Hiilipörssi Oy: Maanomistaja voi ansaita lisäämällä ja suojelemalla maansa luontoarvoja – luontohankkeet kiinnostavat ostajia
Soiden ennallistamiseen erikoistuneen Hiilipörssi Oy:n mukaan maanomistajan perinteisten tulonlähteiden, kuten puukaupan, rinnalle on nousemassa yhä vahvemmin luonnonarvojen myynti. Tänään julkaistu Lahja Suomen luonnolle -hanke on yksi merkki rahoittajien kasvavasta kiinnostuksesta luonnon ennallistamista ja suojelua kohtaan.

Luontonarvojen ostajat entistä aktiivisemmin liikkeellä
– Hyvänä osoituksena luontonarvojen palauttamista kohtaan kasvavasta kiinnostuksesta on se, että Hiilipörssi saa joulukuun alussa rahoituksen kahden kokonaisen kohteen ennallistamiselle viideltä uusiutuvan energian toimijalta, kertoo toimitusjohtaja Heikki Susiluoma Hiilipörssiltä.
Kyseessä on Hiilipörssin historian toistaiseksi suurin kertarahoitus soiden ennallistamiselle. Rahoituksen takana on uusiutuvan energia-alan yritysten yhteishanke Lahja Suomen luonnolle, jonka puitteissa ennallistetaan ja suojellaan yhteensä 108 hehtaaria luontoa Hiilipörssin ja Luonnonperintösäätiön toimesta.
Luontolahjan mahdollistamana Hiilipörssi Oy ennallistaa ja suojelee yhteensä 75 hehtaaria yksityisomisteista suota Pohjois-Suomessa: Kainuun Puolangalla sijaitsevan Ilvessuon, 15 hehtaaria, ja Etelä-Lapin Simossa sijaitsevan Pirttimaansuon, 60 hehtaaria.

Luonnonperintösäätiö puolestaan ostaa ja suojelee luonnonarvoiltaan arvokkaita suo- ja metsäalueita. Energiayhtiöiden rahoituksella säätiö suojelee Pudasjärvellä Koppelosuon ja Pöytäkankaan, joiden yhteispinta-ala on 34 hehtaaria.
Kiinnostusta erityisesti uusiutuvan energia- ja infrayhtiöiden keskuudessa
Hiilipörssin havaintojen mukaan etenkin uusiutuvan energian ja infrarakentamisen yhtiöt etsivät nyt yhä aktiivisesti tapoja lieventää toimintansa luontohaittoja ja tehdä vapaaehtoisia luontotekoja.
– Luontotyöstä kiinnostuneiden yritysten yhteydenotot ovat kuluvana vuonna lisääntyneet, minkä vuoksi etsimme parhaillaan uusia ennallistuskohteita ympäri Suomea, kertoo luonnonarvomarkkinoiden asiantuntija Annika Kiiski Hiilipörssiltä.
Kiiskin mukaan yritysten kasvava kiinnostus tukea luonnon monimuotoisuutta monipuolistaa samalla maanomistajien ansaintamahdollisuuksia.
– Etenevän ilmastokriisin ja luontokadon myötä luontoarvojen turvaaminen on yhä vahvemmin nousemassa uudeksi, varteenotettavaksi ansaintakeinoksi maanomistajille, Kiiski toteaa.
Maanomistajalle suojelukorvaus ja tuloja hakkuista
Hiilipörssi palauttaa yksityisten maanomistajien soita takaisin kohti luonnontilaa ja hoitaa ennallistustoimet kokonaisuudessaan suunnittelusta käytännön toteutukseen ja rahoituksen hankintaan. Maanomistajille palvelu on maksuton.
Maanomistaja saa Hiilipörssiltä korvauksen suon ennallistamisesta ja suojelusta. Lisäksi tuloja kertyy ennallistushakkuista ja mahdollisesti myös ennallistustyöstä, jos maanomistaja hoitaa ojien umpeenluonnin itse.
108 hehtaarin Luontolahja 108-vuotiaalle Suomelle
108 hehtaarin ennallistamis- ja suojelukokonaisuuden arvo on 119 000 euroa. Lahjan rahoittajina toimivat yhdessä yhdeksän uusiutuvan energia-alan toimijaa. Näistä soiden ennallistamista rahoittivat Taaleri Energia, Helen, Myrsky Energia, ABO Energy yhdessä Ålandsbankenin tuulivoimarahaston kanssa sekä Suomen Uusiutuvat.
Luontolahjan organisoinnista vastasi Suomen uusiutuvat yhdessä OnePlanetin kanssa, ja organisointikulut kattoi TT-säätiö.
Yhteishanke julkistettiin Helsingissä 5.12. Vanhalla ylioppilastalolla. Tilaisuuden avauspuheenvuoron piti ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika KiiskiHiilipörssi Oy, asiantuntija
Puh:044 2419 268annika.kiiski@hiiliporssi.fiHeikki SusiluomaHiilipörssi Oy, toimitusjohtaja
Puh:040 6306 203heikki.susiluoma@hiiliporssi.fiKuvat





Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hiilipörssi Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme