Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varhan sosiaalihuollon asiakastiedot alkavat näkyä asiakkaiden OmaKannassa tammikuusta 2026 alkaen

Jaa

Asiakastietolain vaatimusten mukaan kaikkien sosiaalihuollon palveluntuottajien tulee liittyä Kansaneläkelaitoksen Kanta-palvelujen käyttäjiksi viimeistään 1.9.2026. Varha siirtyy uuteen käytäntöön kuitenkin jo 8.1.2026 alkaen. 

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Asiakastietolain vaatimusten mukaan kaikkien sosiaalihuollon palveluntuottajien tulee liittyä Kansaneläkelaitoksen Kanta-palvelujen käyttäjiksi viimeistään 1.9.2026. Varha siirtyy uuteen käytäntöön kuitenkin jo 8.1.2026 alkaen. 

Varha liittyy Kelan ylläpitämiin Kanta-palveluihin 8.1.2026 alkaen. Kantaan liittymisen myötä sosiaalihuollon asiakastiedot tulevat näkyviin asiakkaiden OmaKannassa samalla tavoin kuin terveystiedot. 

Tiedot tulevat näkyviin OmaKannassa vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa tammikuussa 2026 näkyvät muun muassa asiakkaiden voimassa olevat sosiaalipalvelut sekä päätökset. Syyskuussa 2026 siirtyvät OmaKantaan myös asiakaskertomusmerkinnät. Tämänhetkisen tiedon mukaan ne tulevat näkyviin takautuvasti 8.1.2026 lähtien.  

Varhan ostopalveluina toteuttamien palveluiden asiakaskirjaukset näkyvät asiakkaiden OmaKannassa syyskuusta 2026 alkaen. Kanta-palveluihin liittymisen myötä tiedonkulku Varhan ja sen palveluntuottajien välillä tehostuu, kun tarvittavat asiakastiedot välittyvät reaaliaikaisesti. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye