Muutoksia Telia Finlandin johdossa
Telia Finlandin teknologiayksikön johtoon on nimitetty Teet Tiisvelt ja uuden, kriittisiä kansallisia operaatioita tukevan yksikön johtoon Jari Collin.

Telia Finlandin teknologiajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Teet Tiisvelt. Hän siirtyy Telia Finlandiin Virosta, jossa hän on toiminut Telia Estonian CIO:na vuodesta 2024 ja aiemmin useissa liiketoiminnan ja transformaation tehtävissä Telialla. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2026.
”Olen iloinen Teetin liittymisestä tiimiimme ja uuteen rooliin Telia Finlandissa. Strategiamme edellyttää tulevina vuosina uusien teknologioiden rakentamista verkoissa ja isoja panostuksia IT-alueen uudistamiseen. Teet tuo mukanaan mittavasti kokemusta IT- ja infrastruktuurialueiden johtamisesta sekä strategian toteutuksesta”, sanoo Telia Finlandin toimitusjohtaja Holger Haljand.
“Odotan innolla siirtymistä Telia Finlandiin ja uuden yksikön rakentamista yksikön osaavien ihmisten kanssa. Olen vakuuttunut, että pystymme yhdessä kehittämään teknologiatoimintoja entistä asiakaslähtöisemmäksi ja tehokkaammaksi”, sanoo Teet Tiisvelt.
Panostukset kriittisiin operaatioihin jatkuvat
Telia Finlandiin on myös perustettu toimitusjohtajan alaisuudessa toimiva yksikkö, jonka vastuulla on kehittää ja testata innovatiivisia ICT-kyvykkyyksiä kriittisten kansallisten operaatioiden tueksi. Uuden yksikön johtoon on nimitetty Jari Collin.
”’Uuden yksikön taustalla on Suomen Nato-jäsenyyden synnyttämä tarve kehittää ja integroida kaksoiskäyttöteknologiaa osaksi liittokunnan operointia. Jari Collinin panos Infrastruktuuriyksikön vetäjänä on ollut merkittävä, ja luotan siihen, että Jarin johdolla roolimme puolustussektorilla vahvistuu entisestään”, Holger Haljand sanoo.
Yhteyshenkilöt
Viestintä, Telia
Puh:02040 54000communications-fi@telia.fiKuvat

Linkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3300 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,4 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2024 oli 8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Asiakkaat panostavat laatuun kuumassa laitesesongissa – kierrätyspuhelimet nousussa jo toista kuukautta peräkkäin1.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Telian asiakkaat hankkivat marraskuussa vilkkaasti keskihintaisia ja premium-luokan älypuhelimia. Kuukauden myydyimmäksi nousi Apple iPhone 15.
Telia ostaa 10 000 valokuituasiakasta GlobalConnectilta24.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Telia vahvistaa asemaansa Suomen valokuitumarkkinassa ostamalla enemmistön GlobalConnectin kuluttajaliittymistä. Kauppa sisältää noin 10 000 valokuituliittymää.
Tulevina viikkoina yrityksissä nähdään loppuvuoden kalastelupiikki – ”Huijarit pyrkivät hyötymään turnausväsymyksestä”20.11.2025 11:05:00 EET | Tiedote
Telian kyberturvakeskus ennakoi vuoden vilkkaimpia tietojenkalasteluviikkoja marras-joulukuulle. Kuluneena vuonna yrityksistä on kalasteltu tietoja ennätystahtiin.
Suomeen kohdistuu vähiten huijauspuheluita Pohjoismaissa – Telian data kertoo, miten maat poikkeavat toisistaan18.11.2025 12:10:00 EET | Tiedote
Telia on torjunut kuluneen vuoden aikana yli 12,9 miljoonaa Suomeen kohdistunutta huijauspuhelua. Tehokas väärinkäytösten torjunta kysyy kansainvälistä yhteistyötä.
Varo Black Friday -huijauksia – Näin asioit verkossa turvallisesti loppuvuoden tarjouskimaran keskellä13.11.2025 15:05:00 EET | Tiedote
Loppuvuoden alennukset ja joulumarkkinan alku ovat huijausyritysten kulta-aikaa digitaalisissa kanavissa. Tarjousviestien ja hakukoneista löytyvien verkkokauppojen kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme