Työnvälitys ja tekoäly auttavat kassan jäseniä työnhaussa
10.12.2025 07:15:00 EET | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa vauhdittaa jäsentensä työllistymistä tarjoamalla konkreettista apua työnhakuun. Yhteistyö Baronan kanssa ja tekoälyyn perustuva TyöllisyysApuri-palvelu tukevat jäseniä työelämän seuraavien askelten löytämisessä – jo tuhannet jäsenet ovat hyötyneet uusista palveluista.

– Haluamme tarjota jäsenillemme oikea-aikaista ja henkilökohtaista tukea juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Baronan asiantuntemus ja ihmisläheinen tapa kohdata työnhakija ovat vahvistaneet jäsenpalveluamme merkittävästi, sanoo A-kassan palvelupäällikkö Elina Laine.
Baronan työnvälityspalvelu on osa A-kassan alkuvuodesta lanseeraamaa työllisyyspalveluiden kokonaisuutta. Rekrytoijat kontaktoivat jäseniä henkilökohtaisesti, sparraavat työnhaussa ja auttavat hiomaan työnhakuprofiileja.
Tekoäly työnhaun tukena
Keväällä lanseerattu tekoälypohjainen TyöllisyysApuri on puolestaan osoittautunut tärkeäksi tueksi erityisesti niille, jotka kaipaavat apua oman osaamisensa sanoittamiseen. Palvelu auttaa laatimaan työnhakudokumentteja, antaa räätälöityjä työpaikkasuosituksia ja tarjoaa vinkkejä työnhakuun.
Palvelun suosio jatkaa kasvuaan. Työpaikkavalikoima laajeni syksyllä Jobly-integraation myötä lähes 20 000 avoimeen työpaikkaan.
A-kassan työllisyyspalvelut – TyöllisyysApuri, Baronan työnvälityspalvelu ja TyöllisyysWebinaarit ovat maksuttomia kaikille kassan jäsenille. Tavoitteena on nopeuttaa työllistymistä, lyhentää työttömyysaikaa ja tarjota tukea koko työnhaun ajaksi.
TyöllisyysApuri on toteutettu yhteistyössä Coollan ja NeduAI:n kanssa, ja se on osa A-kassan laajempia työllisyyspalveluita, joihin kuuluvat myös TyöllisyysWebinaarit sekä Baronan työnvälityspalvelu. Työllisyyspalvelut ovat kassan jäsenille maksuttomia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina LainePalvelupäällikkö, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:029 372 4137elina.laine@a-kassa.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Jäsenet arvostavat A-kassan sähköisiä palveluita – henkilökohtaisen tuen tarve kuitenkin korostuu22.6.2026 07:36:05 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan tuoreen jäsentutkimuksen mukaan jäsenet ovat edelleen tyytyväisiä kassan palveluihin. Erityistä kiitosta saavat A-kassan sähköiset palvelut, joiden helppous, sujuvuus ja asiantuntevuus arvioidaan korkealle. Samalla jäsenet kuitenkin toivovat entistä enemmän henkilökohtaista neuvontaa tilanteissa, joissa työura tai työsuhde poikkeaa tavanomaisesta.
A-kassan ansiopäivärahan saajamäärä putosi lähes viidenneksen – pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta ei merkkejä17.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajamäärä jatkoi toukokuussa jyrkkää laskuaan ja oli lähes viidenneksen pienempi kuin vuotta aiemmin. Samalla ansiopäivärahan enimmäisajan täyttäneiden määrä ei kuitenkaan ole kasvanut, mikä viittaisi siihen, ettei A-kassan jäsenten pitkäaikaistyöttömyys ole lisääntymässä.
Ansiopäivärahan saajamäärä putosi yli 17 prosenttia viime vuoteen verrattuna21.5.2026 07:41:16 EEST | Tiedote
Huhtikuussa Avoimen työttömyyskassan ansiopäivärahan saajamäärä jatkoi selvää laskuaan. Saajia oli yli 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, ja myös hakemusmäärät putosivat voimakkaasti. Toukokuun puolivälin tiedot viittaavat siihen, että laskusuunta jatkuu edelleen. Lomautusajan päivärahaa saavien määrä laski niin ikään, mutta lomautettujen osuus kaikista päivärahan saajista on edelleen varsin korkea, 37 prosenttia.
Työnhaku jumittuu helposti samaan kaavaan – oma osaaminen voi sopia yllättävän moneen tehtävään19.5.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Työnhakija rajaa työnhaun usein tuttuun ja turvalliseen: oman alan tehtäviin, tuttuihin työnimikkeisiin ja aiemmin tehtyä työtä vastaaviin rooleihin. A-kassan mukaan tämä voi kuitenkin kaventaa merkittävästi työllistymisen mahdollisuuksia.
Kaikki hakevat samoihin paikkoihin – työn voi löytää nopeammin, kun katsoo hieman kauemmas22.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Työnhakua laajentamalla ei lisäänny pelkästään avoimien työpaikkojen määrä – myös mahdollisuudet työllistyä voivat parantua. A-kassan mukaan kilpailu työpaikoista voi olla selvästi pienempää, kun hakua ei rajaa vain omaan lähialueeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme