Antti Kaikkonen: Etätyön vastustaminen kumpuaa menneisyydestä
9.12.2025 10:01:56 EET | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ihmettelee Suomessa nousevaa etätyövastaisuutta.

– Etätyö säästää aikaa, sujuvoittaa arkea ja helpottaa perheiden elämää. Se on lisännyt työhyvinvointia ja mahdollistanut työnteon eri puolilla maata. Se on vähentänyt liikennettä ja ruuhkia. Ei ole mitään järkeä vaikeuttaa toimivaa käytäntöä, joka hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa, Kaikkonen korostaa.
Hän kritisoi hallituksen linjaa, joka pyrkii rajoittamaan etätyötä esimerkiksi verovähennysten kaventamisen kautta.
– Samalla kun puhutaan digitalisaation hyödyntämisestä, tehdään päätöksiä, jotka vievät suuntaa taaksepäin. Etätyön vastustaminen kumpuaa menneisyydestä. Työn joustot eivät voi olla vain juhlapuheita, Kaikkonen sanoo.
Kaikkosen mukaan ratkaisut pitää tehdä työn, ei ideologian, ehdoilla.
– Etätyö ei tietenkään joka hommaan sovi. Kun tehtävä sitä edellyttää, läsnätyö on paikallaan. Kun ei edellytä, etätyö voi olla järkevä vaihtoehto. Työelämä on muuttunut, ja ihmisten arki sen mukana. Hallituksen tehtävä ei ole ohjata, missä suomalaiset työtään tekevät, Kaikkonen linjaa.
– Enemmän järkeä, vähemmän käskyjä. Arjen todellisuus pitää nähdä myös kabineteissa, Kaikkonen kiteyttää.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan keskustelussa on jäänyt käsittelemättä yksi arkinen, mutta olennainen tosiasia: monille työpaikoille ei yksinkertaisesti enää mahdu kaikki yhtä aikaa.
– Työntekijöitä patistetaan takaisin konttoreille, vaikka tilat on vuosien varrella mitoitettu aivan toisenlaiseen työarkeen. Työpisteitä ei riitä kaikille, ja monet joutuvat tekemään töitä neuvotteluhuoneiden nurkissa. Tämä ei ole järkevää eikä tehokasta, Kaikkonen sanoo.
Kaikkosen mielestä olisi syytä kysyä, miksi suomalaisia halutaan tiukasti toimistoille samalla kun yritykset, kunnat ja valtio ovat itse sopeuttaneet toimitilojaan pienemmiksi.
– Ei voi olla niin, että vaaditaan paluuta aikaan, johon ei ole edes fyysisiä puitteita. On turha määrätä, mistä työ tehdään, jos toimistoissa ei ole paikkaa missä tehdä, Kaikkonen toteaa.
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan varapuheenjohtaja ja opettaja Markku Siponen: Ei jättikouluille ja -päiväkodeille, kyllä pienemmille opetusryhmille15.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Keskustan kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Markku Siponen on huolissaan kehityksestä, jossa maahan rakennetaan entistä suurempia kouluja ja päiväkoteja.
Suomi takaisin PISA-tulosten kärkeen - Keskusta julkaisi koulutuspoliittisen linjauksensa14.8.2026 12:11:02 EEST | Tiedote
Keskusta on julkaissut koulutuspoliittisen linjauksensa, jossa esitetään ratkaisuja, jolla Suomi saadaan palautettua takaisin PISA-tulosten kärkeen.
Keskustan Kemppi: Keskusta ehdottaa peruskoulun pelastuspakettia13.8.2026 08:23:25 EEST | Tiedote
Keskusta ehdottaa peruskoulun pelastuspakettia. Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kempin mukaan peruskoulun pelastamiseksi on luotava toisen luokan tarkastuspiste, annettava lähikoululupaus sekä rajoitettava niin koulushoppailua kuin jättikoulujen rakentamista.
Kaikkonen: Koulujen alkaessa on varmistettava perustaidot – Keskusta esittää pienten lasten koulua12.8.2026 12:15:58 EEST | Tiedote
Koulujen alkaessa on tärkeää varmistaa, että jokainen lapsi saa vahvan pohjan koulupolulleen. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan koulussa on keskityttävä perustaitoihin ja varmistettava, ettei yksikään lapsi etene opinnoissaan ilman riittäviä valmiuksia.
Keskustan Lohi: Purra jättää julkisen talouden tervehdyttämisen seuraavan hallituksen tehtäväksi4.8.2026 17:10:53 EEST | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja ja Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi on pettynyt valtiovarainministeri Riikka Purran vaalikauden viimeiseen budjettiehdotukseen. Lohen mukaan ehdotus ei katkaise Suomen velkaantumista, vaan siirtää välttämättömiä päätöksiä seuraavan hallituksen tehtäväksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme