Jyväskylän yliopisto

Onko kevyempi aina kovempi? - Kehonkoostumuksen yhteydet huippukestävyysurheilijoiden suorituskykyyn

Jaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan rasvaprosentin pieneneminen voi parantaa suorituskykyä kestävyysjuoksussa ja maastohiihdossa. Naisurheilijoilla tehokkaampi tapa kehonkoostumuksen optimointiin on kuitenkin painonpudotuksen sijaan rasvakudoksen muuttaminen lihaskudokseksi. Tutkija ja hiihtäjä Oona Kettunen korostaa, että painon ja kehonkoostumuksen optimointiin liittyvien riskien vuoksi niitä tulee harjoittaa vasta huippu-urheiluvaiheessa aikuisiässä.

Oona Kettunen kilpailee aktiivisesti pitkän matkan hiihdossa ja työskentelee tutkijana Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, Vuokatin liikuntateknologian yksikössä.
Oona Kettunen kilpailee aktiivisesti pitkän matkan hiihdossa ja työskentelee tutkijana Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, Vuokatin liikuntateknologian yksikössä. Oona Kettunen

Kestävyyslajeissa, kuten juoksussa ja maastohiihdossa, kevyempi kehonpaino voi parantaa suhteellista tehontuottoa ja vähentää energiankulutusta. Painonpudotus vaatii kuitenkin energiavajetta, mikä voi heikentää terveyttä ja suorituskykyä. Siksi painon optimointi on aina tasapainoilua hyötyjen ja riskien välillä. Painon ohella myös kehonkoostumus voi vaikuttaa urheilijan suorituskykyyn.

Jyväskylän yliopiston ja Huippu-urheilun instituutti KIHU:n tutkimuksessa selvitettiin, vaikuttavatko painon ja kehonkoostumuksen muutokset huippukestävyysurheilijoiden suorituskykyyn. Tutkimukseen osallistui 52 kansainvälisen tason suomalaisjuoksijaa ja -hiihtäjää, joiden kehonkoostumusta ja suorituskykyä mitattiin peruskuntokaudella sekä kilpailuun valmistavalla kaudella. 

Suorituskyky paranee harjoittelulla – rasvaprosentin lasku tuo lisäetua

Urheilijoiden paino ja kehonkoostumus pysyivät keskimäärin muuttumattomana peruskuntokaudelta kilpailuun valmistavalle kaudelle. Mattotestin maksiminopeus ja maksimaalinen hapenottokyky puolestaan paranivat mittapisteiden välillä lajista ja sukupuolesta riippumatta.

“Tämä osoittaa, että suorituskyky voi parantua onnistuneen harjoittelun seurauksena ilman painossa tai kehonkoostumuksessa tapahtuvia muutoksia”, Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikön projektitutkija Oona Kettunen sanoo. 

Korrelaatioanalyysit kuitenkin paljastivat, että rasvaprosentin ja -massan pieneneminen olivat yhteydessä mattotestin maksiminopeuteen. Kehon rasvan määrän pieneneminen oli positiivisesti yhteydessä suorituskykyyn lajista ja sukupuolesta riippumatta. 

Painon osalta yhteys jäi heikommaksi ja tilastollisesti merkityksettömäksi. Kehon rasvattoman massan lisääntyminen lajispesifeihin lihasryhmiin sen sijaan näytti vaikuttavan suorituskykyyn positiivisesti etenkin naisurheilijoilla. 

“Moni urheilija ja valmentaja elää sellaisessa uskomuksessa, että laihduttaminen parantaa suorituskykyä."

"Tulosten perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että varsinaisen painonpudotuksen sijaan valtaosa naiskestävyysurheilijoista hyötyy enemmän harjoitus- ja ravintokäytänteistä, jotka auttavat muuttamaan rasvakudosta lihaskudokseksi”, Kettunen sanoo.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että tulokset eivät kerro, johtuuko suorituskyvyn paraneminen suoraan kehonkoostumuksen muutoksista vai ovatko molemmat seurausta onnistuneesta harjoittelusta.

Painon optimointi ei kuulu nuorten urheiluun

Tutkimukseen osallistui ainoastaan täysi-ikäisiä huippu-urheilijoita, sillä painon ja kehonkoostumuksen optimointi ja kommentointi eivät kuulu nuorten urheiluun.

“On äärimmäisen tärkeää, että nuoret urheilijat keskittyvät riittävään ravinnonsaantiin, joka tukee heidän harjoitusjaksamistaan, kasvuaan ja kehitystään”, Kettunen korostaa. 

“Painon ja kehonkoostumuksen optimointiin liittyy merkittäviä riskejä terveydelle ja suorituskyvylle. Niitä tulee harjoittaa asiantuntijaohjauksessa ja vasta huippu-urheiluvaiheessa, jolloin halutaan viilata suorituksista viimeisetkin sekunnit.”

Tutkimus toteutettiin osana Jyväskylän yliopiston ja Huippu-urheilun instituutti KIHU:n NoREDS-tutkimusta, jossa selvitettiin suhteellisen energianvajeen yleisyyttä, seurauksia ja ennaltaehkäisyä suomalaisilla huippu-urheilijoilla. Tutkimusta rahoittivat Opetus- ja Kulttuuriministeriö sekä Urheiluopistosäätiö.

Julkaisu: Oona Kettunen, Jussi Mikkola & Johanna K. Ihalainen. 2025. Associations between body composition and performance in elite endurance athletes. International Journal of Sports Physiology and Performance 20(11), 1530–1537 

Lue verkossa: https://doi.org/10.1123/ijspp.2024-0506

Lisätietoja: 

Oona Kettunen 
Jyväskylän yliopisto 
Liikuntatieteellinen tiedekunta 
oona.e.kettunen@jyu.fi  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi yrittäjyyden professori Mikko Rönkkö haluaa panostaa opetuksen laatuun ja tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkimuksessa3.12.2025 13:15:24 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa syyskuussa yrittäjyyden professorina aloittanut Mikko Rönkkö haluaa haastaa itsensä opettajana ja opettamisen kehittämisessä. Tutkimuksen puolella hän on keskittynyt määrälliseen yrittäjyystutkimukseen. Tekoälyä monipuolisesti opetuksessaan ja tutkimuksessaan hyödyntävällä Rönköllä on myös vankkaa kokemusta yrittäjyydestä.

Väitös: Pohjoisten järvien kestävä hoito huomioi lajien väliset vuorovaikutukset ja yksilöiden ruumiinkoon ravintoverkossa (Kangosjärvi)1.12.2025 13:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston uudessa väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten ympäristötekijät ja kalayhteisön rakenne muokkaavat pohjoisten järvien ravintoverkkoja sekä lohikalojen ravinnonkäyttöä. Tulokset osoittavat, että kalalajien väliset vuorovaikutukset ja yksilöiden koko vaikuttavat lohikalojen ravintokäyttäytymiseen enemmän kuin järven pinta-ala tai ilmaston lämpötila.

Varhaiskasvatusjärjestelmä toimii, mutta perheiden valinnanvapaus ei aina toteudu (Kuusiholma-Linnamäki)1.12.2025 08:45:29 EET | Tiedote

Suomessa jokaisella lapsella on oikeus päästä varhaiskasvatukseen. Tätä turvaa varhaiskasvatuslaki, jonka avulla pyritään siihen, että palvelut ovat perheille helposti saatavilla. Varhaiskasvatukseen osallistumista tuetaan lisäksi tulosidonnaisilla asiakasmaksuilla sekä sisaralennuksilla, jotta varhaiskasvatus olisi aidosti mahdollinen kaikille lapsille, perheen tilanteesta riippumatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye