Keskimaan edustajiston syyskokouksen henkilövalinnat
8.12.2025 12:57:02 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan edustajisto kokoontui syyskokoukseen torstaina 4.12.2025. Kokouksessa tehtiin päätöksiä hallintoneuvoston henkilövalinnoista, hallinnon palkkioista sekä tilintarkastajan valinnasta. Keskimaan hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista 1/3 on vuosittain erovuorossa. Hallintoneuvoston jäsenen toimintakausi on kolme vuotta.

Osuuskauppa Keskimaan edustajiston syyskokouksessa 4.12.2025 valittiin hallintoneuvosto vuodelle 2026. Henkilövalintojen lisäksi syyskokouksessa käsitellään osuuskaupan sääntömääräiset asiat, joita ovat toimitusjohtajan katsaus kuluvan vuoden toiminnasta, edustajiston jäsenten, hallintoneuvoston jäsenten sekä puheenjohtajien palkkioista päättäminen sekä tilintarkastajien valinta.
Hallintoneuvoston erovuoroisista valittiin uudelle kaudelle 2026–2028 Jyväskylän jäsenalueelta Mervi Hovikoski, Ari-Pekka Liukkonen, Aila Paloniemi ja uutena jäsenenä Jaana Seppälä. Eteläiseltä jäsenalueelta valittiin uudelle kaudelle Elina Tammivuori Muuramesta ja pohjoiselta jäsenalueelta Maria Hanho Keuruulta.
Lisäksi Keskimaan henkilöstön edustajaksi valittiin hallintoneuvostoon kaudelle 2026–2028 matkailu-, ravintola- ja liikennekaupan pääluottamusmies Päivi Vehmas. Hänen varahenkilönänsä toimii Tarja Peltola. Varahenkilö nousee tehtävään, mikäli varsinainen jäsen on pysyvästi estynyt tehtävään.
KPMG Oy jatkaa Osuuskauppa Keskimaan tilintarkastusyhteisönä. Uudeksi päävastuulliseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT Anna-Riikka Maunula.
Keskimaan hallintoneuvosto vuonna 2026
Hanho Maria, Keuruu
Hautamäki Hanna, Petäjävesi
Hovikoski Mervi, Jyväskylä
Jormakka Erkki, Hankasalmi
Kananen Lea, Jyväskylä
Kettunen Sami, Jyväskylä
Kuparinen Liisa, Jyväskylä
Lappalainen Minna, Kannonkoski
Liukkonen Ari-Pekka, Jyväskylä
Lunttila Tommi, Äänekoski
Paloniemi Aila, Jyväskylä
Penttinen Henna, Äänekoski
Pernu Ilkka, Jyväskylä
Porkkala Johan, Jämsä
Pouta Petri, Jyväskylä
Rautiainen Timo, Jyväskylä
Saavalainen Sami*, Äänekoski
Seppälä Jaana, Jyväskylä (UUSI)
Tammivuori Elina, Muurame
Vehmas Päivi*, Jyväskylä (UUSI)
Weijo Ahti, Luhanka
*) henkilöstön edustaja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:010 767 3010antti.maatta@sok.fiNiko Toivanentalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme