aFRR-energiamarkkinan poikkeukselliset aktivoinnit 14.11.- 20.11.
Fingridin ja Statnettin välinen aFRR-markkinatiedonsiirto oli vikaantunut torstaina 13.11. jonka takia Statnettillä ei ollut käytettävissä aFRR-kapasiteettikauppojen tuloksia oikeassa muodossa aikavälillä 14.-20. marraskuuta.
Vika saatiin paikannettua Fingridin järjestelmään keskiviikkona 18.11. ja kapasiteettikaupat vuorokaudelle 20.11. saatiin toimitettua Statnettille 20.11. 11:30 EET, minkä jälkeen pohjoismaisen aFRR-aktivoinnin allokointi alkoi jälleen toimia.
Vian aikana Suomen aFRR-energiamarkkina oli edelleen osa eurooppalaista aFRR-energiamarkkinaa, minkä vuoksi Suomesta aktivoitiin edelleen aFRR-energiaa muiden PICASSO-maiden tarpeisiin, vaikka Suomessa ei vian aikana ollutkaan laskennallista aFRR-tarvetta. Suomen aFRR-aktivoinnit pysyivät vian aikana rajoissa [-30MW, 30MW] Fingridin PICASSO-alustalle tarjoaman ja Estlink 1 HVDC-kaapelilta sallitun maksimikapasiteetin takia.
Poikkeuksellisen pitkä vianselvitysaika johtui vian tyypistä, jollaista ei ennen oltu kohdattu. Fingrid on aloittanut selvityksen pohjoismaisen aFRR-aktivoinnin allokoinnin prosessin yksinkertaistamiseksi sekä prosessin toimintavarmuuden parantamiseksi.
Fingrid pahoittelee viasta reservitoimijoille aiheutunutta haittaa.
Fingridin aiempi tiedote aiheesta:https://www.fingrid.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2025/fingrid-selvittaa-afrr-energiamarkkinan-poikkeuksellista-pohjoismaista-aktivointia/
Lisätiedot
Joonas Muikku, asiantuntija, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4324
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Sähkönkulutus nousi Suomessa kaikkien aikojen ennätystasolle8.1.2026 13:32:22 EET | Tiedote
Suomeen saapunut kireä pakkasrintama on nostanut sähkönkulutuksen paitsi kuluvan talven, myös kaikkien aikojen ennätystasolle. Fingridin arvion mukaan korkeita kulutuslukemia tullaan näkemään loppuviikon ajan, mikäli pakkanen jatkuu edelleen kireänä. Sähkön riittävyyden odotetaan pysyvän hyvällä tasolla sähkön tuotantolaitosten ja siirtoyhteyksien toimiessa normaalisti.
Fingrid valittaa markkinaoikeuden päätöksestä liittyen valvontamenetelmiin23.12.2025 13:15:00 EET | Tiedote
Markkinaoikeus hylkäsi marraskuussa 2025 Fingridin valituksen Energiaviraston joulukuussa 2023 tekemästä päätöksestä, joka koskee kantaverkkotoiminnan tuoton määrittämistä koskevia valvontamenetelmiä vuosille 2024–2031. Fingrid on jättänyt valituksensa markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen 23.12.2025.
Reaaliaikainen mFRR-energian hinnan julkaisu on käynnistynyt17.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Fingrid on aloittanut mFRR-energian hinnan reaaliaikaisen julkaisun pilotin, jossa mFRR-energian hinta julkaistaan aktivointien lähetyshetkellä.
Fingrid selvittää pohjoismaisen mFRR- ja aFRR-kapasiteettimarkkina-alustan vikaa16.12.2025 09:48:30 EET | Tiedote
Pohjoismaisella mFRR- sekä aFRR-kapasiteettimarkkina-alustalla, Nordic Market Management System (NMMS), on havaittu satunnaisesti virheitä tarjouskäsittelyssä keskiviikosta 10.12. alkaen.
Kantaverkkoa vahvistetaan Itä-Suomessa – Fingrid uusii sähköasemat Lieksassa ja Nurmeksessa9.12.2025 12:40:08 EET | Tiedote
Fingrid vahvistaa kantaverkkoa Pohjois-Karjalassa uusimalla Lieksassa ja Nurmeksessa sijaitsevat sähköasemansa. Sähköasemien uusimisella ylläpidetään kantaverkon ennestään korkeaa toimitusvarmuutta ja parannetaan alueelle suunniteltujen investointien liitettävyyttä kantaverkkoon. Hankkeiden investointikustannukset ovat noin kymmenen miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme