Keski-Suomen hyvinvointialue

1,6 miljoonaa euroa ikääntyvien yhteisöjen hoitoratkaisujen kehittämiseen Euroopassa – Jamk ja Keski-Suomen hyvinvointialue mukana

Jaa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Terveysinstituutti ja Keski-Suomen hyvinvointialue ovat saaneet merkittävän, kilpaillun rahoituksen Suomen Akatemialta kansainvälisen tutkimusprojektin toteutukseen. Koko projektille myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan 1,6 miljoonaa euroa. 

Euroopan ikääntyvä väestö, kasvavat terveydenhuollon kustannukset ja työvoimapula kuormittavat terveys- ja hoivaekosysteemejä. Terveeseen ikääntymiseen on olemassa toimintamalleja, mutta niiden vaikutus jää usein vähäiseksi toimeenpanoon liittyvien haasteiden vuoksi. Eurooppalainen CO-ACT – Co-Designing Adaptive Care Transformations for Ageing Communities -projekti vastaa näihin haasteisiin osallistavilla ja skaalautuvilla ratkaisuilla. 

-Projektin toimenpiteet rakentuvat näyttöön perustuvien toimintamallien pohjalle, joita testataan Living Lab -ympäristöissä projektin kumppanimaissa. Projektin aikana tunnistetaan myös paikallisia ekosysteemejä, jotka ohjaavat projektin ratkaisujen mukauttamista ja toimeenpanoa. Samalla arvioidaan terveyden tasa-arvon vaikutuksia ja kehitetään tietopankkia, jolla edistetään oppimista ja tiedon jakamista. Projekti vahvistaa ikääntyneiden hoivaa ja edistää Euroopan terveydenhuoltojärjestelmien kestävyyttä, kertoo Jyväskylän ammattikorkeakoulun johtava asiantuntija Johanna Heikkilä.

Projektia koordinoi Utrecht University of Applied Sciences Hollannista. Suomesta projektissa ovat mukana Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Keski-Suomen hyvinvointialue. Muita kumppaneita ovat University Medical Center Utrecht Hollannista, NOVA University of Lisbon Portugalista sekä University of Galway Irlannista.

Paikalliset toimintamallit kehitystyön keskiössä

Keski-Suomen hyvinvointialueen Hyvän arjen keskus – Living Lab toimii testialustana projektin toiminnoille Suomessa. Testauksen jälkeen tuloksia muokataan kohderyhmän tarpeisiin sopiviksi ja arvioidaan niiden vaikutuksia. Keski-Suomen hyvinvointialueen osuutta projektissa johtaa Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen yhteisprofessori, ylihoitaja Tarja Kvist.

-Projektissa Jamk koordinoi interventioiden testaamista sekä vaikutusten arviointia. Tavoitteena on luoda kestäviä sekä skaalautuvia toimintamalleja, jotka parantavat hoitopolkuja ja tekevät terveydenhuollosta joustavampaa ja oikeudenmukaisempaa”, Heikkilä täydentää.

Projektin toteutus alkaa 1.3.2026 ja sen kesto on 30 kuukautta. Suomen Akatemian myöntämä 1,6 miljoonan euron rahoitus tulee Transforming Health and Care Systems (THCS) -kumppanuusohjelmasta, joka on osa Horizon Europe -puiteohjelmaa. 

Lisätietoja:

  • Johanna Heikkilä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, johtava asiantuntija, johanna.heikkila@jamk.fi, +358408488623
  • Tarja Kvist, Keski-Suomen hyvinvointialue, professori, ylihoitaja, tarja.kvist@uef.fi, +358403552623
  • Viestinnän yhteyshenkilö: Sanna-Riikka Koponen, viestintäpäällikkö, Keski-Suomen hyvinvointialue, sanna-riikka.koponen(at)hyvaks.fi, p. 050 598 8481

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.   
    
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.  

Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.    

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.   

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.  

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi. 
 
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue  
 
#hyvaks #hyväarkikaikille 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Palokan sosiaali- ja terveysasemalle kehitettiin omalääkäri- omahoitajamalli oman työyhteisön voimin5.12.2025 08:22:18 EET | Tiedote

Palokan sosiaali- ja terveysasemalla on toteutettu merkittävä toimintamallin uudistus, jonka kehittämiseen otettiin mukaan koko työyhteisö. Terveysasemalle luotiin hoidon jatkuvuuteen perustuvan malli, jossa alueen potilaat jaettiin sukunimen perusteella 12 eri omalääkäri- omahoitaja työparille. Tämä mahdollisti sen, että potilaiden asioita hoidettiin yhä useammin samojen ammattilaisten voimin. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa hoidon jatkuvuutta, sujuvoittaa arkea ja lisätä työntekijöiden työhyvinvointia. Tulokset ovat olleet poikkeuksellisen myönteisiä ja kehityshanke voitti viime viikon perjantaina yleisön äänestämänä Suomen yleislääkärit GPF ry: n Vuoden kehittäjäyhteisö 2025 palkinnon. - On ihan mieletöntä, miten kehittämistyö on saatu aikaan Palokan terveysasemalla omien lääkärien ja hoitajien voimin ja miten innokkaita ja innostuneita koko porukka on ollut kehittämistyöhön. Tästä kuuluu iso kiitos ihan kaikille, toteaa Palokan sosiaali- ja terveysaseman ylilääkäri Mari Kuvaja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye