VR-Yhtymä Oyj

Uusia junavuoroja Ouluun joulukuussa

Jaa

VR lisää kaukoliikenteen junavuorojen tarjontaa eri puolilla Suomea merkittävästi vuodelle 2026. Uudet vuorot vahvistavat yhteyksiä Oulusta Helsinkiin ja väliasemille sekä Oulusta pohjoiseen. Vuorot on suunniteltu täydentämään aukkoja junaliikenteen aikatauluissa viikon kysytyimmille matkustuspäiville, ja niiden liikennöinti aloitetaan 14.12.2025.

Junaliikenteen suosio matkustamisen muotona kasvaa entisestään: viime vuoteen verrattuna vapaa-ajan matkustaminen on kasvanut jopa 9 prosenttia ja opiskelijoiden osuus asiakaskunnasta on kasvanut 7 prosenttia. Myös työmatkojen määrä on kasvussa. 

VR lisää uusia junavuoroja Oulun reitille asiakaskysynnän perusteella kysytyimmille ajankohdille. Uudet vuorot lisäävät vaihtoehtoja tuoden lisää joustavuutta ja mukavuutta matkantekoon Helsingin ja Oulun välillä.

VR aloittaa Pendolino Plus -junien liikenteen Oulun ja Helsingin välillä tiistaina 16.12.2025, jolloin käynnistyy täysin uusi klo 04.32 aamuvarhaisen vuoro, joka palvelee erityisesti Oulusta Tampereelle ja Helsinkiin kiirehtiviä liikematkustajia. Uusi juna sekä uusi, VR:n asiakkaiden toiveiden pohjalta suunniteltu Ekstra Plus -matkustusluokka ovat saaneet innostuneen vastaanoton aiemmin käynnistyneellä reitillä Helsingistä Turkuun. Pendolino Plus -junat tulevat osittain korvaamaan nykyisiä Helsingistä Ouluun liikennöiviä IC- ja Pendolino-junia. Uusi kalusto ei vaikuta matka-aikaan ja reiteillä pysähdytään samoilla asemilla kuin nytkin.

Pendolino Plus -liikenteen lisäksi Oulun junayhteydet monipuolistuvat joulukuussa, kun 14.12. alkaen käynnistyvät seuraavat uudet reitit ja vuorot:

  • arkisin Helsingistä Ouluun klo 14.54 Tampereen kautta
  • sunnuntaisin suora yhteys Turusta Ouluun klo 11.05
  • sunnuntaisin Oulusta Helsinkiin klo 18.17 pysähtyen myös väliasemilla Seinäjoen pohjoispuolella
  • sunnuntaisin Oulusta Seinäjoelle klo 11.55 tarjoten enemmän yhteyksiä väliasemilta etelään
  • lauantaisin IC25 Helsingistä jatkaa Oulusta Rovaniemelle klo 18 täydentäen lauantai-illan vuorotarjontaa
  • sunnuntaisin IC 26 suora yhteys Rovaniemeltä klo 11.00 Oulun kautta Helsinkiin

Sunnuntaisin Turusta Ouluun sekä Oulusta Helsinkiin kulkevat junat pysähtyvät muun muassa Pietarsaari-Pedersören, Raahen sekä Lapuan asemilla.

”On hienoa, miten viikonloppujen ja vapaa-ajan matkustamisen suosio on kasvanut. Haluamme tarjota asiakkaillemme lisää vaihtoehtoja mukavalle ja vähäpäästöiselle tavalle matkustaa, ja olemme iloisia voidessamme kasvattaa vuorotarjontaamme näin merkittävästi vuodelle 2026”, kertoo VR:n kaukoliikenteen suunnittelujohtaja Mikko Linderoos

Oulun lisäksi uusia vuoroja kohdistuu erityisesti itäradalle Joensuun reitille sekä Tampereen ja Kouvolan kautta Kuopioon. Uusien kaukoliikenteen junavuorojen lisäksi VR tekee yhdessä kuntien kanssa merkittäviä aikataulumuutoksia idän suunnan lähijunien ostoliikenteessä. Muutokset parantavat vaihtoyhteyksiä ja sujuvoittavat matkustamista erityisesti Helsinki–Lahti–Kouvola–Kotka-akselilla. Kaikki uudet vuorot löytyvät kootusti tästä ajankohtaisuutisesta.

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa puhelimitse akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:+358 29 434 7123viestinta@vr.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa vähäpäästöisen raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR:n Kemijärven lisäjunavuorojen liikennöinti jatkuu – Itä-Lapin kohteisiin pääsee sujuvasti lomakausilla11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

VR lisäsi junavuoroja Kemijärvelle joulukuusta 2024 alkaen yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Lisävuorot ovat osoittautuneet suosituiksi ja niille on sovittu kahden vuoden jatkorahoitus vuoden 2027 loppuun asti. Junavuorot parantavat Itä-Lapin saavutettavuutta ja tukevat alueen matkailua sekä elinkeinoelämää. Suosittujen matkakohteiden, kuten Pyhän ja Luoston, tavoittaminen vähäpäästöisesti junalla on jatkossa lomasesonkeina entistäkin sujuvampaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye