Nimityksiä Nimlas-konsernissa: Kalle Hentunen ja Niko Sipari toimitusjohtajiksi
5.12.2025 07:30:00 EET | Nimlas | Tiedote
Kalle Hentunen on nimitetty Kuusitunturi Lahden toimitusjohtajaksi. Quattroservices Kaakkois-Suomen johtoon nousee Niko Sipari. Yhtiöt ovat vahvoja sähkö- ja telealan yhtiöitä omilla markkina-alueillaan. Nimitykset astuvat voimaan 1. tammikuuta 2026.

Kalle Hentunen Kuusitunturi Lahden toimitusjohtajaksi
Kalle Hentunen ottaa vetovastuun Kuusitunturi Lahdesta. Yli 20 vuotta sitten yhtiötä perustamassa ollut Juha Kosonen siirtyy omasta pyynnöstään asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi konsernin seuraajasuunnittelun mukaisesti.
Lappeenrannasta Lahteen siirtyvä Hentunen saa johdettavakseen yli 50 sähkö- ja telealan ammattilaisesta koostuvan henkilöstön, jolla tehdään lähes seitsemän miljoonan euron liikevaihtoa.
”Lähden innolla vetämään Kuusitunturi Lahden tiimiä. Yhtiöllä on käynnissä vaativia liike- ja toimitilaprojekteja ja kasvava huolto- ja kunnossapitoasiakaskunta. Lahdessa on vahva tekemisen meininki, ja alueen virkeä markkina tarjoaa paljon kiinnostavia mahdollisuuksia”, Kalle Hentunen sanoo.
Niko Sipari Quattroservices Kaakkois-Suomen toimitusjohtajaksi
Niko Sipari on tunnettu kasvo Kaakkois-Suomessa talotekniikkatoimijoiden keskuudessa. Vuodesta 2017 Quattroservices Kaakkois-Suomessa projektipäällikkönä työskennellyt Sipari nousee nyt yrityksen toimitusjohtajaksi.
”Quattroservices Kaakkois-Suomi on nimensä mukaisesti Lappeenrannan ja Imatran seudun vahva sähköalan toimija. Tämä porukka hallitsee erittäin vaativat kohteet, kuten sairaalakiinteistöjen saneeraukset, joissa keskeytyksetön sähkönjakelu on kriittistä. Tätä ammattitaitoa on etuoikeus johtaa”, jämäkäksi johtajaksi luonnehdittu Sipari kommentoi.
Sähköurakointia ja -palvelua tarjoava Quattroservices Kaakkois-Suomi teki vuonna 2024 lähes yhdeksän miljoonan euron liikevaihdon ja se työllistää 40 sähköalan ammattilaista.
Yhtiö vastaa parhaillaan sähköurakasta Kymenlaakson keskussairaalan perusparannushankkeessa. Julkisen sektorin hankkeiden ja toimitilaurakoiden lisäksi sillä on useita kunnossapito- ja huoltopalvelusopimuksia.
Nimlakseen kuuluvien yhtiöiden nimityksillä tuetaan yrittäjävetoisten yhtiöiden jatkuvuutta ja mahdollistetaan sitoutuneiden tekijöiden ammatillista kehittyminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalle Hentunen, toimitusjohtaja (1.1.2026 alkaen), Kuusitunturi Lahti Oy, 041 730 7452, kalle.hentunen@quattroservices.fi/kalle.hentunen@kuusitunturilahti.fi
Niko Sipari, toimitusjohtaja (1.1.2026 alkaen), Quattroservices Kaakkois-Suomi Oy, 040 9031 347, niko.sipari@quattroservices.fi
Juha Kosonen, toimitusjohtaja (1.1.2026 asti), Kuusitunturi Lahti Oy, 0400 926 548, juha.kosonen@kuusitunturilahti.fi
Kuvat
Linkit
Kuusitunturi Lahti Oy
Kuusitunturi Lahti Oy on sähkö- ja telealan asennuksiin ja huoltoihin sekä palo- ja turvajärjestelmiin erikoistunut lahtelainen yritys. Yhtiö toteuttaa sähkö- ja turvatekniikan ratkaisuja uudis- ja saneerauskohteisiin, ja sen asiakkaisiin kuuluu rakennusliikkeitä, julkisia toimijoita, yrityksiä ja kiinteistötoimijoita. Kuusitunturi Lahti työllistää yli 50 alan ammattilaista ja on osa Nimlas-konsernia.
Quattroservices Kaakkois-Suomi Oy
Quattroservices Kaakkois-Suomi Oy on Lappeenrannasta käsin toimiva sähköurakointiin ja -palveluihin erikoistunut talotekniikkayhtiö. Yhtiö palvelee laajasti Kaakkois-Suomen alueella, mukaan lukien Lappeenranta, Imatra ja Kymenlaakson kunnat, ja sen osaaminen kattaa vaativatkin sähköurakoinnit sekä huolto- ja kunnossapitopalvelut. Quattroservices Kaakkois-Suomi työllistää noin 40 sähköalan ammattilaista ja kuuluu Nimlas-konserniin.
Nimlas – Talotekniikan terävin kärki
Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista talotekniikka-alan toimijoista. Suomessa Nimlaksen muodostavat lähes 50 paikallista yhtiötä, joissa työskentelee noin 1 500 ammattilaista. Nimlaksen yritykset tarjoavat projekteja ja palveluita kaikissa talotekniikan lajeissa valtakunnallisesti. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 294 miljoonaa euroa (pro forma).
Ketterästi paikallinen. Yhdessä vahvempi. Nimlas.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Nimlas laajentaa teollisuuden kunnossapitoon ostamalla Speweld Servicen3.7.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Teollisuuden kunnossapitoon, vaativiin hitsauksiin, painelaitteisiin ja teollisuusputkistojen asennuksiin erikoistunut orimattilalainen Speweld Service Oy palvelee prosessi-, energia- ja muuta raskasta teollisuutta valtakunnallisesti. Yritysosto laajentaa paikallisista yrityksistä koostuvan Nimlaksen toimintaa talotekniikasta teollisuuden teknisiin palveluihin.
Nimlas tavoittelee liikevaihtonsa kaksinkertaistamista Suomessa – kasvua uusilta palvelualueilta ja uusien yritysten perustamisesta9.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas tavoittelee voimakasta kasvua 800 miljoonaan euroon Suomessa osana pohjoismaisen Nimlas Groupin uutta eurooppalaista kasvustrategiaa. Yritysostojen rinnalle Nimlas tuo Suomeen Ruotsissa menestyksekkäästi käytetyn kasvumallin, jossa uusia yrityksiä rakennetaan yhdessä alan yrittäjien kanssa. Samalla Nimlas hakee kasvua myös uusilta teknisiltä palvelualueilta.
Muutoksia Nimlaksen johtoryhmässä: hankinta- ja vastuullisuusjohtaja Vesa-Pekka Vuopio siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Nimlas Finlandin hankinta- ja vastuullisuusjohtaja Vesa Vuopio on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä Nimlaksessa siirtyäkseen uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle.
LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö jatkavat Kainuun datakeskushankkeen toisessa vaiheessa12.5.2026 09:31:08 EEST | Tiedote
Nimlaksen yhtiöt LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö jatkavat XTX Marketsin datakeskushankkeessa Kajaanissa, jossa toisen datakeskuksen rakennustyöt ovat jo pitkällä. Paikallis-Sähkö ja LVI-Aitta ovat solmineet sopimukset hankkeen pääurakoitsijana toimivan YIT:n kanssa. Paikallis-Sähkö vastaa hankkeen sähköasemasta sekä ensimmäisen ja toisen datakeskuksen pääsähkönjakelusta. LVI-Aitta toteuttaa kiinteistön LVI-tekniikan ensimmäiseen ja toiseen datakeskukseen.
Nimlas ostaa LP Electricin – sähköurakoitsija vahvistaa yritysverkostoa Varsinais-Suomessa8.5.2026 11:16:00 EEST | Tiedote
Nimlas, yksi Suomen suurimmista talotekniikka-alan toimijoista, ostaa sähköurakoitsija LP Electricin. Uudisasuntojen ja hoivarakentamisen sähköurakointia ja monipuolisia sähköhuoltotöitä tekevä LP Electric jatkaa toimintaansa omalla nimellään osana Nimlaksen yrittäjävetoisten yhtiöiden verkostoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

