Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Tavoitteena olla vaikuttavin hyvinvointialue
8.12.2025 11:48:18 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tavoitteena on olla vaikuttavin hyvinvointialue. Aluevaltuusto on hyväksynyt strategian, joka ohjaa hyvinvointialueen toimintaa ja talouden suunnittelua tulevina vuosina.
Hyvinvointialue keskittyy asiakaslähtöisyyden ja toiminnan sujuvuuden lisäämiseen, hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamiseen sekä kehittymiseen alan parhaaksi työnantajaksi.
– Strategian hyväksyminen on valtuustokauden alun tärkein päätös. Strategian valmisteluvaihe myös perehdyttää valtuutettuja uuteen tehtävään. Tavoitteenamme on, että ihmiset voivat hyvin ja saavat tarvitsemansa palvelut oikeaan aikaan. Hyvinvointialue tukee yhteisöllisyyttä, tarjoaa laadukkaita palveluja ja vahvistaa alueen elinvoimaa, toteaa aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Kirsi Lehtimäki.
Hyvinvointialueen on laadittava myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategia osana hyvinvointialuestrategiaa. Palvelustrategia määrittää pitkän aikavälin tavoitteet, palvelujen järjestämisen periaatteet ja tukee talouden ja toiminnan johtamista. Hyvinvointialueen strategian ja palvelustrategian päivitys on valmisteltu yhtenä kokonaisuutena. Lakisääteinen pelastustoimen palvelutasopäätös valmistellaan kevään 2026 aikana.
– Kun tiukka talous haastaa meitä, tarvitsemme strategisia valintoja, jotta voimme suunnata voimavaramme oikein ja käyttää resurssimme viisaasti varmistaaksemme laadukkaat palvelut kaikissa turvallisuustilanteissa, muistuttaa strategian valmistelua johtanut toimialajohtaja Ismo Rautiainen.
Strategiaa on valmisteltu laajassa yhteistyössä henkilöstön, aluevaltuutettujen ja asukkaiden kanssa. Alkuvuonna toteutettuun strategiakyselyyn vastasi yli tuhat asukasta, työntekijää, asiantuntijaa ja luottamushenkilöä. Vastauksissa korostuivat ennaltaehkäisevät toimet, henkilöstön hyvinvointi, palveluiden saatavuus ja asiakaslähtöisyys. Tulokset hyödynnettiin uuden strategian muotoilussa. Toinen kysely järjestettiin syksyllä. Aluevaltuutetuille järjestettiin työpajoja, jossa valmisteltiin strategiaa yhteiskehittämisen keinoin.
Strategian toimeenpano perustuu tavoitejohtamisen malliin, jossa henkilöstö toimii muutosvoimana ja osallistuu tavoitteiden toteuttamiseen. Toimeenpanomallilla halutaan varmistaa, että strategia muuttuu käytännön teoiksi koko hyvinvointialueella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi Lehtimäkialuevaltuuston 1. varapuheenjohtaja
Puh:050 327 5603Ismo Rautiainentoimialajohtaja, tukipalvelut
Puh:044 729 7982Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Alkoholin laitosvieroitushoito toteutetaan nyt omana toimintana24.7.2026 10:46:31 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue aloitti maaliskuussa alkoholin laitosvieroitushoitojen toteuttamisen selviämishoitoyksikössä. Aiemmin hoito järjestettiin ostopalveluna hyvinvointialueen ulkopuolella, mutta nyt yhdestä viiteen vuorokauden mittaiset vieroitushoitojaksot voidaan toteuttaa omalla alueella.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotihoidon mobiilisovelluksen häiriö voi viivästyttää asiakkaiden kotiutuksia17.7.2026 16:10:20 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon käytössä olevassa mobiilisovelluksessa on havaittu valtakunnallinen häiriö. Häiriö estää potilastietojärjestelmän käytön mobiilisovelluksen kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Rokotekriittisyys näkyy Päijät-Hämeessä – sosiaalinen media vaikuttaa yhä useamman perheen päätöksiin17.7.2026 09:27:26 EEST | Tiedote
Rokotuskattavuus on Päijät-Hämeen hyvinvointialueella edelleen hyvä. Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa on kuitenkin havaittu merkkejä kasvavasta rokotekriittisyydestä. Erityisesti Lahdessa rokotteiden tarpeellisuus herättää aiempaa enemmän keskustelua asiakkaiden kanssa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Syöpäpotilaat saavat psykososiaalista tukea ammattilaisten ja kolmannen sektorin verkostolta16.7.2026 09:09:01 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on koottu syöpäpotilaille psykososiaalista tukea tarjoavien tahojen tukiverkosto. Verkoston tavoitteena on turvata syöpäpotilaan oikea-aikainen psykososiaalinen tuki, tuen tarpeen arviointi ja oikealle ammattilaiselle ohjautuminen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Suun terveydenhuollon nimissä liikkuu uusia huijausviestejä15.7.2026 11:11:56 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä on liikkunut uusia huijaustekstiviestejä, jotka esiintyvät suun terveydenhuollon palveluiden nimissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme