SDP:n Helena Marttila: Hallituksen joululahja lapsiperheille on ennätyksellinen epävarmuus
OECD:n tuore ennuste kertoo karun tosiasian: Suomi on ainoa kehittynyt maa, jonka talous ei kasva tänä vuonna. Yhtenä syynä tähän on hallituksen kylmä leikkauspolitiikka, mikä on painanut talouden taantumaan. Sopeuttaminen olisi pitänyt tehdä maltillisemmin ja nyt seuraukset näkyvät suomalaisten arjessa.

– Monissa perheissä joulu on muuttumassa mustaksi. Vähävaraisten perheiden joululahjakeräyksiin lähetetyissä toiveissa pyydetään ruokaa ja välttämättömiä hygieniatarvikkeita. Hyvinvointivaltiossa yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua käyttämään sitä ainoaa joululahjatoivettaan saippuaan, Marttila sanoo.
SDP muistuttaa, että työllisyys- ja talouspolitiikan tarkoitus on rakentaa turvallisuutta, ei lisätä huolta ja epävarmuutta. Nyt hallituksen tulostaululla työllisyyspolitiikasta on tullut ennätyksellistä työttömyyspolitiikkaa ja kasvupuheista köyhyyden rajua kasvua. Viimeisimpien arvioiden mukaan sosiaaliturvaan kohdistetut leikkaukset ovat sysänneet jopa 31 000 lasta köyhyysrajan alapuolelle.
– Oikeistohallituksen politiikan seurauksena köyhyys lisääntyy, epävarmuus kasvaa ja yhä useampi suomalainen joutuu miettimään, miten selviytyy arjen välttämättömistä kuluista. Lapsuudessa koettu köyhyys jättää tutkitusti pitkät jäljet elämään ja yhdistyy huono-osaisuuteen aikuisuudessa. Tämäkö on se joululahja, jonka hallitus haluaa suomalaisille tänä vuonna antaa?, kysyy Marttila.
SDP haastaa hallituksen muuttamaan politiikan suunnan kohti oikeudenmukaista, vastuullista ja kasvua tukevaa linjaa, joka palauttaa luottamuksen ja turvaa suomalaisten arjen.
Yhteyshenkilöt
Helena MarttilaKansanedustaja
Puh:050 479 0935helena.marttila@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Piritta Rantanen: Metsien sertifiointi ei saa perustua hyväksikäytettyyn työvoimaan5.12.2025 13:17:59 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii järeitä toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi metsäalalla. Hän korostaa, että suomalaisen metsäteollisuuden maine ja metsien sertifiointien luotettavuus eivät voi perustua halpatyöhön, alipalkkaukseen tai alihankinnan varjopuoliin. Metsien raaka-ainetta ei tule voida käyttää sertifioituna, jos työntekijöiden oikeuksista ei ole koko ketjussa huolehdittu, Rantanen korostaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat: Hallitus sivuuttaa esitystensä perustuslailliset ongelmat ja vaarantaa vanhusten oikeusturvan5.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin torstaina 4.12. vanhuspalveluiden teknologiaan liittyvää lakiesitystä että apteekkilakiesitystä. Valiokunnan oppositioedustajat ovat huolissaan esitysten perustuslainmukaisuudesta ja vaikutuksista ihmisten palveluihin ja oikeusturvaan. ”Olisi tärkeää, että ministerit onnistuisivat tuomaan käsittelyyn esityksiä, jotka eivät ole perustuslain vastaisia”, Kim Berg sanoo.
SDP:n Eloranta: Koulupudokkaiden määrä laski, kiitos Marinin hallituksen4.12.2025 16:12:29 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan oppivelvollisuusiän nosto on vähentänyt koulupudokkuutta yli kolmanneksella ja lisännyt selvästi 16–17-vuotiaiden koulussa pysymistä. ”Sanna Marinin hallituksen vuonna 2021 voimaan tulleen uudistuksen myönteiset vaikutukset näkyvät nyt erittäin selvästi”, iloitsee kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd).
SDP:n Perholehto: Kokoomuksen siunauksella vastuu ilmastopolitiikan korjausliikkeestä lykätään seuraavalle hallitukselle4.12.2025 14:41:40 EET | Tiedote
Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (SDP) huomauttaa, että hallituksen sisäinen kiistely on tulpannut ilmastopolitiikan valmistelua koko kauden. Tänään annetut selonteot – keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma sekä energia- ja ilmastostrategia – tulevat hänen mukaansa liian myöhään.
SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko: Euroopan Unionin on vahvistettava omaa puolustustaan4.12.2025 14:24:04 EET | Tiedote
Euroopan parlamentin puolustusvaliokunta (SEDE) kutsui kansallisten parlamenttien vastinvaliokunnat Brysseliin 3.–4. joulukuuta järjestettyyn kokoukseen aiheesta ”The Future of European Defence”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun SEDE-valiokunta kutsui täysimittaisena valiokuntana koolle valiokuntien välisen tapaamisen. SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko osallistui kokoukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme