Solidium tukee ICEYEn kasvua osallistumalla rahoituskierrokseen

Solidium tukee ICEYEn kasvua osallistumalla tänään julkistettuun suomalaisen SAR-satelliittikuvantamisyhtiön Series E -rahoituskierrokseen: ICEYE and General Catalyst partner to redefine space-based intelligence in Europe.
Solidiumin kokonaissijoitus on 19 miljoonaa euroa. Lisäksi Solidium muuntaa 55 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainansa ICEYE:n osakkeiksi. Lisäsijoituksen ja vaihtovelkakirjan muuntamisen jälkeen Solidium omistaa 5% yhtiön osakkeista.
”ICEYE toimii erittäin attraktiivisella ja kriittisellä markkinalla, jolla on huomattavaa kasvupotentiaalia. Yhtiö sopii täydellisesti Solidiumin kasvusijoitusmandaatin piiriin, ja olemme innoissamme voidessamme jatkaa ICEYEn kasvun ja arvonluontitavoitteiden tukemista osallistumalla rahoituskierrokseen”, sanoo Solidiumin toimitusjohtaja Matts Rosenberg.
Lisätietoja:
Matts Rosenberg, toimitusjohtaja, Solidium
+358 50 339 8801
Solidium on Suomen valtion omistama osakeyhtiö, joka luo pitkäaikaista taloudellista arvoa aktiivisen ja vastuullisen omistajuuden kautta. Sijoitusstrategiamme keskittyy vähemmistösijoituksiin suomalaisissa, kansallisesti merkittävissä pörssiyhtiöissä ja pääomasijoituksiin suomalaisissa, listaamattomissa kasvuyhtiöissä. Pyrimme erinomaisuuteen kaikessa, mitä teemme. Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 9,1 miljardia euroa. www.solidium.fi.
Avainsanat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Solidium Oy
Solidium introducerar en ny ledningsgrupp1.12.2025 12:00:03 EET | Pressmeddelande
Solidium introducerar en ny ledningsgrupp, med målsättningen att förstärka verksamhetens effektivitet och accelerera värdeskapandet.
Uusi johtoryhmä Solidiumiin1.12.2025 12:00:03 EET | Tiedote
Solidiumiin luodaan uusi johtoryhmä, jonka tavoitteena on vahvistaa yhtiön toiminnan vaikuttavuutta ja kiihdyttää arvonluontia.
Solidium introduces a new leadership team1.12.2025 12:00:03 EET | Press release
Solidium introduces a new leadership team, in order to strengthen the impact of the company’s activities and to accelerate value creation.
Solidium stöder Stora Ensos planerade separation av de svenska skogstillgångarna14.11.2025 11:00:09 EET | Pressmeddelande
Solidium, som är en långsiktig ägare och den största aktieägaren i Stora Enso Oyj, stöder Stora Ensos plan att gå vidare med separationen av bolagets svenska skogstillgångar till ett nytt börsnoterat bolag genom en partiell delning, i enlighet med Stora Ensos pressmeddelande som publicerades i dag.
Solidium tukee Stora Enson Ruotsin metsäomaisuuden suunniteltua eriyttämistä14.11.2025 11:00:09 EET | Tiedote
Stora Enso Oyj:n pitkäaikainen ja suurin osakkeenomistaja Solidium tukee Stora Enson suunnitelmaa eriyttää Ruotsin metsäomaisuus uudeksi pörssilistatuksi yhtiöksi osittaisjakautumisen kautta, kuten Stora Enso on esittänyt tänään julkaistussa tiedotteessaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme