Linnan juhlat tavoitti kolme miljoonaa suomalaista
7.12.2025 10:30:59 EET | Yleisradio Oy | Tiedote
Suosikkiohjelma kokosi jälleen suomalaiset kotisohville.

Ylen Linnan juhlat -tv-lähetystä seurasi tänä vuonna Finnpanelin mukaan keskimäärin 2,2 miljoonaa ihmistä. Lähetys tavoitti 3 miljoonaa suomalaista. Kokonaisuudessaan Ylen itsenäisyyspäivän illan suorat tv-lähetykset tavoittivat 3,1 miljoonaa ihmistä. Kokonaistavoittavuuteen on Linnan juhlien lisäksi laskettu mukaan Linnan jatkot -ohjelma.
”Halu juhlia itsenäisyyttä yhdessä ison tapahtumalähetyksen äärellä on edelleen todella suurta. Linnan juhlissa kiteytyi jälleen tunteikkuus ja ylpeys suomalaisuudesta – käsi kädessä rennon juhlinnan kanssa. Koko illan upea musiikkikattaus huipentui Linnan jatkoilla, joista on tullut loppuvuoden ykkösbileet”, kertoo itsenäisyyspäivän lähetysten päätuottaja Ville Mättö.
Yleisö pääsi osallistumaan juhliin sekä pelaamalla Linnan juhlat -bingoa että chatissa. Yle-sovelluksessa ja Yle.fi-verkkosivulla pelatussa Linnan juhlat -bingossa merkkailtiin omaan bingoruudukkoon itsenäisyyspäivän juhlintaan liittyviä sanoja, fraaseja tai tilanteita, joita esiintyy Linnan juhlat -lähetyksen aikana. Bingossa vierailtiin 120 000 kertaa illan aikana.
Suomen- ja ruotsinkielisissä chateissa viestejä lähetettiin illan aikana lähes 16 000. Sivulatauksia Linnan juhlat -asiasanoitetuille artikkeleille kertyi 6.12. aikana 963 000.
Lapsille ja nuorille suunnatun Linnan juhlat Robloxissa -virtuaalitapahtuman Yle järjesti nyt neljättä kertaa. Roblox-pelialustalle mallinnetussa Presidentinlinnassa vierailtiin itsenäisyyspäivän aikana 116 000 kertaa.
Linnan juhlat -päälähetys kuvailutulkattiin suomeksi. Lisäksi lähetys tulkattiin suomalaiselle ja suomenruotsalaiselle viittomakielelle.
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla juhlistettiin tänä vuonna koulutusta ja sivistystä suomalaisen yhteiskunnan rakentajana. Vieraiksi oli kutsuttu erityisesti opetusalan ammattilaisia, kuten ansioituneita opettajia eri koulutusasteilta.
Vuonna 2024 Linnan juhlat -lähetyksen tavoittavuus oli 2,8 miljoonaa ja koko itsenäisyyspäivän illan suoran ohjelmiston 3 miljoonaa. Tänä vuonna ei lähetetty Kohti Linnan juhlia -ohjelmaa, joka oli mukana viime vuoden luvuissa.
Lähteet: TV-mittaritutkimus, Finnpanel Oy. Luvut edustavat Suomen yli 3-vuotiasta väestöä (tv-katsojaluvut). Ylen datapilvi (muut luvut).
Yhteyshenkilöt
Ville Mättöitsenäisyyspäivän lähetysten päätuottaja
Puh:040 198 0796ville.matto@yle.fiJenna Antilaviestinnän asiantuntijaYle
jenna.antila@yle.fiKuvat

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Yle näyttää salibandyn miesten MM-kotikisat kattavasti kanavillaan3.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen mitalijahtia seurataan 5.–13. joulukuuta Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa. Salibandy valtaa myös huippusuositun tietäjäpelin.
Finland på hundra sekunder – studentfilmer visar hur det är att vara finländare i dag2.11.2026 08:49:56 EET | Pressmeddelande
Yle har beställt kortfilmer av elva läroanstalter för att uppmärksamma Yles jubileumsår. Serien, som omfattar nästan hundra kortfilmer, avslöjar vad som irriterar, roar eller känns bekant i vårt land just nu – från Helsingfors till Enare.
Suomi sadassa sekunnissa -opiskelijaelokuvat näyttävät, mikä on tämän päivän kokemus Suomesta2.11.2026 08:49:56 EET | Tiedote
Yle tilasi juhlavuoden kunniaksi yhdeltätoista oppilaitokselta lyhytelokuvia. Lähes sadan lyhytelokuvan sarja paljastaa, mikä tässä maassa ärsyttää, naurattaa tai tuntuu omalta juuri nyt – Helsingistä Inariin.
Så firas självständighetsdagen i Yles kanaler30.10.2026 10:01:03 EET | Pressmeddelande
Självständighetsdagen uppmärksammas mångsidigt på Yle Arenan, i Yles tv-kanaler och på webben den 6 december 2026.
Näin itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla30.10.2026 10:01:03 EET | Tiedote
Itsenäisyyspäivää vietetään tuttuun tapaan laajasti Yle Areenassa, Ylen tv-kanavilla, Yle Radio Suomessa ja Ylen verkkopalveluissa sunnuntaina 6.12.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme