Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL:n uusi raportointityökalu parantaa sote-rahoituslaskennan tietopohjan läpinäkyvyyttä ja helpottaa diagnoositietojen vertailua alueittain

11.12.2025 07:45:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

THL on julkaissut uuden raportointityökalun, josta voi tarkastella sote-rahoituksen laskennassa käytettäviä diagnoositietoja koko maan tasolla ja hyvinvointialueittain. Työkalu sisältää tietoja eri sairauksien tapausmääristä ja niiden kehityksestä eri tietolähteiden perusteella vuosilta 2021–2024 taulukkomuodossa ja kuvioina.

Viime kuukausina julkisuudessa on käyty keskustelua sote-rahoituksen palvelutarvelaskennassa käytettävien diagnoositietojen laadusta. Uusi raportointityökalu liittyy THL:n tavoitteeseen lisätä laskennan avoimuutta ja sen tietopohjan läpinäkyvyyttä.

”Erittäin tärkeää on myös se, että uuden työkalun avulla voimme sekä analysoida tarvelaskennan tietoaineistoja että varmentaa diagnoositietojen oikeellisuutta aiempaan tehokkaammin yhteistyössä alueiden kanssa”, sanoo THL:n yksikönpäällikkö Mikko Peltola.

Mukana myös tuoreimpia eli vuoden 2024 tietoja

Hyvinvointialueet toimittavat diagnoositietoja THL:n hoitoilmoitusjärjestelmään eli Hilmo-rekistereihin. THL:n rekisterien lisäksi rahoituslaskennassa hyödynnetään muiden muassa Kelan ja Eläketurvakeskuksen tietoja.

Rahoituslaskennassa huomioidaan tällä hetkellä 123 sairausluokan diagnoositietoja. Mukana on erityisesti pitkäaikaissairauksia, kuten diabetes, verenpainetauti ja eri syöpiä.

”Raportoinnissa on mukana myös tuoreimpia eli vuoden 2024 tietoja. Ne on poimittu 1. joulukuuta. Alueet voivat täydentää vuoden 2024 tietojaan helmikuun loppuun asti, ja niitä käytetään sitten vuoden 2027 rahoituslaskennassa”, Peltola sanoo.

Uudesta työkalusta apua myös hyvinvointialueille

Uusi raportointityökalu helpottaa myös tietojen vertailua hyvinvointialueilla. Kukin alue pystyy katsomaan, vastaako eri tietolähteistä havaittu sairastavuus sen omaa käsitystä siitä, kuinka paljon tiettyjä diagnooseja alueen asukkailla on.

Lisäksi alue voi vertailla vaikkapa diabeteksen diagnoosimääräänsä muihin alueisiin.

THL laajentaa työkalua edelleen, ja tulevaisuudessa kaikki sote-rahoituksen aineistopohjaa koskevat tiedot on määrä raportoida uudessa työkalussa.

Tavoitteena yhdenvertaiset palvelut koko maassa

Sote-rahoituksen tarvelaskenta koskee sitä, miten valtaosa hyvinvointialueiden noin 26 miljardin euron valtion rahoituksesta jaetaan vuosittain alueiden kesken. Malli perustuu alueiden asukkaiden palvelutarpeeseen, joka puolestaan määritellään pääosin asukkaiden sairastavuuden avulla.

Tarveperustaisella rahoituksella pyritään turvaamaan se, että eri puolilla maata asuvat saavat yhdenvertaiset julkiset sote-palvelut.

Suomessa on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattavat ja laajat terveydenhuollon palvelujen käyttöä koskevat rekisteriaineistot. Hyvinvointialueet toimittavat pelkästään THL:n rekistereihin miljoonia yksittäisiä tietueita joka viikko.

THL:n hoitoilmoitusrekisterin tietoja käytetään useisiin tarkoituksiin, joista sote-rahoituksen palvelutarpeiden laskenta on yksi.

Lisätiedot:

Raportointityökalu: Hyvinvointialueiden sote-rahoituksen tarvevakiointimallin sairastavuustiedot

Tarvevakioidut menot

SOTE-rahoituksen usein kysytyt kysymykset

Holster T., Haula T., Korajoki M. (2022) Sote-rahoituksen tarvevakiointi: Päivitys 2022. THL Työpaperi 26/2022. 

Mikko Peltola
yksikönpäällikkö
THL
p. 029 524 7458
etunimi.sukunimi@thl.fi

Taru Haula
erityisasiantuntija
THL
p. 029 524 7455
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa tulee keskittyä nyt palveluihin ja luottamuksen rakentamiseen25.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä on nyt tarpeen painottaa palveluita ja niiden vaikuttavuuden parantamista, katsoo THL. Tämä tarkoittaa muiden muassa sen määrittelyä, minkä laajuisia palveluita julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ylipäänsä tarjoaa. Tähän asti sote-järjestelmän kehittämisessä ja ohjaamisessa ovat korostuneet säästöt ja valtiontalouden näkökulmat.

THL viikolla 26/202617.6.2026 15:09:49 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 17.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 25.6. Väestön luottamus sosiaali- ja terveydenhuoltoon on laskenut. Vaikka palveluiden laatu ja asiakaskokemus eivät ole heikentyneet, luottamuksen lasku on vakava signaali sote-järjestelmän oikeutuksen heikkenemisestä. Julkaisemme kymmenen keinoa sote-järjestelmän kestävyyden vahvistamiseksi ja ihmisten luottamuksen lisäämiseksi. Julkaisu liittyy Suomi Areenan kutsuvierastilaisuuteemme. Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Uutiset ke 1.7. Lemmikkikoira

THL viikolla 25/202611.6.2026 15:02:30 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 11.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 16.6. Tilastot lastensuojelun palvelutarpeen arviointien käsittelyajoista ja asiakasmitoituksesta julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 16.6. Tutkimuksesta vaikuttavuuteen: UEF ja THL vahvistavat strategista yhteistyötä. Yhteistyösopimus allekirjoitetaan Kuopiossa klo 14.30-15.30. Median edustajat tervetulleita. Lisätiedot: katja.sibenberg(at)thl.fi, puh. 029 524 7093 Blogit ma 15.6. Kadonneet näkyviin! Sosiaalinen vetäytyminen on yhteisön kysymys

Päihde- ja riippuvuusilmiöt muuttuvat nopeasti – uusi ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vastaa muuttuneeseen tilanteeseen11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden sekä rahapelaamisen ilmiöt ovat muuttuneet viime vuosina nopeasti. Nikotiinipussit ovat esimerkiksi nousseet lyhyessä ajassa käytetyimmäksi nikotiinituotteeksi monissa väestöryhmissä, alkoholin saatavuus on lisääntynyt ja verkkorahapelaaminen on yleistynyt. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 tarjoaa ratkaisuja, joilla tarttua näistä ilmiöistä nouseviin ongelmiin. "Päihteiden, nikotiinituotteiden ja rahapelien saatavuus ja näkyvyys ovat lisääntyneet, samoin kuin niiden riskejä lisäävät tekijät, kuten työttömyys ja toimeentulovaikeudet sekä velkaantuminen. Tarvitsemme sekä korjausliikkeitä kansalliseen politiikkaan että suunnitelmallista ja vaikuttavaa ehkäisevää päihdetyötä, joka kohdistuu myös haavoittuvimpiin ryhmiin", sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Valtionhallinnon, hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen asiantuntijoiden yhteistyössä laatima ohjelma sisältää yhteensä 45 konkreettista toimenpidettä ehkäisevä

THL viikolla 24/20264.6.2026 14:58:51 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 11.6. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 julkaistaan. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Uutiset ma 8.6. Perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 to 11.6. Toisen asteen opiskelijoille uusi digitaalinen terveyskysely. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Blogit ma 8.6. Hyvinvointialueilla on keskeinen vastuu väkivallan ehkäisyssä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye