SDP EDUSKUNTA

SDP:n Nasima Razmyar vaatii kokoomukselta: Korjatkaa yrittäjien eläkkeiden alivakuuttaminen

Jaa

Hallitus on käynnistänyt yrittäjien eläkemaksujen uudistuksen, jonka pohjaksi ministeri Grahn-Laasonen tilasi ETK:n entiseltä toimitusjohtaja Rantalalta selvitystyön. Selvitys julkaistaan tämän viikon perjantaina. Tuoreessa haastattelussa ministeri päätyi kuitenkin erikoisella tavalla ampumaan alas vielä julkaisemattoman selvityksen. SDP:n kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kritisoi ministerin toimia ja vaatii kokoomusta korjaamaan yrittäjien eläkejärjestelmän alivakuuttamisen kestävällä tavalla.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

-Aiemmin kokoomus kannatti mallia, jossa YEL-maksu määräytyy yrittäjän todellisten ansioiden mukaan, mikä oli kannatettavaa. Nyt näyttää siltä, että kokoomus ei olekaan valmis korjaamaan alivakuuttamisen ongelmaa kaikkien yrittäjien osalta, vaikka sillä olisi myönteisiä vaikutuksia julkiselle taloudelle, Ramyar sanoo.

- Tämä on täysin ristiriidassa puolueen julkisen talouden tasapainottamisvaatimuksen kanssa. Onkin syytä kysyä, ketä tämä uudistus todellisuudessa palvelee. Kun lobbaus vaikuttaa linjauksiin, kokoomus suojelee jälleen vain omia eturyhmiään. Nyt tarvitaan rohkeutta tehdä oikeudenmukainen ja kestävä yrittäjien eläkejärjestelmän uudistus, eikä järjestelmä, joka suojaa suurituloisia, Razmyar painottaa.

Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen mukaan valtion subventio YEL-järjestelmään nousee ensi vuonna noin 600 miljoonaan euroon. Syynä on se, että suuri osa yrittäjistä alivakuuttaa itsensä ja ilmoittaa YEL-työtulonsa todellista ansiotuloaan pienemmäksi. Tämä heikentää sekä eläketurvaa että julkisen talouden kestävyyttä.

- Tämä on väärä suunta. On tehtävä vastuullinen ratkaisu, jolla korjataan alivakuuttaminen, turvataan pienyrittäjien asema ja tehdään järjestelmästä kestävämpi kaikille, Razmyar päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia2.12.2025 14:04:04 EET | Tiedote

– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).

SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | Tiedote

-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye