Sofia Virta hallituksen ilmastosuunnitelmasta: jos tämä on sinivalkoista ilmastopolitiikkaa, värisävyt ovat pahasti haalistuneet
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta syyttää hallitusta täysin riittämättömistä ilmastotoimista.

Hallitus on tänään kertonut keskeisten ilmastopolitiikan linjapapereiden, keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman sekä energia- ja ilmastostrategian, sisällöstä.
– Hallituksen ilmastosuunnitelmat ovat kuin ämpärillinen vettä metsäpalon sammuttamiseen – mittakaava on täysin riittämätön. Ilmastokriisi ei odota, mutta hallitus toimii kuin aikaa olisi rajattomasti, Virta tiivistää kritiikkinsä.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on huomauttanut hallitusta huonosta valmistelusta, kalliista virheistä ja poliittisesti ohjatuista päätöksistä. Virran mukaan nyt näyttää, ettei viesti vieläkään mene perille.
– Siinä missä edellinen hallitus sai kiitosta laadukkaasta ilmastopolitiikasta, nyt nähdään paluu umpikujaan ja epäselvään ohjaukseen. Esimerkiksi toimien kustannustehokkuus ja vaikuttavuus jätetään jälleen taka-alalle, Virta huomauttaa.
Virta sanoo, että hallitus vetää jarrua hetkessä, jossa pitäisi päinvastoin painaa kaasua.
– Hallituksen suunnitelma ilman rahoitusta ja realistista aikataulua on kuin ilmakupla – näyttää paperilla hyvältä, mutta ei kanna käytännössä mitään. Ilmastotoimet tarvitsevat selkeät resurssit, ei tyhjiä lupauksia. Hallituksen on lopetettava viivyttely ja alettava johtaa ilmastotyötä tosissaan. Nyt esitetyt linjaukset eivät turvaa suomalaisten tulevaisuutta – päinvastoin ne vaarantavat sen, Virta painottaa.
– Jos tämä on ministeri Ranteen mielestä sinivalkoista ilmastopolitiikkaa, värisävyt ovat siinä Suomen lipussa pahasti haalistuneet. Ilmastotoimet ovat ennen kaikkea turvallisuustoimia ja Suomen huoltovarmuuden peruskiveä. Perussuomalaisten uskottavuus turvallisuudessa on yhtä vahva kuin kokoomuksen uskottavuus ilmastopuolueena – eli käytännössä olematon. Sokea taluttaa mykkää, ja suunta on suoraan karille, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kansanedustaja Jenni Pitko Petteri Orpolle: Anteeksipyyntö saamelaisilta ei riitä, jos ei ole konkreettisia tekoja4.12.2025 13:53:20 EET | Tiedote
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on julkaissut loppuraporttinsa. Raportissaan komissio käy läpi saamelaisten kokemia oikeudenloukkauksia, kuten suomalaistamistoimia ja antaa listan suosituksia toimenpiteistä, joilla saamelaisten oikeuksia Suomessa parannetaan.
Vihreiden Holopainen: Myös vammaisille kuuluu oikeus sujuvaan ja turvalliseen arkeen – kuljetuspalveluiden kriisiin puututtava välittömästi4.12.2025 11:49:50 EET | Tiedote
Hallituksen tekemät muutokset vammaispalvelulakiin ovat johtaneet tilanteeseen, jossa palveluiden luotettavuus on romahtanut, toteaa Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen.
Vihreiltä täystyrmäys kaivosveron heikennyksille: ”On hätkähdyttävää, kuinka halvalla valtaosa puolueista on valmis myymään kansallisomaisuuttamme”2.12.2025 14:44:26 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö tyrmää kaivosveroon tehdyt heikennykset. Hyrkön mukaan nykyinen vesitetty esitys ei riitä takaamaan talouden sekä ympäristön kannalta järkevää kaivostoimintaa Suomessa. Hän pitää kuitenkin hyvänä, että hallituspuolueet eivät täysin luopuneet kaivosveron korotuksista lobbareiden painostuksen alla.
Vihreiltä lakialoite lähisuhdeväkivallan esitutkinnan toimittamisesta kiireellisenä – Fatim Diarra: “Yksikin menetetty henki on liikaa”28.11.2025 15:20:35 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran jättämän lakialoitteen tarkoituksena on säätää lähisuhdeväkivaltarikosten esitutkinta toimitettavaksi kiirellisesti.
Vihreiden Tynkkynen: Hallitus nyhjäisi kasvupaketin tyhjästä28.11.2025 14:38:31 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen pettyi hallituksen julkistamaan kasvupakettiin. Hallitus toteuttaa kiertotaloutta kierrättämällä aiemmin luvattuja rahoja uudelleen, mutta ei puutu itse luomiinsa kasvun esteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme