Apulaispormestari Vanhanen arviointineuvoston varhaiskasvatusraportista: “Tasa-arvoisten varhaiskasvatusmahdollisuuksien parantamista on välttämätöntä jatkaa”
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen näkee eilen julkaistussa Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäisessä, varhaiskasvatusta käsittelevässä raportissa sekä aihetta iloon että syitä toimia aiempaa määrätietoisemmin tasa-arvoisten varhaiskasvatusmahdollisuuksien parantamiseksi.

“Helsinki on toiminut muun muassa nostamalla varhaiskasvatuksen ammattilaisten palkkoja Helsingin palkkakehitysohjelman avulla sekä täydennyskouluttamalla varhaiskasvatuksen ammattilaisia, mikä on nostanut merkittävästi kelpoisen henkiöstön määrää”, Vanhanen kertoo.
Varhaiskasvatuksen kelpoisen henkilöstön määrä on kaupunkitasoisesti noussut vuodesta 2024 seuraavasti: varhaiskasvatuksen opettajien osuus 54,8 prosentista 57,3 prosenttiin, erityisopettajien osuus 56,0 prosentista 66,0 prosenttiin, lastenhoitajien 63,7 prosentista 70,1 prosenttiin ja sosionomien osuus 31,2 prosentista 34,9 prosenttiin. Kelpoisen henkilöstön määrä Helsingissä on korkeampi kuin naapurikaupungeissa Espoossa ja Vantaalla. Vanhanen näkee kelpoisen henkilöstön epätasaisen jakautumisen Helsingin eri alueille kuitenkin merkittävänä haasteena, jota on syytä ratkoa aiempaa määrätietoisemmin. Arviointiraportissa nousee esille, että haastavimmilla alueilla keskimäärin opettajista vain 45 prosenttia opettajista oli kelpoisia, kun taas kaikkein hyväosaisimmilla alueilla heitä oli yli 60 prosenttia.
“Helsinki on pyrkinyt parantamaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia koulutukseen ja varhaiskasvatukseen esimerkiksi erillisellä tarveperustaisella rahalla, jonka avulla haastavien alueiden varhaiskasvatuksen opettajille on maksettu palkanlisää. Helsingin haastavimmilla alueilla kelpoisen henkilökunnan osuus oli vertailussa vain vähän pienempi kuin Espoossa keskimäärin, minkä voisi nähdä osoituksena siitä, että tehdyt toimenpiteet ovat olleet tehokkaita. Helsingin strategiassa ja budjetissa on vahva panostus peruskoulun vahvistamiseen, ja tämä raportti osoittaa, että myös varhaiskasvatukseen on satsattava lisää tasa-arvoisten mahdollisuuksien lisäämiseksi. Varhaiskasvatuksen tarveperustaista rahaa onkin lisättävä”, Vanhanen sanoo.
Vanhanen toteaa, että kelpoisen henkilöstön määrää Helsingin eri alueilla on välttämätöntä seurata tulevaisuudessa edelleen ja lisätä toimenpiteitä niille alueille, joissa kelpoisen henkilöstön saaminen on kaikkein haastavinta, jotta lasten tasa-arvoiset mahdollisuudet toteutuvat ja koulutuksen eriytyminen vähenee.
“Varhaiskasvatuksesta on lapselle paljon hyötyä koulupolkua ajatellen ja haluan, että Helsingissä saa hyvät lähtökohdat kouluun ja hyvän pohjan suomen kielen osaamiselle jokaisessa päiväkodissa riippumatta siitä, millä postinumeroalueella lapsi asuu."
Vanhanen muistuttaa, että lähtökohdiltaan haastavammillakin alueilla on hyviä ja toimivia päiväkoteja, joista täytyy ottaa oppia. Samalla koko varhaiskasvatus vaatii lisää satsauksia, jotta kaikissa päiväkodeissa riittää sijaisia ja henkilöstö viihtyy työssään, jolloin kelpoista henkilöstöä on riittävästi myös tulevina vuosina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta VanhanenKasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari
Puh:044 5707857reetta.vanhanen@hel.fiJulianna KentalaApulaispormestarin erityisavustaja
Puh:040 1828 243Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry
Satamatunneli ei kestä taloudellista tarkastelua – Helsingin kaupunginhallitus lykkäsi päätöstä ensi viikkoon24.11.2025 17:41:47 EET | Tiedote
Satamatunnelin esitetty linjaus heikentää Salmisaaren alueen kehittämispotentiaalia ja merkitsee kaupungille arviolta noin sadan miljoonan euron menetystä rakennusoikeutena. Päätöksenteon pohjaksi ei ole toistuvista pyynnöistä huolimatta esitetty kattavaa kustannus–hyötylaskelmaa eikä investoinnin kannattavuuslaskelmaa. Tämän vuoksi Vihreät tulee esittämään hankkeen palauttamista valmisteluun.
Helsinki ottamassa kannakseen: hylkeiden ja uhanalaisten vesilintujen metsästys tulisi kieltää kaupungin edustan merialueilla12.11.2025 11:37:50 EET | Tiedote
Helsinki on ottamassa viralliseksi kannakseen, että hylkeiden ja uhanalaisten vesilintujen metsästys kielletään kaupungin edustan uloimmilla meriluodoilla. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta tänään keskiviikkona 12.11. Vihreiden Amanda Pasasen tekemän aloitteen pohjalta. Kaupunginhallituksen pohjaesity puoltaa Pasasen aloitetta.
Reetta Vanhanen: Sophie Mannerheimin sairaalakoulu saa vihdoin pysyvät hyvät tilat7.11.2025 14:16:16 EET | Tiedote
Sophie Mannerheimin koulu on odottanut pitkään pysyviä tiloja ja toiminnot siirtyvät väliaikaisista tiloista tulevaisuudessa Laakson yhteissairaalan lähelle. Kasvatus- ja koulutuslautakunta teki kokouksessaan 21.10. päätöksen tarveselvityksestä ja tilojen suunnittelun aloittamisesta Laakson sairaalan yhteyteen. Opetustiloja toteutetaan noin 140:lle oppilaalle perusparannettaviin ja laajennettavaan tiloihin osoitteessa Lääkärinkatu 6. Uudet tilat otetaan käyttöön elokuuhun 2029 mennessä. Päätös on merkittävä ja tärkeä parannus sairaalakoulun oppilaille. “Tarjoamme sairaalakoulussa vaativan erityistuen ohjausta sekä sairaalaopetusta psykiatrian ja somaattisten sairauksien osastoilla oleville peruskouluikäisille lapsillemme. Olen tavattoman iloinen, että sairaalakoulu on saamassa vihdoin pysyvät toimivat tilat lasten- ja nuorisopsykiatrian osastojen välittömästä läheisyydestä. Oppiminen ja koulunkäynti on jokaisen lapsen oikeus”, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari ja lääkä
Shawn Huff kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin sijaiseksi5.11.2025 17:28:09 EET | Tiedote
Vihreät valitsivat kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin perhevapaan sijaiseksi Shawn Huffin. Valtuustoryhmän puheenjohtajaa sijaistaa Suvi Pulkkinen.
Vihreät valitsee sijaiset apulaispormestari Reetta Vanhaselle ja ryhmänjohtaja Amanda Pasaselle 5.11.20254.11.2025 08:31:20 EET | Tiedote
Helsingin vihreä valtuustoryhmä valitsee perhevapaan sijaisen kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhaselle. Sijaisuuden kesto on 9.1.–4.10.2026. Valinta tehdään valtuustoryhmän kokouksessa keskiviikkona 5. marraskuuta 2025. Samassa kokouksessa valitaan sijainen myös valtuustoryhmän puheenjohtaja Amanda Pasaselle, joka jää määräaikaiselle vapaalle 1.12.2025–8.3.2026. Henkilövalintojen tulokset julkistetaan kokouksen jälkeen vihreän valtuustoryhmän viestintäkanavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme