Vanhan Porvoon Jäätelötehdas panostaa kasvuun – tuotantojohtajaksi Micael Saranpää
9.12.2025 09:10:00 EET | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Artesaanijäätelöiden valmistaja Vanhan Porvoon Jäätelötehdas (VPJT) investoi tulevaisuudessa prosessien kehittämiseen, tavoitteenaan kasvattaa tuotantokapasiteettia merkittävästi. Yritys on palkannut riveihinsä Kolmen Kaverin Jäätelö Oy:n tuotantojohtajana toimineen Micael Saranpään. Saranpää siirtyy VPJT:n palvelukseen maaliskuun 2026 alussa.

VPJT:n tavoitteena on kasvaa tuomalla laadukkaat, käsityönä valmistetut jäätelöt yhä useamman kuluttajan ulottuville. Visuaalinen ilme uudistettiin alkusyksystä, ja seuraavaksi on tarkoitus investoida niin tuotantolinjoihin kuin makuvalikoimaankin.
– Kolmella Kaverilla minulla oli selkeä tavoite kasvattaa tuotantokapasiteettia, VPJT:n uusi tuotantopäällikkö Micael Saranpää taustoittaa päätöstään vaihtaa jäätelötehtaasta toiseen.
– Vuosien mittaan tämä johti täysin uuden tehtaan suunnitteluun ja rakentamiseen. Tehtaan käynnistyttyä ja tuotannon hypättyä seuraavalle tasolle on luonteva hetki siirtyä VPJT:lle uusien haasteiden pariin, Saranpää jatkaa.
Toimitusjohtaja Samuli Wirgentiuksen mukaan VPJT on aina panostanut perinteisiin raaka-aineisiin ja valmistusmenetelmiin, yhdistäen ne yllättäviin ja ennakkoluulottomiin makuyhdistelmiin. Saranpään rekrytoinnin myötä kasvava tuotantokapasiteetti mahdollistaa tämän kehitystyön laajentamisen entisestään.
– Jäätelö on makuasia. Toisaalta ei ole sellaista tilannetta, paikkaa tai hetkeä, johon se ei sopisi. Joskus maistuu klassinen maku, joskus taas haluaa kokeilla jotain hyvinkin erikoista makua. Mitä enemmän erilaisia vaihtoehtoja on tarjolla, sitä parempi – Micael on avainroolissa VPJT:n laajentaessaan tarjontaansa yhä useammalle jäätelön ystävälle, Wirgentius toteaa.
Lisätietoja:
Samuli Wirgentius
toimitusjohtaja, Vanhan Porvoon Jäätelötehdas
0400 413 866
Vanhan Porvoon Jäätelötehdas kehittää ja valmistaa kotimaisia raaka-aineita mahdollisimman paljon hyödyntäviä, pitkälle käsintehtyjä jäätelöitä mahdollisimman laajassa makukirjossa, josta varmasti löytyy jokaiseen makuun ja tilanteeseen parhaalta maistuva vaihtoehto. Yhtiön tuotantolaitos sijaitsee Porvoossa, ja sen jäätelöitä myydään hyvin varustelluissa päivittäistavarakaupoissa sekä omilla kioskeilla Porvoossa ja pk-seudulla. VPJT työllistää 15 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2025 yltää noin 1,5 miljoonaan euroon.
Avainsanat
Kuvat


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kepeän iskelmällinen popsingle Vanha suola pulppuaa alitajunnan tummista vesistä13.3.2026 10:30:02 EET | Tiedote
Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen tänään 13. maaliskuuta julkaistava uusi single Vanha suola soljuu 1950-luvun iskelmän tunnelmissa, modernilla pop-otteella raikastettuna. Tytti Metsän puhdas ääni soi iloa ja vie ajatonta melodiaa vaivattomasti rumpali Janne Haaviston ja basistin ja pedal steel -kitaristin tontteja hoitavan Miikka Paatelaisen soiton komppaamana. Kepeyden alla kuplii kuitenkin jotakin painavaa. Vanha suola on Tytti Metsä & Hyypiöt -yhtyeen kolmas single 3.4.2026 ilmestyvältä Yhteistä rytmii -levyltä.
Raakasaga jatkaa omalla tinkimättömällä tiellään – julkaisee vuonna 2026 uutta musiikkia kuukausittain6.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Raakasaga käynnistää maaliskuussa 2026 kuukausittaisen singlejulkaisusarjan. Hetken hiljaiselon jälkeen poikkeuksellisena live-esiintyjänä sekä sielukkaana laulajana ja räppärinä tunnettu artisti julkaisee uutta musiikkia koko vuoden ajan täysin omilla ehdoillaan. Singlejulkaisusarjan ensimmäinen osa Paha Maine ilmestyy 6. maaliskuuta.
Tero-Petri & Korvaamattomat tanssii paholaisen kanssa – uusi single Himo tanssittaa mua on viettelevä aikuisten satu5.3.2026 12:12:12 EET | Tiedote
Tero-Petri & Korvaamattomat julkaisee 6.3. singlen Himo tanssittaa mua. Tänä vuonna ilmestyvän albumin toinen single syventää yhtyeen uudistunutta ilmaisua: romuluisempi ja teatterimaisempi soundi rakentuu entistä vahvemmin Tero-Petri Suovasen laulun ja tarinankerronnan varaan. Kappaleen yllä leijuu ruoste ja sahanpuru. Se kutsuu tanssimaan pimeille kujille viettien riivaamana. Biisiin tehty ilahduttavan ja pelottavan omintakeinen video on ensinäytössä ja kappale ennakkokuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.
Inginmaan uusi albumi Yhdeksän elämää on läpileikkaus tulkitsijan menneisyyteen ja ovi tulevaan26.2.2026 09:40:53 EET | Tiedote
Anna Inginmaan odotettu uusi albumi Yhdeksän elämää ilmestyy huomenna perjantaina 27. helmikuuta. Muusikko Maritta Kuulan sanoittaman voimakappaleen Ring Ring video on tänään ensinäytössä Soundi-lehden sivuilla. Levyltä on julkaistu kolme singleä: voodoo-iskelmä Lemmenmalja, irti päästämisen hetkestä kertova Älä soita ja kirjailija Rosa Liksomin sanoittama Kuolleen naisen kengät, kaikki ajattomia popkappaleita, joiden tekijänä ja tulkitsijana Inginmaa on omimmillaan. Yhdeksän elämää ei ole Inginmaalle vain projekti muiden joukossa, vaan pitkään kytenyt unelma, uudistuminen ja vapautuminen.
Lisäys Helsinki Lit 2026 -ohjelmaan: brittiläinen historioitsija Antony Beevor kohtaa Sirpa Kähkösen19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Helsinki Lit täydentää vuoden 2026 ohjelmistoaan vielä yhdellä kansainvälisellä kirjailijanimellä: perjantaina 22. toukokuuta Kulttuuritalolle mukaan tulee Antony Beevor, joka on yksi Ison-Britannian palkituimmista tietokirjailijoista. Beevoria haastattelee Finlandia-palkittu kirjailija Sirpa Kähkönen. Helsinki Litin päiväkohtaiset ja kahden päivän liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme