Muutos Veikkauksen johtoryhmään: Nummikoski Sarekosken esikuntaan
8.12.2025 09:04:58 EET | Veikkaus Oy | Tiedote
Veikkauksen johtoryhmään tulee muutoksia 1.1.2026 alkaen.

Yhteiskuntasuhteista vastannut varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski jää pois Veikkauksen johtoryhmästä tammikuun alusta 2026 alkaen.
Hän siirtyy vuodenvaihteessa projektitehtäviin toimitusjohtaja Olli Sarekosken esikuntaan. Ainakaan toistaiseksi Veikkaukselle ei nimitetä uutta varatoimitusjohtajaa.
– Haluan kiittää Nummikoskea monien vuosien hyvästä johtoryhmätyöstä suomalaisten rahapeliyritysten ja sitä kautta kaikkien suomalaisten hyväksi. Hänen panoksensa esimerkiksi uuden rahapelilain syntymisessä on ollut erittäin merkittävä, toimitusjohtaja Sarekoski kiittelee.
Yhteiskuntasuhteiden johtaminen siirtyy 1.1.2026 alkaen johtaja Tuomo Puumalan alaisuuteen muiden Puumalan vastuiden (data, tekoäly, asiakaspalvelu ja yritysvastuu) lisäksi.
Nummikoski toimi Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajana vuodesta 2012 aina rahapeliyhtiöiden - Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton - integraatioon saakka vuoden 2016 loppuun. Vuoden 2017 alusta alkaen hän toimi uuden yhtiön varatoimitusjohtajana.
– Veikkauksen johtoryhmän jäsenyys on ollut monella tapaa unelmien täyttymys. On saanut olla aktiivisesti mukana muokkaamassa Suomen rahapelijärjestelmää ensin peliyhtiöiden yhdistymisen ja lopulta koko rahapelijärjestelmän muuttamisen kautta. Sanalla sanoen on voinut tehdä historiaa. Nyt on hyvä hetki siirtää viestikapulaa eteenpäin, kun järjestelmämuutos on finaalissa eduskunnassa ja alkaa uusi aikakausi Veikkauksen liiketoiminnassa, Nummikoski sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Perjantaina Eurojackpotissa jaossa jo 80 miljoonan euron päävoitto22.9.2026 22:35:45 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on tarjolla jättimäinen 80 miljoonan euron potti.
Miljoonan euron päävoitto Pohjois-Savoon21.9.2026 10:14:02 EEST | Tiedote
Milli-pelin sunnuntai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Miljoonan euron päävoitto osui rahapelivoistoistaan ennenkin tunnetuksi tulleeseen Pohjois-Savoon.
Loton potti kohoaa 5 miljoonaan euroon - reilun neljännesmiljoonan voitto Etelä-Pohjanmaalle19.9.2026 22:47:04 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 38/2026 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla viisi miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan, Suomeen yli 200 000 euron voitto18.9.2026 22:29:32 EEST | Tiedote
Eurojackpotin kierroksen 38 perjantaiarvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 68 miljoonan euron potti.
Lappeenrannassa meni kaikki väärin18.9.2026 15:03:13 EEST | Tiedote
Lappeenrantalainen pelaaja onnistui saamaan Kaikki tai ei mitään -pelin torstain arvonnassa kaikki 12 arvottua numeroa väärin ja voitti 125 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme