Veera Kaupin kone käynnistyi – kahdeksan pistettä Slovakiaa vastaan
Suomi avasi voittotilinsä naisten MM-turnauksessa komeasti, kun Slovakia kaatui lukemin 13-4. Eilen Ruotsi-tasapelissä vielä ilman pisteitä jäänyt Veera Kauppi otti tänään vahingon takaisin latomalla peräti kuusi maalia ja syöttämällä kaksi.
Slovakia on ollut Suomen naisille välillä sitkeä MM-vastus, mutta tänään solmut alkoivat aueta jo 11 sekunnin pelin jälkeen Veera Kaupin päättäessä syöttösahauksen takatolpalta avausmaaliin. Seuraavaksi osuivat Meri-Helmi Höynälä ja Ulla Valtola samaan takayläkulmaan, ja 4–0-maalin laukoi ylivoimalla My Kippilä. Erän lopulla Slovakia vielä erehtyi vaihtamaan Suomen saatua vapaalyönnin, ja Veera Kauppi sai jatkaa vapaasti takatolpalta Oona Kaupin syötön verkkoon.
Toisen erän avausvaihdossa oli jo Veera Kaupin hattutemppu valmis, ja Milla Nordlundin punnerrettua luukulle nostamaan Suomen kahdeksannen maalin oli vuorossa jo Veera Kaupin neljäs. Slovakia pääsi maalitilastoihin keskialueen katkosta, mutta sen jälkeen oli taas Suomen vuoro penkiltä pelille otettujen Olivia Pietilän ja Emilia Pietilän tarjoillessa kauniilla yhdistelmällä tilanteeksi 9-1.
Slovakia pääsi päätöserässä kaventamaan peräti kolme kertaa Suomen otteen hieman löystyttyä, mutta Suomi vei erän kuitenkin 4-3. Sofia Mittentag osui turnauksen avausmaalinsa ja Veera Kauppi osui vielä sekä alivoimalla että ylivoimalla ja syötti päätylankun kautta Emilia Pietilän kisojen avausosuman.
– Tiesin, että taidot eivät ole kadonneet mihinkään. Kun jatkaa töiden tekemistä, niitä maaleja kyllä tulee, ja niin hyvien pelaajien kanssa saa pelata, että siitä ei ole huolta. Mutta oli se kiva päästä nyt laittamaan pari palloa pussiin, kuuden maalin Veera Kauppi tiivisti.
– Hyvä peli meiltä tähän kohtaan turnausta, pystyttiin luomaan hyvin paikkoja ja muutamaa vastustajan paikkaa lukuun ottamatta ehjä peli.
Slovakiaa vastaan on ollut joskus pitkäänkin tiukkaa, vaikka nyt helpottikin alusta asti.
– Tiedettiin että tiivis puolustus tulee vastaan ja sitä myös tuli. Slovakia oli ehkä vähän passiivisempi kuin aikaisemmissa turnauksissa kohdatessamme, heidän parhaat pelaajansa ei päässeet tänään käyttämään omia ominaisuuksiaan mikä oli ehkä meidän hyvyyttämme.
Selvästä voitosta huolimatta parannettavaa riittää vielä matkan jatkuessa kohti ratkaisupelejä.
– Puhuttiin että halutaan voittaa keskustatilaa enemmän, ja ihan hyvin päästiin keskustaan mutta kun on tiivis puolustus vastassa pallon pitää liikkua vielä nopeammin. Puolustuspelissä aukesi vastustajalle pari kertaa iso baana tulla, ja hyviä laukauksia pistivät myös sisään, Kauppi muistutti.
Salibandya, Brno, Tshekki
Naisten MM-turnaus, alkusarjaa
Suomi–Slovakia 13-4 (5-0, 4-1, 4-3)
1. erä: 0.11 Veera Kauppi (Sara Piispa) 1-0, 6.37 Meri-Helmi Höynälä (Suvi Hämäläinen) 2-0, 7.55 Ulla Valtola (Oona Kauppi) 3-0, 11.05 My Kippilä (Veera Kauppi) 4-0, 16.41 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 5-0.
2. erä: 20.29 Veera Kauppi (Daniela Westerlund) 6-0, 28.28 Milla Nordlund (Jasmiina Järvinen) 7-0, 32.08 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 8-0, 32.47 Linda Pudisova 8-1, 33.37 Olivia Pietilä (Emilia Pietilä) 9-1.
3. erä: 45.12 Sofia Mittentag (Alma Laitila) 10-1, 47.05 Klara Grossova (Laura Chupekova) 10-2, 49.51 Zuzana Mrazova (Sophia Sabolova) 10-3, 50.20 Emilia Pietilä (Veera Kauppi) 11-3, 53.12 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 12-3 av, 55.38 Veera Kauppi (My Kippilä) 13-3, 58.54 Pudisova 13-4 im.
Torjunnat:
Miia Maaranen Suomi 7+1+1=9,
Pavlina Farulova Slovakia 10+(0)+(0)=10 ja Romana Velekova Slovakia (0)+6+4=10 (vaihto 20.00).
Jäähyt: Suomi 2×2 min, Slovakia 2×2 min.
Erotuomarit: Nikola Husakova ja Vaclav Patera, Tshekki.
Yleisöä: 646.
Suomen parhaana palkittiin Veera Kauppi.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Naisten salibandyn MM-kisat käynnissä Tšekissä7.12.2025 11:46:48 EET | Tiedote
Salibandyn naisten MM-kisat ovat meneillään Tšekissä. Uusi maailmanmestari ratkeaa sunnuntaina 14.12. pelattavassa MM-finaalissa. Suomi hakee turnauksessa paluuta kultakantaan sitten vuoden 2001.
Pirteä MM-avaus: Suomi nousi tasapeliin maailmanmestaria vastaan6.12.2025 18:02:58 EET | Tiedote
Suomen naisten MM-avaus Tshekin Brnossa oli lupauksia antava, kun Suomi nousi maailmanmestari Ruotsia vastaan kahden maalin takaa 3–3-tasapeliin.
Salibandyn vedonlyöntitutkinnan kurinpitopäätöksiä annettu3.12.2025 13:02:51 EET | Tiedote
Salibandyä koskettava vedonlyöntitutkinta on edennyt nyt siihen pisteeseen, että Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmä on tehnyt ja antanut tiedoksi kurinpitopäätöksiä.
Mediainfo: Naisten salibandyn MM-kisat käynnistyvät lauantaina Tshekissä2.12.2025 16:27:37 EET | Tiedote
Salibandyn naisten MM-kisat alkavat lauantaina 6.12. Brnossa. Uusi maailmanmestari ratkeaa sunnuntaina 14.12. Ostravassa pelattavassa MM-finaalissa. Suomi hakee turnauksessa paluuta kultakantaan sitten vuoden 2001.
Salibandyn maine yhä Suomen paras – neljättä kertaa putkeen1.12.2025 16:28:16 EET | Tiedote
Salibandyliitto on neljännen kerran putkeen kärkipaikalla, kun Reputation and Trust Analytics Oy (entinen T-Media) julkaisi jo perinteisen Luottamus & Maine -tutkimuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme