Arviolta 300 vuotta vanhat henkilöiden jäänteet haudattiin Espoossa Kirkon hautausmaalla
Kolmen arviolta 1700-luvulla eläneen ihmisen jäänteet on saaneet tänään viimeisen leposijansa Espoon tuomiokirkon ympärillä olevalle Kirkon hautausmaalle. Jäänteet löytyivät tuomiokirkon käynnissä oleviin korjauksiin liittyneiden kaivuutöiden yhteydessä. Esbo svenska församlingin työntekijät toimittivat hautauksen aamupäivällä.

Kolmen henkilön jäänteet löytyivät Espoon tuomiokirkon pääsisäänkäynnin ja kellotapulin välillä olevan käytävän kaivausten yhteydessä. Jäänteitä tutkittaessa kävi ilmi, että kyseessä on kolme aikuista 1700-luvulla elänyttä henkilöä.
Espoon keskiaikaisen kirkon edessä tapahtuvia kaivaustöitä valvoi arkeologi ja näin Museovirasto sai heti tiedon löydöksistä.
Kovin paljoa muuta tutkimuksissa ei selvinnyt, kuin arvio siitä, että kyseessä on noin 300 vuotta eläneet ihmiset.
– Seurakunta oli tuohon aikaan ruotsinkielinen. Siksi tuntui luontevalta, että Esbo svenska församling vastaa hautaamisesta, kertoo Esbo svenska församlingin kirkkoherra Kira Ertman.
– Museovirasto tutki jäänteet ja koska ne olivat jo hyvin maatuneessa tilassa, ei Museovirastossa nähty mahdolliseksi jatkaa niiden tutkimista tai saada niistä DNA-näytteitä, sanoo Espoon seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Juha Ollila.
Nyt kun kaivaustyöt on saatu valmiiksi, ei ole odotettavissa uusia vastaavia löydöksiä, Ollila toteaa.
Hautaamiseen osallistui Esbo svenska församlingin kirkkoherra Kira Ertmanin lisäksi seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Taina Sandberg, johtava kanttori Nina Kronlund sekä Juha Ollila Espoon seurakuntayhtymästä.
Haudalle istutetaan myöhemmin puu ja hauta saa myös muistolaatan.
Hautauksen toimittamisessa laulettiin virsi, kirkkoherra luki tekstin Johanneksen evankeliumista, luettiin Isä meidän rukous sekä Herran siunaus. Haudalle laskettiin kukkia.
– On aina tärkeää kunnioittaa ihmisarvoa, Kira Ertman painottaa lopuksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha OllilaHautaustoimen päällikköEspoon seurakuntayhtymä
Puh:050 594 5304juha.ollila@evl.fiKira ErtmanKyrkoherde, kirkkoherra,Esbo svenska församling
Puh:050 358 1014kira.ertman@evl.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 156 053 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Omkring 300 år gamla kvarlevor gravsattes på kyrkogård i Esbo3.12.2025 14:06:39 EET | Pressmeddelande
Kvarlevor av tre personer som troligen levde på 1700-talet har i dag fått sin sista viloplats i en grav på Kyrkans begravningsplats vid Esbo domkyrka. Kvarlevorna hittades i samband med grävarbeten, när Esbo domkyrka för tillfället genomgår en omfattande renovering. Esbo svenska församling ombesörjde gravläggningen.
More tickets available for the Ultimate Greatest Christmas Carols sing-along event at Espoo Metro Areena28.11.2025 14:38:41 EET | News
Over 6,000 tickets have already been sold to the Espoo Parishes’ Ultimate Greatest Christmas Carols sing-along event. The seating chart for the event is now finished, which means some additional tickets will become available. Ticket reservations was re-opened on Thursday, 27 November through Ticketmaster.
Ytterligare biljetter delas ut till allsångsevenemanget De vackraste julsångerna på Esbo Metro Arena28.11.2025 10:44:43 EET | Nyheter
Över 6 000 biljetter till megaevenemanget De vackraste julsångerna som ordnas av Esbo församlingar har redan delats ut. Nu finns det ytterligare ett begränsat antal biljetter att dela ut när läktarkartan för evenemanget har fått sin slutliga form. Från och med torsdagen den 27 november har man återigen kunnat boka biljetter på Ticketmasters webbplats.
Lisälippuja jaossa Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutapahtumaan Espoo Metro Areenalle28.11.2025 10:00:19 EET | Uutinen
Espoon seurakuntien järjestämän Kauneimmat Joululaulut -megatapahtuman lippuja on jaettu jo yli 6 000 kappaletta. Lippuja saadaan nyt vielä jakoon rajattu määrä, kun tapahtuman katsomokartta on saanut lopullisen muotonsa. Lippuja pystyy varaamaan taas torstaista 27.11. alkaen Ticketmasterin sivuilta.
Tapiolan kirkko täyttää 60 vuotta – paikalliset paljastavat rakkaimmat muistonsa kirkosta18.11.2025 08:00:00 EET | Uutinen
Tapiolan uniikki betonikirkko herättää tunteita. Osalle espoolaisista se on rakkautta ensisilmäyksellä, osa on kiintynyt kotikirkkoonsa hiljalleen. Ruusuvuoren arkkitehtuurin helmi täyttää ensimmäisenä adventtina 60 vuotta. Kirkon juhlaviikoilla on luvassa näyttely paikallisten kirkkomuistoista sekä peruskorjauksen arkkitehti Riitta Tuomiston luento.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



