Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Talentia: Sosiaalihuoltolakia ei saa höllentää – viisi ratkaisua hallituksen uudistukseen

Jaa

Hallitus uudistaa sosiaalihuoltolakia tällä kaudella. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia painottaa, että lakia ei saa höllentää. Seuraukset olisivat muuten vakavia. Talentia esittää lakiuudistukseen viittä ratkaisua, joilla turvataan ihmisten avunsaanti ja saavutetaan säästöjä.

Sosiaalihuoltolaki on sosiaalipalvelujärjestelmän selkäranka. Sen tehtävänä on turvata ihmisille oikeus saada apua oikea-aikaisesti, tarpeen mukaan ja yhdenvertaisesti. Laki myös varmistaa, että sosiaalialan ammattilaiset voivat tehdä työnsä vaikuttavasti ja eettisesti.

- Laki toimii nykyisessä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa tilanteessa perälautana, jota ilman moni avun tarvitsija jäisi kokonaan tuetta. Siksi lainsäädännön väljentäminen ei ole hyväksyttävää, sanoo Talentian erityisasiantuntija Kristiina Ruuskanen.

Sosiaalihuoltolaki näkyy ihmisten arjessa esimerkiksi silloin, kun lapsiperhe tarvitsee apua, ikääntynyt tarvitsee kotiin palveluja tai nuori kohtaa kriisin.

Jo nyt hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja sosiaalipalvelujen saatavuudessa. Lisäksi sosiaalihuollon johtotehtäviin on noussut henkilöitä ilman sosiaalialan koulutusta. Talentia pitää tätä vakavana ongelmana, joka heikentää palvelujen laatua ja asiakasturvallisuutta.

- Jos sosiaalihuoltolakia väljennetään ja päätökset ihmisille annettavasta tuesta jätetään hyvinvointialueiden harteille, odotettavissa on kaaos. Alueiden erot repeävät ja työntekijöiden kuormitus kasvaa entisestään. He joutuisivat taistelemaan nykyistäkin kovemmin asiakkaiden oikeuksien puolesta, Ruuskanen sanoo.

Talentian ratkaisuehdotukset sosiaalihuoltolakiin

Hallitus tavoittelee sosiaalihuoltolain uudistuksella säästöjä. Niitä on mahdollista saada, jos lakiuudistus tehdään huolellisesti. Tärkein säästökeino on se, että ihmiset saavat ajoissa tarvitsemansa avun.

Talentia tarjoaa viittä ratkaisuehdotusta sosiaalihuoltolakiin:

1. Sosiaalihuoltolaki turvaa perusoikeudet – ei väljennyksiä

Lakia ei saa heikentää. Laissa tulee säätää palvelutarpeen arvioinnista, asiakassuunnitelmasta ja päätöksenteosta. Laissa on turvattava asiakkaan oikeus laillistettujen sosiaalihuollon ammattihenkilöiden osaamiseen. Erityisen tuen tarpeen määritelmät on säilytettävä.

2. Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus säilytettävä ja selkeytettävä

Kyse on eri tehtävistä, jotka täydentävät toisiaan. Molempiin tarvitaan asiakasmitoitus, ja ammatillinen johtaminen on turvattava lailla.

3. Yksilön ja yhteisön vahvuuksia tuettava

Lailla ei voida määritellä, miten yksilö laitetaan kantamaan vastuuta, koska ihmisten lähtökohdat, kyvyt ja lähiyhteisöt vaihtelevat.

Voimavaranäkökulma palvelutarpeen arvioinnissa ehkäisee ongelmia ja vähentää kustannuksia. Ohjauksen ja neuvonnan esteettömyys ja asiantuntijuus on kirjattava lakiin.

4. Hallinnollista työtä kevennettävä

Tilastointi, asiakastietojärjestelmät ja johdon raportoinnin tiedonkeruu on uudistettava niin, ettei sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden työaika kulu taulukoiden täyttämiseen.

Hallinnon keventäminen vapauttaa aikaa vuorovaikutukseen, joka on sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen vaikuttavuuden ydin.

5. Palvelujen siiloutuminen korjattava – kohti kokonaisvaltaista tukea

Asiakkaalla tulee olla yksi asiakassuunnitelma ja pysyvä omatyöntekijä, joka koordinoi tuen kokonaisuuden. Palvelutarpeen arviointi on tehtävä yli yksikkörajojen. Tekoälyn käyttöä sosiaalihuollossa on kehitettävä eettisesti ja turvallisesti.

Omatyöntekijöiden päätöksenteko- ja koordinointioikeuksia pitää vahvistaa. Omatyöntekijyys olisi pysyvää myös silloin, kun asiakkaan sosiaalihuollon tarpeet vaihtelevat.

>> Tutustu tarkemmin Talentian ehdotuksiin sosiaalihuoltolain uudistamisessa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye