheisten terveyteen ja parantaa lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi puunpolton energian saa paremmin talteen, ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa.

HSY:n syksyn Sortti-keräysautokierroksella vastaanotettiin 8 100 kiloa kodin vaarallista jätettä18.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjesti syys-lokakuussa viiden viikon mittaisen Sortti-keräysautokierroksen kodin vaaralliselle jätteelle. Sortti-keräysauto kiersi pääosin Helsingissä ja Espoossa, lisäksi mukana oli muutamia pysähdyspaikkoja Kirkkonummella ja tänä vuonna myös Vantaalla. Asukkaat toivat keräysautoon yhteensä noin 8 100 kiloa vaarallista jätettä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye