SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: ”Katsokaa, orava!” huutaa Purra leikatessaan köyhimpien suomalaisten toimeentuloa
Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää toimeentulotukeen uusia rajoituksia maahanmuuttajille. Purran avaus, jota hän ei ole saamassa eteenpäin edes Orpon hallituksessa, on pelkkä yritys hämätä suomalaisia samaan aikaan, kun eduskunta käsittelee tähän mennessä rajuinta pienituloisiin kohdistuvaa leikkausta. Hallitus jatkaa myös epäonnistunutta politiikkaansa ja poistaa suojaosat nyt toimeentulotuesta, sanoo SDP:n Matias Mäkynen.

Tiistaina 9.12.2025 ensimmäisessä käsittelyssä täysistunnossa ollut lakimuutos kohdistuu kaikista heikoimmassa asemassa oleviin suomalaisiin. Muutos leikkaa mekaanisesti toimeentulotuen perusosaa 18 €/kk yksinasuvalta ihmiseltä ja 15 €/kk yksinhuoltajalta sekä rajaa terveysmenoja, joita toimeentulotuessa huomioidaan. Kaikista rajuinta on, että jatkossa toimeentulotuen perusosaa voidaan leikata jopa 50 %. Myös aiempia 40 % ja 20 % leikkureita tullaan lakimuutoksen myötä käyttämään aiempaa enemmän.
Lakimuutoksesta kärsivät todellakin kaikista heikoimmassa asemassa olevat suomalaiset. Leikkurin myötä toimeentulotuki voi tippua yksinasuvalla vain 289 euroon kuukaudessa. Leikkurin kohteena tulevat olemaan ennen kaikkea terveysongelmista kärsivät henkilöt, joita sanktiot vain painavat syvemmälle syrjään yhteiskunnasta. Mitään palveluita heidän työllistymisensä tukemiseksi hallitus ei ole lisäämässä, vaan leikkaa niin työllisyys- kuin sosiaali- ja terveyspalveluista. Kyse ei ole enää perustuslain mukaisesta vähimmäistoimeentulon turvaavasta tasosta, vaan puhtaasta ulossulkemisesta.
Riikka Purra lupasi ennen eduskuntavaaleja, että pienituloisilta leikkaaminen ei heille käy. Nyt, kun lapsiperheköyhyys on räjähtämässä käsiin jo aiempien leikkausten myötä, Purra runnoo läpi kaikista heikoimmassa asemassa oleville ja köyhimmille leikkaukset, jotka vievät heiltä mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään.
Vastauksena näille ihmisille ja toisistaan välittäville suomalaisille Purra osoittaa jälleen maahanmuuttajia ja yrittää asettaa pienituloiset toisiaan vastaan. Tämä on vastuutonta ja ihmisvihamielistä politiikkaa. Tältä näyttää, kun kokoomuksen inho pienituloisia kohtaan yhdistyy perussuomaisten maahanmuuttajapelkoon.
Suomalaiset eivät tätä hämäystä niele. Me emme hyväksy, että kaikista heikoimmassa asemassa olevilta leikataan kerta toisensa jälkeen samalla, kun suurituloisille on tarjolla pelkkiä veronalennuksia.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:s vice ordförande, riksdagsledamot
Puh:040 509 4409matias.makynen@riksdagen.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Niina Malm kritisoi suojaosien poistoa: työttömyysturvasta tuli byrokratialoukku ja työttömien ahkeruutta rangaistaan19.12.2025 11:41:53 EET | Tiedote
Kelan mukaan työttömien osa-aikatulot ovat pienentyneet työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Hallitus vaikeuttaa jo valmiiksi haastavassa tilanteessa olevien työttömien tilannetta ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan työkokemuksen kerryttämiseen ja taloustilanteensa kohentamiseen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman osallistuu PES Leaders Meetingiin Brysselissä17.12.2025 13:54:31 EET | Tiedote
Euroopan sosialidemokraattisten johtajien tapaaminen torstaina 18. joulukuuta pohjustaa EU-huippukokousta, joka käsittelee muun muassa Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttöä, Ukrainan tilannetta laajemmin sekä EU:n monivuotista rahoituskehystä. Lindtman tapaa Brysselissä PES:n kokouksen lisäksi muun muassa Euroopan parlamentin puhemiehen Roberta Metsolan.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Orpon hallituksen toimintakyky on perussuomalaisten eduskuntaryhmän käsissä16.12.2025 14:36:34 EET | Tiedote
Perussuomalaisten on turha väittää, että muut pitävät yllä tämänkertaista rasismikohua. On myös selvää, että pääministerin uskottavuus ja koko hallituksen toimintakyky on nyt täysin perussuomalaisten eduskuntaryhmän käsissä ja sen päätöksen varassa, koituuko rasistisista somekuvista seuraamuksia, SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sanoo.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Pääministeri Orpo vetäytyy vastuusta yhdenvertaisuustiedonannon taakse14.12.2025 15:51:25 EET | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar on pettynyt pääministeri Petteri Orpon (kok.) hitaaseen ja hampaattomaan reagointiin perussuomalaisten uusimpaan rasismikohuun. – Yhdenvertaisuustiedonanto on pelkkä irvikuva, jos pääministeri Orpo katsoo, että riittää, kun poikkeamiin siitä reagoidaan, vaikka niitä ei voida estää, Razmyar toteaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Purra nosti kädet pystyyn suomalaisten suurimpien huolien edessä14.12.2025 11:27:02 EET | Tiedote
Riikka Purra puhui sunnuntaina perussuomalaisten puoluevaltuustolle. Puheen aluksi Purra uhriutui oman talouspolitiikkansa haaksirikon edessä ja kertoi, että vain lisää samaa epäonnistunutta talouspolitiikkaa on luvassa. Tämän jälkeen Purra kertoi, ettei hallitus tule tekemään isoja muutoksia kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitukseen, vaikka näkee niille tarpeen. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ihmettelee, että hallitus on nostanut kädet pystyyn ja jättää hyvinvointialueet ja kunnat epävarmuuteen loppukaudeksi, vaikka hallituksella on koko ensi vuosi aikaa esittää korjauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme