STT

STT:n toiminta jatkuu – uutis- ja kuvatoimisto aloittaa muutosneuvottelut

Jaa

Suomen Tietotoimiston hallitus on päättänyt jatkaa STT:n toimintaa uutis- ja kuvatoimistona.

Talouden vakauttamiseksi STT aloittaa muutosneuvottelut, joista alustavan arvion mukaan voisi seurata henkilöstövähennyksiä enintään 25 henkilötyövuotta. Vähennystarpeesta valtaosa kohdistuu toimitukseen. Muutosneuvotteluiden piirissä on tässä vaiheessa kaikkiaan 88 henkilöä. Osa STT:n toiminnoista on rajattu neuvotteluiden ulkopuolelle.

Samalla jatketaan STT:n uusien palveluiden ja tekoälyn käyttöönoton suunnittelua sekä muuta teknologista kehittämistä vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Myös keskustelu valtion mahdollisuudesta osallistua tulevaisuuden varmistamiseen teknologisessa murrosvaiheessa jatkuu.

STT:n pääomistajan Sanoma Media Finlandin (SMF) uutismediat Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Satakunnan Kansa Länsi-Suomi ilmoittivat syyskuussa vähentävänsä merkittävästi tai luopuvansa STT:n uutistoimisto- ja kuvapalveluiden käytöstä. SMF on ollut STT:n suurin asiakas.

STT:n hallitus ja johto ovat syksyn aikana työskennelleet kansallisen uutistoimiston pelastamiseksi.

”Olemme tulevan toiminnan suunnittelussa varmistaneet, että STT tarjoaa edelleen luotettavaa uutis- ja kuvapalvelua kaikista merkittävimmistä ja kiinnostavimmista aiheista ympäri vuorokauden”, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen +358 50 4693060
Vastaava päätoimittaja Minna Holopainen +358 9 69581347
STT:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta +358 40 5501551

STT

STT on valtakunnallinen uutistoimisto. Välitämme uutisia ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. 

STT:n asiakkaita ovat kaikki suomalaiset. Aineistomme tavoittaa tekstin tai kuvan muodossa kaikki merkittävimmät suomalaismediat. Kuka tahansa on sitä kautta uutispalvelujemme asiakas, lukija tai katsoja tai kuuntelija. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye