Yleisradio Oy

Yle valmistautuu osallistumaan Euroviisuihin – laaja pohjoismainen tuki Euroviisujen sääntöuudistuksille

Jaa

Sääntömuutokset vahvistavat Euroviisujen riippumattomuutta poliittisesta vaikuttamisesta. Yle valmistautuu osallistumaan Euroviisuihin. Israelin yleisradioyhtiö KANin osallistumisoikeudesta ei kokouksessa äänestetty.

Robin Utrecht / AOP

EBUn yleiskokouksessa Genevessä esiteltiin EBUn ehdotukset sääntöuudistuksista ja Euroviisujen kehittämisestä. Uudistusten tavoitteena on ennen kaikkea varmistaa, ettei äänestystä voi manipuloida ja että kilpailu voidaan viedä riippumattomasti läpi. 

Jäsenyhtiöiden enemmistö kannatti muutoksia. Yle ja pohjoismaiset yleisradioyhtiöt SVT, SR, UR, DR ja NRK äänestivät uudistusten puolesta.  

– Tuemme EBUn päätöstä puuttua äänestysjärjestelmän puutteisiin sekä muita toimia, joilla pyritään kehittämään Euroviisuja. Nämä muutokset ovat välttämättömiä, jotta tapahtuman uskottavuus ja riippumattomuus säilyvät, toteaa Yleä kokouksessa edustanut toimitusjohtaja Marit af Björkesten

Osallistumisoikeus säilyy edelleen kaikilla EBUn jäsenkriteerit täyttävillä ja kilpailun sääntöjä noudattavilla yhtiöillä. Israelin yleisradioyhtiö KANin osallistumisesta tapahtumaan ei äänestetty.   

– Meillä on yhteinen näkemys Norjan, Ruotsin ja Tanskan yleisradioyhtiöiden kanssa. Yhtiöt, jotka täyttävät EBU-jäsenyyden kriteerit ja noudattavat EBUn sääntöjä, voivat osallistua Euroviisuihin. Mikäli näin ei ole, odotamme luonnollisesti, että EBUn johto ryhtyy toimenpiteisiin, toteaa af Björkesten.

Ylen johtoryhmä on asettanut ehdot Euroviisuihin osallistumiselle. Kokouksessa käydyn keskustelun perusteella nämä ehdot ovat toteutumassa ja Yle valmistautuu osallistumaan Euroviisuihin ensi vuonna Wienissä.

– Pidämme kuitenkin tärkeänä, että käymme EBUssa jatkuvaa keskustelua siitä, miten Euroviisuja voidaan kehittää. Tämä tarkoittaa, että uusia sääntöjä ja niiden toimivuutta pitää arvioida jatkuvasti, sanoo af Björkesten. 

Itävallan ORF järjestää Euroviisut Wienissä 12.–16.5.2026.

Lue tiedote Ylen verkkosivuilla.

Lisätiedot: 

Ylen edustaja EBU-kokouksessa oli toimitusjohtaja Marit af Björkesten. 

Haastattelupyynnöt: Mika Ojamies, p. 040 749 4508.

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye