Kelan pääjohtajan Lasse Lehtosen paluu työmatkalta Brysselistä keskeytyi
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan pääjohtajan Lasse Lehtosen paluumatka Brysselistä Helsinkiin on keskeytynyt. Kela selvittää tarkempaa tilannekuvaa.
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen oli työmatkalla Brysselissä tiistaista 2.12. alkaen, mutta hänen paluumatkansa perjantaina 5.12. on keskeytynyt. Tällä hetkellä Lehtonen on edelleen Brysselissä.
Tarkempaa tapahtumien kulkua selvitetään Kelassa, ja Kela tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa tilannekuvan tarkentamiseksi.
– Selvitämme nyt tarkemmin, mistä on kyse. Mahdollisia jatkotoimenpiteitä arvioimme lisätietojen pohjalta, kertoo Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas.
Tämänhetkisen tiedon mukaan aiemmin tiedotettu Lasse Lehtosen poissaolo jatkuu sunnuntaihin 7.12., ja tänä aikana hänen sijaisenaan toimii johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma. Kelan toiminta jatkuu normaalisti, eikä tilanteella ole vaikutusta Kelan päivittäiseen työhön tai palveluihin.
Tiedotetta päivitetty 5.12. klo 15.28: Tiedotteessa oli väärä viikonpäivä. Tiedotteessa luki ensin "torstaina 5.12.".
Yhteyshenkilöt
Vertti KiukasKelan hallituksen puheenjohtaja
Puh:040 592 4287vertti.kiukas@soste.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Allt mindre papperspost – brev från FPA i fortsättningen endast i MittFPA14.1.2026 10:44:05 EET | Pressmeddelande
Från och med 15.1.2026 skickar FPA beslut och brev endast i MittFPA. Kunder som inte använder MittFPA får även framöver sina brev per papperspost.
Paperiposti väistyy – Kelan kirjeet tulevat jatkossa vain OmaKelaan14.1.2026 10:44:05 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela toimittaa päätökset ja kirjeet vain OmaKelaan 15.1.2026 alkaen. Paperipostia saa jatkossa asiakkaat, jotka eivät käytä OmaKelaa.
Kela to phase out paper mail – letters will be delivered only via OmaKela14.1.2026 10:44:05 EET | Press release
Decision notices and letters from Kela will be delivered only via OmaKela as of 15 January 2026. Customers who do not use OmaKela will still get paper copies of decision notices and letters by mail.
Hälsovårdsavgiften för högskolestuderande sänktes - en fjärdedel betalar inte avgiften senast på förfallodagen13.1.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Hälsovårdsavgiften för högskolestuderande sänktes vid årsskiftet. Det lönar sig för studerande att betala avgiften genast, för upp till en fjärdedel av de studerande glömmer att betala avgiften senast på förfallodagen.
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu pieneni – neljäsosa ei maksa maksua eräpäivään mennessä13.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu pieneni jälleen vuodenvaihteessa. Opiskelijan kannattaa maksaa maksu heti, sillä jopa neljännes opiskelijoista unohtaa maksaa maksun eräpäivään mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme