Helsingin Vartiokylään rakentuu uusi Attendo-koti ikäihmisille
4.12.2025 09:00:00 EET | Attendo | Tiedote
Helsingin Vartiokylässä alkaa joulukuun alussa uuden Attendo-kodin rakentaminen. 41-paikkainen hoivakoti valmistuu suunnitelmien mukaan alkuvuodesta 2027.

Kaksikerroksiseen hoivakotiin tulee ympärivuorokautisen hoivan asukaspaikkoja yhteensä 41. Molemmista kerroksista löytyy oma keittiö-, ruokailu- ja oleskelutila sekä aputiloja. Lisäksi hoivakotiin tulee saunaosasto ja henkilökunnan tiloja. Uuden hoivakodin omistaa Urban Partners, rakentajana ja kehittäjänä on Toivo Group. Attendo toimii hoivakodin palveluntuottajana ja vuokralaisena.
Koti toteutetaan ympäristöystävällisesti maalämmöllä ja varustetaan aurinkopaneeleilla. Energialuokka on A, ja kohde BREEAM-sertifioidaan (Building Research Establishment Environmental Assessment Method).
“Olemme iloisia uudesta ikäihmisten hoivakodista, joka rakentuu viihtyisään ja hyvien kulkuyhteyksien Vartiokylään. Kotiin luodaan hienot puitteet alueen ikäihmisiä varten, huomioiden heidän yksilölliset toiveensa ja tarpeensa. Uusi ja moderni ikäihmisten koti tulee täydentämään erinomaisesti Attendon hoivakotiverkostoa", kertoo Attendon aluejohtaja Maria Borg.
”Olemme iloisia voidessamme jatkaa yhteistyötä Urban Partnersin kanssa. Meille tämä energiaystävällinen ja hieno kohde on ensimmäinen yhteinen kohde Attendon kanssa ja tavoitteemme on luonnollisesti löytää uusia yhteisiä kohteita heidän kanssaan”, toteaa liiketoimintajohtaja Perttu Aikkila Toivon Yhteiskuntakiinteistöt -liiketoiminta-alueelta.
”Helsingin hanke edustaa juuri sitä, mihin Urban Partners haluaa sijoittaa: laadukkaisiin hoivakiinteistöihin alueilla, joilla tarve kasvaa. Pääkaupunkiseudun ikäihmisten palveluissa on selkeä kysyntä, ja tämä moderni, energiatehokas kohde vastaa siihen erinomaisesti. Kiitämme Toivoa hyvästä yhteistyöstä – heidän asiakaslähtöinen ja ammattimainen otteensa on tehnyt hankkeen eteenpäin viennistä helppoa”, kommentoi Urban Partnersin yhteiskuntakiinteistösijoituksista vastaava johtaja Thomas Buddén.
Attendo:
Maria Borg, aluejohtaja
p. 045 166 5174
Toivo Group:
Markus Myllymäki, toimitusjohtaja
p. 040 8476206
Urban Partners:
Thomas Buddén, johtaja, yhteiskuntakiinteistöt
p. 044 0505889
Avainsanat
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Lue lisää: www.attendo.fi
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä.
Me olemme Attendo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendo ostaa A-klinikka Oy:n ja vahvistaa päihdekuntoutuksen palveluitaan28.4.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Attendo Suomi on ostanut päihde- ja riippuvuushoitoon erikoistuneen A-klinikka Oy:n. Kaupan täytäntöönpano tapahtuu, kun kaikki tarvittavat hyväksynnät on saatu.
Attendo Aliisan asukkaat saavat uuden kodin Joensuussa kesällä27.4.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Attendo Aliisan asukkaat muuttavat uuteen kotiin Joensuussa kesän aikana. Uusi Attendo Kantele sijaitsee osoitteessa Kiertoreitti 2, 80230 Joensuu. Kaikille nykyisille asukkaille on paikka uudessa kodissa.
Läheisten hoivaan käytetään viikoittain 840 000 työtuntia – ja luku vain kasvaa15.4.2026 05:30:00 EEST | Tiedote
Joka viides suomalainen huolehtii ikääntyvästä läheisestään säännöllisesti, kertoo Attendon tilaama Hoivakysely. Läheisestään hoivavastuuta ilmoitti kantavansa 24 % työelämässä olevista vastaajista. Heidän arjessaan ikääntyneen ihmisen asioiden hoitaminen näkyy sekä työ- että vapaa-ajalla.
Attendo vahvistaa vammaispalveluitaan ostamalla Soma Hoivapalvelut1.4.2026 13:02:09 EEST | Tiedote
Attendo on solminut yrityskaupan, joka vahvistaa sen asemaa vammaispalveluiden tarjoajana. Kauppa koskee Soma Hoivapalveluita, joka tarjoaa asumis- ja kuntoutuspalveluita kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille pääkaupunkiseudulla.
Attendo Helsinki Priden viralliseksi kumppaniksi - asukkaiden ideasta yhteistyöksi30.3.2026 08:58:46 EEST | Tiedote
Attendolla yhdenvertaisuus alkaa arjesta: jokaisella asukkaalla on oikeus elää omannäköistä elämää ja tulla kohdatuksi omana itsenään. Pride-kumppanuus syntyi tästä ajatuksesta, asukkaiden omasta toiveesta, ja tekee näkyväksi sen, mitä Attendon kodeissa eletään joka päivä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme