Menneisyyden suomalaiset suunnistivat vesillä kalliomaalausten avulla

Yliopisto-opettaja Karen Niskanen havaitsi Oulun yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan, että veneaiheiset maalaukset osoittivat turvalliset kulkureitit muuttuvissa vesistöissä ja kertoivat vesireittien varrella sijaitsevista merkittävistä paikoista.

Tutkimuksessa on hyödynnetty ensimmäistä kertaa uutta maankohoamisen mallintamisen menetelmää, jonka Niskanen on ideoinut yhdessä tutkijatohtori Aki Hakosen kanssa. Hakosen toteuttamalla GLARE-mallilla voidaan havainnollistaa karttakuvana, miltä jääkauden jälkeinen maisema on näyttänyt maankohoamisen eri vaiheissa.

Nykyisiä karttoja katsomalla on vaikea nähdä mennyttä, joten GLARE-malli on merkittävä apu menneisyyden tutkimukseen.

“Mallin avulla muutokset nähdään todella selvästi. Luomistamme kartoista voidaan havaita, miten turvalliset reitit ovat katkenneet tai muuttuneet vaarallisiksi, kun maa on kohonnut ja maisema muuttunut. Ihmisten on täytynyt siirtyä käyttämään uusia reittejä. Uskon, että kalliotaidetta on sijoitettu reiteille, joita pitkin on ollut turvallista kulkea”, Niskanen kertoo.

Niskanen yhdisti tutkimuksessaan veneitä esittävät kalliomaalaukset ja havaitsi, että ne sijoittuvat kahden merkittävän kalliomaalauspaikan Saraakallion ja Astuvansalmen välille, joiden välillä tutkimuksen mukaan kulkivat turvalliset reitit.

Tutkimuksessa kalliotaidetta lähestytään osana muuttuvaa maisemaa yksittäisten kuvien sijaan. Se kertoo arkeologian alalla poikkeavalla tavalla siitä, miten ihmiset ovat ymmärtäneet ympäristöään. Maankohoamisen seurauksena nousevat kalliot ovat säilyttäneet ihmisten muistoja ja kertovat siitä, millainen ihmisen suhde luontoon on ollut aikojen saatossa.

“Emme ole tienneet kauheasti siitä, mitä ihmiset ovat ajatelleet ympäristöstään. Tutkimukseni perusteella voidaan nähdä, miten ihmiset ovat sopeutuneet muuttuvaan luontoon ja esimerkiksi muuttaneet tapaansa liikkua vesistöissä reittien muuttuessa.”

Suhteesta luontoon kertovat myös tarinat kallioihin kätkeytyvästä voimasta ja niiden elävästä luonteesta. Ihmiset ovat voineet pyytää kallioista voimaa raaputtamalla kivenmurusia kallion märistä kohdista, joita kutsuttiin itkeviksi kallioiksi. Kalliomaalauksilla on voitu antaa tällaisille merkittäville paikoille lisää toimijuutta ja korostaa luonnon aktiivista roolia.

Tutkimuksessa kehitettyjen entistä tarkempien mallien avulla voidaan paremmin suojella kalliomaalauksia ja esitellä niitä yleisölle. Tuloksia voidaan hyödyntää samanlaisten ympäristöjen tutkimiseen globaalisti.

Karen Niskasen arkeologian alan väitöskirja Kalliot liikkuvat. Kalliot muistavat. Kalliot itkevät. Liikkuminen, muistaminen ja animismi Suomen kalliomaalauksissa tarkastettiin Oulun yliopistossa 2. joulukuuta.

Tutustu väitöskirjaan