Keski-Suomen hyvinvointialue

Palokan sosiaali- ja terveysasemalle kehitettiin omalääkäri- omahoitajamalli oman työyhteisön voimin

Jaa

Palokan sosiaali- ja terveysasemalla on toteutettu merkittävä toimintamallin uudistus, jonka kehittämiseen otettiin mukaan koko työyhteisö.  Terveysasemalle luotiin hoidon jatkuvuuteen perustuvan malli, jossa alueen potilaat jaettiin sukunimen perusteella 12 eri omalääkäri- omahoitaja työparille. Tämä mahdollisti sen, että potilaiden asioita hoidettiin yhä useammin samojen ammattilaisten voimin. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa hoidon jatkuvuutta, sujuvoittaa arkea ja lisätä työntekijöiden työhyvinvointia. Tulokset ovat olleet poikkeuksellisen myönteisiä ja kehityshanke voitti viime viikon perjantaina yleisön äänestämänä Suomen yleislääkärit GPF ry: n Vuoden kehittäjäyhteisö 2025 palkinnon.

- On ihan mieletöntä, miten kehittämistyö on saatu aikaan Palokan terveysasemalla omien lääkärien ja hoitajien voimin ja miten innokkaita ja innostuneita koko porukka on ollut kehittämistyöhön. Tästä kuuluu iso kiitos ihan kaikille, toteaa Palokan sosiaali- ja terveysaseman ylilääkäri Mari Kuvaja.

Lähtökohtana oli tarve ratkaista pirstaleiset prosessit ja kohentaa työtyytyväisyyttä

Työyhteisö koki, etteivät aiemmat toimintatavat tukeneet hyvää hoitoa eikä henkilöstön työssä viihtymistä. Palokassa päätettiin tarttua haasteeseen sisältä päin ja rakentaa uusi malli omalla henkilöstöllä eli niin sanottu Palokan malli. Terveysasemalle nimettiin kehittäjälääkäri ja kehittäjähoitaja, ja koko työyhteisölle järjestettiin kehitysiltapäiviä, joissa kaikilla oli mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja päätöksentekoon. Muutos syntyi ilman ulkopuolisia konsultteja, omien työntekijöiden osaamista ja kokemusta hyödyntäen.

-Tämä kehittämisprosessi, mikä me on läpikäyty yhdessä, on ollut voimaannuttava ja työyhteisön raja-aitoja kaatava prosessi. Meillä lääkärit ja hoitajat ovat tämän myötä yhä enemmän yhtä ja samaa porukkaa, Palokan sosiaali- ja terveysaseman kehittäjähoitaja Sanna Lippo kertoo.

Uudella toimintamallilla on saatu paljon myönteistä aikaan

Työtyytyväisyyskyselyt osoittavat selkeää nousua lähes kaikilla mittareilla. Työilmapiiri parani 15 prosenttia, henkilöstön kokemus sopivasta työkuormasta koheni 35 prosenttia ja osaamisen riittävyys 23 prosenttia. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön nousivat 31 prosenttia ja hoidon jatkuvuuden onnistumista kuvaava mittari peräti 84 prosenttia. Työyhteisössä koettiin myös, että kehittämisprosessi lisäsi yhteishenkeä, purki raja-aitoja ja vahvisti lääkäreiden ja hoitajien välistä yhteistyötä.

Myös sijaisten rekrytointi helpottui. Huolimatta ostopalvelulääkäreiden käytön loppumisesta on Palokassa saatu lääkäririvit pysymään täynnä.

-On ollut mukava huomata, että terveysasemalla tehty työ auttaa myös rekrytoinnissa. Palokan terveysasemasta puhutaan hyvää ja meille halutaan tulla töihin, kehittäjälääkäri Tomi Kalliokoski kertoo.

Taloudelliset vaikutukset ovat alustavien arvioiden mukaan myönteisiä. Lääkärikohtaiset kustannukset ovat laskeneet ja sekä laboratorio- että röntgenkuluissa on havaittu jo lyhyellä aikavälillä laskua. Kokonaiskustannukset ovat nousseet, mutta tämä selittyy pääosin henkilöstöresurssien vahvistumisella ja yleisellä kustannustason nousulla.

Hoidon jatkuvuuden hyödyistä on vahva tieteellinen näyttö. Palokan toimintamalli on ollut käytössä vasta suhteellisen lyhyen aikaa, eikä tuloksia ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista tulkita kovin tarkasti. Hoidon jatkuvuutta kuvaavat mittarit ovat tyypillisesti luotettavia vasta vähintään noin kahden vuoden tarkastelussa, ja jatkuvuuden parantaminen on luonteeltaan maraton, ei pikamatka. Mallin kehittäminen on jo itsessään investointi, sillä hoidon jatkuvuuden on tutkimuksissa todettu vaikuttavan myönteisesti hoidon laatuun, kustannuksiin ja työtyytyväisyyteen. Alustavat tulokset viittaavat siihen, että hoidon jatkuvuus on jo parantunut myös Palokan mallissa.

Palokan mallista ollaan kiinnostuneita myös muualla

Palokan malli on herättänyt laajaa kiinnostusta myös muualla. Mallia on esitelty Keski-Suomen hyvinvointialueen muille terveysasemille, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kehittäjädelegaatiolle, joka teki tutustumismatkan Palokkaan paikan päälle, sekä GPF:n ja SYLY:n hallituksille seminaaripäivässä Helsingissä.

-Palokan mallin keskeinen viesti on kirkas: Kun henkilöstölle annetaan mahdollisuus kehittää työtään ja riittävästi aikaa siihen, syntyy ratkaisuja, jotka parantavat samanaikaisesti hoidon laatua, työhyvinvointia ja palvelun vaikuttavuutta, kiteyttää osastonhoitaja Tuula Jaakkola.

Avovastaanottojen uusi hoidon jatkuvuuteen tähtäävä malli otettiin Palokassa käyttöön 1.10.2024.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Palokan sosiaali- ja terveysasemalta:
Mari Kuvaja, ylilääkäri, kehittäjälääkäri, puh. 040 185 3263, mari.kuvaja@hyvaks.fi
Tuula Jaakkola, osastonhoitaja, puh. 040 352 0796, tuula.jaakkola@hyvaks.fi
Tomi Kalliokoski, kehittäjälääkäri, puh. 040 167 6605, tomi.kalliokoski@hyvaks.fi
Sanna Lippo, kehittäjähoitaja, puh. 040 635 1165, sanna.lippo@hyvaks.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Tuija Melville, puh. 040 779 7071, tuija.melville@hyvaks.fi

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.   
    
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.  

Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.    

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.   

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.  

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi. 
 
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue  
 
#hyvaks #hyväarkikaikille 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye