Sudenkaato on uusi romaani, joka vie lukijan rautakauden mystiikkaan
9.12.2025 14:15:20 EET | Calidris Kustannus | Tiedote
Tarinankertoja Tiitu Ranta julkaisee kauan odotetun esikoisromaaninsa "Sudenkaato". Runollisuutta ja kekseliäitä kielikuvia yhdistelevä teos on rautakauteen sijoittuva seikkailu, jossa on teemana muun muassa luonnonvoimien vaikutus ihmisiin.

Teoksesta
Sudenkaato vie lukijan aikaan, jolloin myyteillä oli suuri merkitys. Tarina kertoo niistä ja odottamattomasta ystävyydestä, mutta ennen kaikkea metsän kätkemästä salaisuudesta, joka ei päästä ketään otteestaan.
Kirjan keskiössä ovat kolme kiinnostavaa hahmoa: hyljeksitty Vella, kapinallinen Osmo ja rakkauden vuoksi tekoihin kykenevä Hirvi. Tarina kuvastaa uskollisuutta ja taistelua jonkin yksilöä suuremman asian puolesta.
Kirjailijasta
Tiitu Ranta on tarinankertoja ja esikoiskirjailija, joka on aina kokenut vahvaa vetoa ikivanhoihin metsiin ja muinaisiin myytteihin. Rannan tyyli yhdistää runollisuuden ja kekseliäät kielikuvat.
Kirjailija asuu maalla talossa, jonka jokaisesta ikkunasta näkyy metsä, joka on osaltaan inspiroinut kirjoittamista. Kirjoittamisesta on tullut hänelle tärkeä päivittäinen tapa, ja hän työstää parhaillaan jatkoa Sudenkaadolle.
Kirjan tiedot:
Nimi: Sudenkaato
Kirjailija: Tiitu Ranta
Kustantaja: Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
Julkaisuvuosi: 2025
Sivumäärä: 469
ISBN: 9789527603321
Saatavilla: kirjakaupoista ja verkkokaupoista kautta maan
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Tiitu Ranta, tekijä
kirjailija.tiituranta@gmail.com
0442059679
Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
+35825122172
info@calidriskustannus.fi
https://www.calidriskustannus.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Santeri SandbergKustantajaCalidris Kustannus
Kirjailijalähtöinen kustantaja ja sananvapautta kannattava ammattitaitoinen kirjojen kustantaja
Calidris Kustannus julkaisee kaikkien genrejen edustajien laadukkaimmat teokset
Olemme riippumaton ruotsalaislähtöinen kustantamo, ja julkaisemme laadukasta kirjallisuutta kirjailijan ehdoilla. Arvoinamme on luotettavuus, läpinäkyvyys, sekä taiteilijan vapaus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calidris Kustannus
Runoteos nuoren pahoinvoinnista ja selviytymisestä17.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopistossa pohjoismaisia kieliä opiskeleva Aida Mahkonen, kirjailijanimeltään Halla, julkaisee esikoisrunokokoelmansa Hämärtynyt maailmani. Teos on raastavan rehellinen kuvaus nuoren epävarmuudesta ja nuorallakävelystä täysillä elämisen ja luovuttamisen välillä.
Sydänjuuret – Runoja unelmista ja elämänvoimasta5.3.2026 08:27:30 EET | Tiedote
Miten säilyttää unelmat ja sisäinen rauha raskaassa arjessa? Runoilija Sisko Vainion uusi teos Sydänjuuret vastaa tähän kysymykseen tajunnanvirtaisella voimalla. Teos on kutsu pysähtyä ja löytää omat juurensa silloinkin, kun päivät ja viikot tuntuvat kuluvan liiankin nopeasti.
Vuosituhannen rakkaustarina – Taikuri Tatu Tynin esikoisromaani on armoton aikuisten satu3.3.2026 08:18:41 EET | Tiedote
Tunnettu taikuri, keksijä ja yhteiskunnallinen keskustelija Tatu Tyni julkaisee esikoisromaaninsa Kissa ja tiikeri. Teos on iättömään aikaan sijoittuva vertauskuvallinen faabeli, joka yhdistää klassisen sadun voiman ja aikuisten maailman raadollisuuden.
Kirja, jota Suomessa ei ole ennen kirjoitettu - psykologinen totuus vallasta ja kieltämisestä nyt äänikirjana17.2.2026 11:16:47 EET | Tiedote
Modernin kirjallisuuden lahja Angelika Bravuksen teos rikkoo tietokirjallisuuden rajoja: Kieltämisen loppu paljastaa välttelevän kiintymyksen ja vallankäytön näkymättömät rakenteet
Suomalaisetkin taistelijat vartioivat aikanaan Rus-valtion ja Bysantin portteja - Uusi tietokirjasarja12.2.2026 10:15:42 EET | Tiedote
Miten Lounais-Suomen rannikolta päädyttiin Bysantin keisarien henkivartijoiksi tai arabidynastioiden palvelukseen? Arkkitehti Jari Hyvärisen kirjasarjan ensimmäinen osa Maailman laidalla vie lukijan matkalle rautakauden Pohjolasta Lähi-idän taistelukentille ja kertoo, mikä suomalaisten rooli oli rautakautisessa ja ristiretkiaikaisessa Euroopassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme