Varhan aluevaltuusto hyväksyi 2026 talousarvion
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto sai katsauksen ajankohtaisiin asioihin, hyväksyi ensi vuoden talousarvion ja asiakasmaksut sekä hyvinvointisuunnitelman.

Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikaisen ajankohtaiskatsaus summasi päätyvän vuoden kehitystä.
-Henkilöstökyselyn tulokset osoittavat positiivista kehitystä, mutta monessa yksikössä on ollut raskas vuosi muun muassa yt-neuvottelujen myötä.
Työntekijöiden halu suositella Varhaa työnantajana on noussut viime vuodesta 11 prosenttia.
-Olen kokonaistilanteeseen tyytyväinen, ja yli 10 000 varhalaista vastasi, Martikainen totesi.
Varhalla on kaikkiaan noin 23 000 työntekijää.
Talousarviossa ylijäämää 52 miljoonaa
Vaha aluevaltuusto hyväksyi vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman. Talousarvio ja
-suunnitelma jatkavat Varhan rakenneuudistusta ja tavoitteena vuodelle 2026 on 52 miljoonan euron ylijäämä.
Varhan vuoden 2026 toimintakulut ovat 2 713 miljoonaa euroa. Korotus kuluvan vuoden ennusteeseen on 3,2 %. Varhan saaman valtion yleiskatteisen rahoituksen ennakoidaan vuonna 2026 kasvavan kuluvan vuoden ennusteeseen verrattuna noin 96 miljoonaa euroa.
Valtion rahoitus kasvaa pääasiassa hyvinvointialueindeksin muutoksen ja rahoituksen jälkikäteistarkistuksen takia.
Talousarvio on laadittu niin, että kahtena ensimmäisenä toimintavuotena kertyneet alijäämät saadaan katettua vuoden 2028 loppuun mennessä.
Pykälässä tehtiin kannatettu muutosesitys talousarvioon maksuttoman ehkäisyn rajoittamisesta alle 18-vuotiaille. Pohjaesitys maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille sai äänestyksessä 74 ääntä ja muutosesitys 5.
Toinen kannatettu muutosesitys vastusti Someron vuodeosaston sulkemista. Pohjaesitys, jonka mukaan Someron perustason vuodenosaston sulkemisella tavoitellaan 0,8 miljoonan euron säästöjä, sai 61 ääntä ja muutosesityksen puolesta äänesti 18 valtuutettua.
Muutosesitysten jälkeen äänestettiin toimenpidealoitteiden hyväksymisestä. Molemmat toimenpidealoitteet jäivät hyväksymättä.
Asiakasmaksuihin asetuksen mukaiset korotukset
Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuasetuksen mukaisiin asiakasmaksuihin on tehty lakisääteiset indeksitarkistukset ja lisäksi Varhan tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman tavoitteisiin perustuvia korotuksia.
Hyvinvointialueen päätettävissä olevia maksuja aluevaltuusto päätti korottaa hyvinvointialueindeksin mukaisesti 3,25 prosenttia, lukuun ottamatta tilapäisen lapsiperheiden kotipalvelun tuntihintaa, johon ei tule korotusta.
Asiakasta suojaa jatkossakin muun muassa asiakasmaksulain mukainen maksukatto, joka rajoittaa maksujen perimistä kalenterivuoden aikana. Maksukatto nousee ensi vuonna asetuksen mukaisesti 762 eurosta 815 euroon. Asiakasmaksumuutokset tulevat voimaan 1.1.2026.
Varhalle hyvinvointisuunnitelmat
Aluevaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen alueellisen hyvinvointisuunnitelman vuosille 2026–2029 ja alueellisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2026–2029.
Laajassa kuvassa Varsinais-Suomen väestön hyvinvointia iästä riippumatta haastavat samat asiat. Ihmisten elintavat mm. ravitsemuksen, liikkumisen ja unen sekä päihteiden ja nikotiinin käytön osalta heijastuvat ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.
Tavoitteiden saavuttamisessa auttaa Varhan kehittämä verkkopalvelu hyvinvointiopastaja, joka kokoaa yhteen alueen hyvinvointia edistävät palvelut ja toiminnot.
Muut kuin tässä mainitut asiat päätettiin esityslistan mukaisesti. Aluevaltuusto kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 25.2.2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katriina HiippavuoriAluevaltuuston puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:0407520759katriina.hiippavuori@varha.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha förebygger spelrelaterade problem i samarbete med organisationer2.12.2025 15:00:00 EET | Pressmeddelande
Problem som orsakas av penning- och digitalspel är en betydande utmaning ur folkhälso- och socialt hänseende, och orsakerna bakom dem är mångfacetterade. Egentliga Finlands välfärdsområde Varha har bjudit in organisationer att delta i arbetet som förebygger spelrelaterade problem.
Varha ehkäisee pelaamiseen liittyviä ongelmia yhteistyössä järjestöjen kanssa2.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Raha- ja digipelaamisen haitat ovat merkittävä kansanterveydellinen ja sosiaalinen haaste ja siihen johtavat syyt ovat moninaisia. Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha on kutsunut järjestöt mukaan haittojen ehkäisyyn.
Personaldimensioneringen och -resursfördelningen förnyas inom Varhas social- och hälsotjänster - samarbetsförhandlingarna slutförda2.12.2025 11:40:03 EET | Pressmeddelande
Inom social- och hälsotjänster finns det ett behov att flytta personal mellan verksamhetsställen, ändra uppgifter och villkor i anställningsförhållandet samt flytta personal till andra uppgifter i enlighet med behoven i serviceproduktionen. Samarbetsförhandlingarna inom social- och hälsotjänster inleddes 20.10.2025 för att uppnå dessa mål och de slutfördes oeniga 1.12.2025.
Henkilöstömitoitusta ja -resursointia uudistetaan Varhan sote-palveluissa – yt-neuvottelut päättyivät2.12.2025 11:12:25 EET | Tiedote
Sote-palveluissa on tarve siirtää henkilöstöä toimipisteiden välillä, muuttaa tehtäviä ja palvelussuhteen ehtoja sekä siirtää henkilöstöä toisiin tehtäviin palvelutuotannon tarpeiden mukaisesti. Sote-palvelujen yt-neuvottelut käynnistyivät näiden tavoitteiden saavuttamiseksi 20.10.2025 ja päättyivät 1.12.2025 erimielisinä.
Varhan aluehallituksen 1.12.2025 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja1.12.2025 15:53:09 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme