Järjestöjen kehitysyhteistyön ohjelmatukipäätökset julkaistiin – SASKin tuesta lähti 40 prosenttia
Ulkoministeriö myöntää ohjelmatukea 23 järjestölle yhteensä 311 miljoonan euron arvosta. Ohjelmatuelle oli tehty rahoitusvaraus 320 miljoonalle eurolle. Virkahenkilöt jättivät viiteen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion vastuulla olevaan ohjelmatukipäätökseen eriävät mielipiteet. Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK:n ohjelmatuesta leikattiin 40 prosenttia verrattuna edelliseen rahoituskauteen.

Ulkoministeriön päätökset järjestöjen kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun myönnettävästä ohjelmatuesta julkaistiin torstai-iltapäivänä. Kyseessä on mittaluokaltaan suurin tukimuoto järjestöjen kehitysyhteistyölle. Tukea myönnetään järjestöille nelivuotiselle ohjelmakaudelle.
Päätöksissä pistää silmään se, että Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKille myönnettiin lähes 40 prosenttia pienempi ohjelmatuki kuin edellisellä ohjelmatukikierroksella. SASKin nelivuotinen ohjelmatuen rahoitus tippuu nykyisestä 16 miljoonasta eurosta 10 miljoonaan.
6,5 miljoonaa euroa SASKille myönnetystä rahoituksesta oli virkahenkilöstön esityksen jälkeen siirretty muille järjestöille poliittisella päätöksellä. Lisätietoja löytyy SASKin julkaisemasta tiedotteesta ja Helsingin Sanomien artikkelista.
”SASKin tuella vahvistetaan työelämän ihmisoikeuksia globaalisti yhteistyössä ammattiliittojen ja yhä enemmän myös suomalaisten yritysten kanssa. Työ istuu hyvin tämän hallituksen harjoittamaan kehityspolitiikkaan, jossa yksityisen sektorin rooli korostuu. Siksikin tämä päätös on kohtuuton ja vaarantaa työmme jatkuvuuden”, sanoo SASKin toiminnanjohtaja Juska Kivioja.
Esittelevä virkahenkilö, ulkoministeriön ulkoasiainneuvos Juha Savolainen kommentoi Helsingin Sanomille, että virkakunta katsoo hallituksen päätöksen olevan hallintolain vastainen. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavio (ps.) perusteli haastattelussa päätöstä Suomen kehitysyhteistyön prioriteeteillä.
”Toimintatapa, jolla päätöksiä on tässä asiassa tehty, on todella arveluttava. On kestämätöntä, jos päätökset perustuvat johonkin muuhun, kuin rahoitusinstrumentin kriteereihin ja kokeneiden virkahenkilöiden tarkkaan arvioon siitä, miten hyvin kukin hakija nämä kriteerit täyttää. Järjestökentällä monet toimijat ovat tilanteesta hyvin huolissaan”, Fingon toiminnanjohtaja Linda Konate sanoo.
”Toivomme, että tehty päätös korjataan viipymättä. Se voitaisiin tehdä esimerkiksi hyödyntämällä jakamatta jätettyä osuutta ohjelmatukeen varatusta kokonaissummasta”, Konate ehdottaa.
Virkahenkilöt olivat jättäneet ohjelmatukipäätöksiin viisi eriävää mielipidettä. Fingo tekee ulkoministeriölle tietopyynnön virkahenkilöiden eriävistä mielipiteistä.
320 miljoonan euron varausta ei käytetty
Ulkoministeriö myöntää ohjelmatukea 23 järjestölle yhteensä 311 miljoonan euron arvosta. Tästä 271 miljoonaa on kehitysyhteistyöhön ja 40 miljoonaa humanitaariseen apuun.
Humanitaarisen avun rahoitusta myönnetään ohjelmatuen yhteydessä nyt ensimmäistä kertaa neljäksi vuodeksi. Tämän myötä myös humanitaarinen tuki on käytettävissä järjestöillä entistä pitkäjänteisemmin.
Hallituksen kehyksessä ohjelmatuelle oli tehty varaus 320 miljoonalle eurolle – varaus jäi noin 9 miljoonaa euroa vajaaksi. Fingolle ei ole selvää, miksi koko varausta ei ole käytetty.
Edellisellä kierroksella ohjelmatukea myönnettiin noin 276 miljoonaa euroa. Tällöin instrumentti ei pitänyt sisällään humanitaarista apua, joten järjestöjen kehitysyhteistyön kohdennettu rahoitus väheni viime kierrokseen verrattuna viidellä miljoonalla eurolla.
Kansalaisjärjestöt ovat odottaneet päätöksiä usean kuukauden ajan. Fingon tietojen mukaan virkahenkilöiden tekemä valmistelu oli saatu päätökseen jo lokakuussa. Aikataulu kuitenkin venyi ensin marraskuulle ja sitten joulukuulle.
Orpon hallitus on tehnyt kehitysyhteistyöhön historiallisen kovat säästöt. Hallitus on kuitenkin linjannut pitävänsä suomalaiset kansalaisjärjestöt leikkausten ulkopuolella.
”Olemme iloisia siitä, että hallitus ymmärtää järjestöjen kehitysyhteistyön arvon. Järjestöjen työllä edistetään esimerkiksi laadukasta koulutusta, naisten ja tyttöjen asemaa sekä tuetaan ihmisoikeuspuolustajia. Järjestöt tekevät työtä tiiviissä yhteistyössä paikallisten kumppaniensa kanssa. Toiminnalla tuetaan maailman kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä”, Fingon Konate sanoo.
Lisätietoja:
Linda Konate
toiminnanjohtaja, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, p. 050 317 6695, linda.konate@fingo.fi
Ilmari Nalbantoglu
johtaja, vaikuttaminen, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, p. 050 317 6693, ilmari.nalbantoglu@fingo.fi
Juska Kivioja
toiminnanjohtaja, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, p. 050 581 4372, juska.kivioja@sask.fi
Avainsanat
Fingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti. Noin 250 jäsentämme työskentelee kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen, globaalin kansalaiskasvatuksen, humanitaarisen avun, rauhantyön, ihmisoikeustyön tai muun kestävää kehitystä edistävän toiminnan parissa Suomessa ja maailmalla. Fingo viestii, vaikuttaa, kouluttaa, kokoaa ihmiset yhteen ja rohkaisee toimintaan. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Millaista olisi elämä ympäristön kantokyvyn rajoissa, kysyy tuore Maailman Kuvalehti3.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Maailman Kuvalehti selvitti, mitä aidosti ekologinen elämäntapa meiltä vaatii. Hyvinvointi pitää jatkossa määritellä jollakin muulla tavalla kuin jatkuvana kuluttamisena, mutta luoliin meidän ei tarvitse muuttaa.
Suomi debytoi G20-pöydässä – mahdollisuus toimia sillanrakentajana21.11.2025 09:56:37 EET | Tiedote
Tasavallan presidentti Alexander Stubb osallistuu G20-maiden huippukokoukseen Etelä-Afrikan Johannesburgissa 22.–23. marraskuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomen edustaja on mukana kokouksessa. Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo lähetti presidentin matkalaukkuun pakattavaksi nipun globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta esillä pidettäviä aiheita.
EU julistettiin “päivän fossiiliksi” Belémin ilmastokokouksessa20.11.2025 01:48:48 EET | Tiedote
EU vastaanotti “päivän fossiili”-palkinnon neuvottelujen viivyttelystä maailman suurimmalta ilmastojärjestöverkostolta Climate Action Networkilta keskiviikko-iltana Belémissä.
Belémin ilmastokokouksen loppusuora aukeaa: toivoa läpimurroista Amazonin neuvotteluissa?19.11.2025 03:53:50 EET | Tiedote
YK:n ilmastohuippukokouksen toinen viikko on alkanut ja maiden ministerit ovat aloittaneet poliittisen tason neuvottelut. Puheenjohtajamaa Brasilia esitti maanantaina 17.11. ensimmäisen päätösasiakirjan luonnoksen. Vaikka kovaa poliittista vääntöä on vielä luvassa, on selvää, että todistamme fossiilitalouden aikakauden kuolemankouristuksia.
Neuvottelut YK:n verosopimuksesta elävät kriittistä vaihetta – Fingo ja Finnwatch muistuttavat: Suomi menettää satoja miljoonia euroja vuodessa aggressiivisen verosuunnittelun takia11.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
YK:n kansainvälisen verosopimuksen neuvottelut käynnistyivät tämän viikon maanantaina Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Suomi on neuvottelujen aiemmissa vaiheissa ottanut muiden EU-maiden vanavedessä jarrumiehen roolia, vaikka verovälttelyn tehokas tilkitseminen olisi myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme