Länsirannikkoyhteistyöllä kasvua koko Suomeen
Länsirannikon alueella on tehty kolmen vuoden ajan tiivistä ammattikorkeakouluyhteistyötä, joka tukee sekä paikallista että valtakunnallista kasvua ja kilpailukykyä. Alueen yrityksillä ja elinkeinoelämällä on ollut keskeinen rooli yhteistyössä, joka on merkittävää koko Suomen hyväksi.

Länsirannikon alue Turusta Kokkolaan on yksi Suomen talouden ja viennin moottoreista. Vaikka alueella asuu vain vajaa 17 % Suomen väestöstä, siellä sijaitsee noin 24 % maan teollisuuden työpaikoista. Yrityksiä alueella oli vuoden 2024 lopulla 80 300, mikä vastaa 17 % kaikista Suomen yrityksistä. Vuonna 2024 länsirannikko tuotti tavaravientituloja noin 19,7 miljardia euroa eli yli 27 % koko maan tavaraviennistä. Alueelle investoidaan voimakkaasti ja keväällä 2025 vireillä tai toteutuneita vihreän siirtymän investointeja oli noin 75 miljardin euron edestä, lähes neljännes koko Suomen investoinneista.
Länsirannikko on merkittävä koko Suomen kasvulle ja kilpailukyvylle ja opetus- ja kulttuuriministeriö onkin kolmen vuoden ajan rahoittanut länsirannikon ammattikorkeakoulujen tiivistä ja systemaattista yhteistyötä. Vaasan ammattikorkeakoulun koordinoimassa Länsirannikkoyhteistyössä ovat olleet mukana Turun ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Centria ammattikorkeakoulu sekä ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Novia.
”Yhteistyömme ei ole vain paikallista. Se on strateginen investointi alueen ja koko Suomen kilpailukykyyn, huoltovarmuuteen ja vihreään siirtymään. Yhdessä rakennamme Suomen kasvua”, sanoo Vaasan ammattikorkeakoulun TKI-johtaja Marja-Riitta Vest.
Investointien, osaamisen ja viennin ytimessä
Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan korkean teknologian vientiyritysten merkittävä määrä tekee länsirannikosta keskeisen kansalliselle huoltovarmuudelle ja tarjoaa hedelmällisen kasvualustan uusille innovaatioille ja tuotantoteknologioille. Vilkkaan yritystoiminnan rinnalla alueen korkeakouluissa opiskelee noin 60 000 opiskelijaa, mikä oli vuoden 2024 lopulla 18 % Suomen korkeakouluopiskelijoista.
Länsirannikon korkeakoulujen yhteistyö vuosina 2023-2025 on keskittynyt tukemaan alueella olevaa osaamista digitaalisen valmistustekniikan, automaation ja robotiikan, puhtaan energian ratkaisujen, huoltovarmuuden sekä terveyden ja hyvinvoinnin aloilla. Yhteistyön pitkän aikavälin visio on monialainen yhteistyö systeemisten haasteiden ratkaisemiseksi.
”Korkeakouluyhteistyön käynnistymisen taustalla oli länsirannikon merkitys koko Suomelle tavaraviennillä ja jalostuksen arvonlisäyksellä mitattuna. Kesäkuussa 2025 neljän maakuntamme tavaraviennin arvo per asukas oli 41% kaikkien maakuntien arvosta. Tämä on yli kaksinkertainen verrattuna maakuntien väkilukuun. Valitsemamme slogan ”Suomi elää länsirannikosta” on tänään vieläkin enemmän totta kuin kolme vuotta sitten, kun aloitimme tiiviin korkeakouluyhteistyön. Erinomaisesti sujunut yhteistyö antaa loistavat mahdollisuudet jatkaa merkittävää työtä koko Suomen hyväksi”, toteaa Cimmo Nurmi, Satakunnan ammattikorkeakoulun tutkimuksen vararehtori.
Osana yhteistyötä on myös rakennettu tiiviimpiä kumppanuuksia Ruotsiin, esimerkiksi Uumajan ja Vaasan kaltaisten alueiden välillä sekä vahvistettu Suomi–Ruotsi–Norja-yhteistyötä energiamurroksen, osaajatarpeiden ja turvallisuusympäristön muutosten ratkaisemiseksi.
”Yhteistyö Ruotsin kanssa on strateginen voimavara Merenkurkun alueelle, länsirannikolle ja laajemmin Suomelle. Rajat ylittävä korkeakouluyhteistyö vahvistaa osaamista, tutkimusta ja innovaatioita. Yhdessä voimme rakentaa alueesta houkuttelevan työ- ja opiskeluympäristön, joka hyödyttää molempia maita”, kertoo Otto Långvik, tutkimuskoordinaattori, Yrkeshögskolan Novia.
Monialaista yhteistyötä yhdessä yritysten kanssa
Länsirannikon korkeakoulujen yhteistyön kehittämisessä ja ohjaamisessa on ollut mukana advisory board, joka koostuu alueiden teollisuuden edustajista. Länsirannikon Industrial Advisory Boardin rooli korkeakoulujen yhteistyössä on ollut merkittävä erityisesti monialaisen yhteistyön edistämisessä ja alueen älykkään erikoistumisen tukemisessa.
”Länsirannikkoa yhdistää positiivinen rakennemuutos. Haasteemme liittyvät osaavan työvoiman saamiseen ja teknologian nopeaan käyttöönottoon yrityksissä. Tässä laaja AMK-verkosto kykenee yhdessä palvelemaan tehokkaammin ja vaikuttavammin alueen yritysten tarpeita”, kertoo Centria ammattikorkeakoulun TKI-vararehtori Marko Forsell.
”Länsirannikkoyhteistyö on ratkaisevassa roolissa, kun valmistaudumme vihreän siirtymän ennätyksellisiin investointeihin. Yhdessä varmistamme, että alueemme yritykset löytävät osaavaa työvoimaa ja voivat kasvaa kansainvälisesti kilpailukykyisiksi. Toisaalta hyvinvointialueiden ja korkeakoulujen yhteistyö synnyttää radikaaleja innovaatioita, joita tarvitaan ikääntyvän väestön hoivan turvaamiseksi. Nämä ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten yhteistyömme vastaa tulevaisuuden haasteisiin”, sanoo Juhani Soini, vararehtori, Turun ammattikorkeakoulu.
”Kuuden parhaan ulkoisen tutkimus- ja kehitysrahoituksen kasvun joukossa on neljä länsirannikon ammattikorkeakoulua. Yhteistyö on selkeästi edistänyt tavoitettamme kasvattaa TKI-toimintaa. Teollisuuden kanssa tekemämme yhteistyö on erityisen vahvaa”, toteaa Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila.
”Tämän kaltainen yhteistyö on meille todella tärkeää. Hankkeiden kautta kehitämme teknologioita vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin ja toisaalta saamme tulevaisuuden ammattitaitoista työvoimaa”, sanoo Kai Kamila, Lead HR Business Partner, Wärtsilä.
Yhteistyö ei lopu OKM:n rahoituksen päättymiseen. Nyt on vasta päästy alkuun ja yhteistyötä jatketaan myös tulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Riitta VestTKI-johtajaVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 577 3121marja-riitta.vest@vamk.fiMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointiVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat





Vaasan ammattikorkeakoulu painottaa koulutuksessaan ja tutkimuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. VAMK tekee tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
VAMKista valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opinnot ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat opiskelijoille erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet.
Opiskelijoita VAMKissa on noin 4 000 ja henkilöstöä 200.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Korkeakoulujen Opin.fi-palvelu tarjoaa uusia opintopolkuja kaiken ikäisille oppijoille21.11.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Keväällä 2025 avattu Opin.fi-palvelu kokoaa suomalaisten korkeakoulujen avoimet opinnot yhteen paikkaan. Palvelu on suunnattu niille, jotka haluavat kehittää osaamistaan ennen tutkinto-opintoja tai työelämää varten. Vaasan ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
The higher education institutions' Opin.fi service offers study paths for all learners21.11.2025 07:05:00 EET | Press release
Launched in spring 2025, the Opin.fi service brings together all open studies offered by Finnish higher education institutions in one place. The service is intended for people who want to develop their skills before degree studies or for working life. Vaasa University of Applied Sciences is involved in the project.
ABB lahjoitti YuMi-robotin VAMKille tukemaan konetekniikan opetusta29.10.2025 07:10:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu sai ABB:ltä YuMi-robotin lahjoituksena opetuskäyttöön. Robotti rikastuttaa erityisesti konetekniikan opetusta ja vahvistaa korkeakoulun ja alueellisten yritysten yhteistyötä. Yhteistyö tukee tekniikan osaajien koulutusta tarjoten opiskelijoille ajantasaiset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen.
Chau Tran ja Linh Le on valittu VAMKin vuoden alumneiksi23.10.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun vuoden 2025 alumneiksi on valittu Long Van -yrittäjät, liiketalouden tradenomi Chau Tran ja tietotekniikan insinööri Linh Le. Vuoden alumni julkistettiin vuotuisessa alumnitapahtumassa, joka järjestettiin VAMKin Avainkumppani Kalevan tiloissa.
Chau Tran and Linh Le are VAMK’s Alumni of the Year23.10.2025 07:15:00 EEST | Press release
Long Van entrepreneurs, Bachelor of Business Administration Chau Tran and Bachelor of Engineering in Information Technology Linh Le, have been named VAMK’s Alumni of the Year 2025. The announcement was made at VAMK's yearly alumni event, which was held at the premises of VAMK's Key Partner, Kaleva.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme