Kestävää kasvua yksinkertaisemmalla ja järkevämmällä ympäristölainsäädännöllä
10.12.2025 14:31:41 EET | Euroopan komission Suomen-edustusto | Tiedote
Euroopan komissio esitteli tänään toimenpidepaketin ympäristölainsäädännön yksinkertaistamiseksi. Muutokset kohdistuvat teollisuuden päästöihin, kiertotalouteen, ympäristöarviointeihin ja paikkatietoihin. Muutoksilla kevennetään yritysten hallinnollista taakkaa, mutta ne eivät vaikuta EU:n kunnianhimoisiin tavoitteisiin edistää ympäristön ja ihmisten terveyden suojelemista.
Paketilla nopeutetaan ja yksinkertaistetaan erityisesti strategisten alojen hankkeiden lupamenettelyjä. Tällaisia ovat esimerkiksi strategiset digitaaliset hankkeet, kriittisiä raaka-aineita koskevat hankkeet ja kohtuuhintaisen asumisen hankkeet. Tämä edesauttaa EU:n siirtymistä puhtaaseen ja digitaaliseen talouteen. Aloite on osa laajempia EU:n kilpailukykykompassin mukaisia toimia. Sen tavoitteena on vähentää byrokratiaa, tukea EU:n kilpailukykyä ja häiriönsietokykyä sekä edistää vihreää kasvua.
Yksinkertaistamispaketti koostuu kuudesta lainsäädäntöehdotuksesta. Tämänpäiväisiin ehdotuksiin sisältyy kohdennettuja muutoksia lainsäädäntöön, joissa on otettu huomioon sidosryhmien kannanottopyynnön yhteydessä jättämät kommentit. Euroopan komissio hyödyntää kannanottopyynnön perusteella saatuja ehdotuksia myös tulevissa yksinkertaistamistyössä
Ehdotuksen pääkohdat
-
Kevennetään lupamenettelyihin kuuluvia ympäristöarviointeja
Hankkeiden toteuttajat hyötyvät yksinkertaistetuista menettelyistä, kuten keskitetyistä yhteyspisteistä, digitalisaatiosta ja nopeammista käsittelyajoista. Näin voidaan vauhdittaa EU:n talouden kannalta välttämättömien keskeisten hankkeiden etenemistä.
-
Yksinkertaistetaan teollisuuteen ja viljelijöihin sovellettavia teollisuuden päästövaatimuksia
Yrityksille annetaan teollisuuden päästödirektiivin puitteissa lisää joustovaraa ympäristöjärjestelmien (EMS) toteuttamiseen. Lisäksi viljelijät ja vesiviljelyalan toimijat vapautetaan tietyistä raportointivelvoitteista.
-
Parannetaan tuotteissa olevia vaarallisia aineita koskevia digiratkaisuja
Tuotteissa olevia vaarallisia aineita koskevan SCIP-tietokannan kustannukset olivat suhteettoman korkeat. Tietokannan toiminnot korvataan tehokkaammilla digitaalisilla ratkaisuilla, kuten digitaalisella tuotepassilla ja ”yksi aine, yksi arviointi” -menettelyllä.
-
Kevennetään laajennettua tuottajavastuuta
Tällä hetkellä akkuja ja paristoja, pakkauksia, sähkölaitteita, kertakäyttöisiä muovituotteita ja jätettä koskevassa lainsäädännössä edellytetään, että EU:hun sijoittautuneiden yritysten on nimettävä valtuutettu edustaja täyttämään laajennettuun tuottajavastuuseensa liittyvät velvoitteet. Tätä velvoite keskeytetään eurooppalaisten tuottajien osalta.
-
Helpotetaan paikkatietojen saatavuutta
Tämä alentaa viranomaisille aiheutuvia kustannuksia ja saattaa korkean lisäarvon paikkatietoaineistot helpommin kaikkien julkisten ja yksityisten käyttäjien saataville.
Tulevat yksinkertaistamistoimet
Komissio aikoo jatkossakin pyrkiä yksinkertaistamiseen aina kun mahdollista, stressitestata EU:n sääntelyä ja tehostaa sen täytäntöönpanoa. Yksinkertaistamismenettely jatkuu tulevina vuosina ja siinä keskitytään stressitestaukseen, ohjeistukseen ja voimassa olevan lainsäädännön parantamiseen.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_25_2997
Yhteyshenkilöt
Ismo UlvilaTiedotuspäällikkö
Puh:050 541 1122ismo.ulvila@ec.europa.euNina HottiTiedottaja
Puh:050 384 7857nina.hotti@ec.europa.euEuroopan komission Suomen-edustusto
Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:
- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.
Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto
Komissio vauhdittaa Euroopan kilpailukykyä, hiilestä irtautumista ja omavaraisuutta sähköistämisen toimintasuunnitelmalla ja päästökaupan uudistuksella17.7.2026 14:36:29 EEST | Tiedote
Komissio on esittänyt tänään sähköistämistä edistävän toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen sähköön perustuva maanosa. Samalla komissio ehdottaa hiilimarkkinoiden vahvistamista, jotta ne tukevat entistä tehokkaammin EU:n teollisuuden puhdasta siirtymää ja sähköistymistä.
Rikkomispäätökset: Komissio kehottaa Suomea korjaamaan puutteet EU:n lainsäädännön noudattamisessa8.7.2026 13:30:26 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan heinäkuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenmaita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Suomi saa komissiolta kolme huomautusta.
EU:n uusi toimintasuunnitelma ohjaa tekoälyn käyttöä kyberturvallisuudessa7.7.2026 16:07:56 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on esittänyt toimintasuunnitelman, miten kehittyneitä tekoälymalleja voidaan hyödyntää kyberturvallisuudessa ja miten siihen liittyviä riskejä voidaan toisaalta torjua koordinoidusti. Uudet kehittyneet tekoälymallit mullistavat kyberturvallisuuden. Tekoälyn avulla rikolliset voivat tunnistaa haavoittuvuuksia, automatisoida hyökkäyksiä sekä kasvattaa ja nopeuttaa kyberhäiriöiden tehtailua. Toimintasuunnitelma perustuu tekoälyä ja kyberturvallisuutta koskevaan EU:n sääntelyyn, joka on ainutlaatuista maailman mittakaavassa. Suunnitelman avulla jäsenmaat, teollisuus ja EU:n tason organisaatiot pystyvät vahvistamaan digitaalisen toimintaympäristömme kyberturvallisuutta kehittyneen tekoälyn mukanaan tuomia haavoittuvuuksia vastaan. Tekoälymallien arviointi Tehokas suojautuminen edellyttää ymmärrystä siitä, miten uusia teknologioita voidaan käyttää – ja toisaalta hyödyntää rikollisiin tarkoituksiin. Tekoälysäädös edellyttää, että kehittyneet tekoälymallit on arvioitava ja ni
EU-kommissionen ger 40 miljoner för att trygga undervattenskablarna och utveckla reparationskapaciteten23.6.2026 13:42:53 EEST | Pressmeddelande
De två första regionala kabelnaven kommer att inrättas i Östersjön och Medelhavet med 5,8 miljoner euro i EU-finansiering. I dag utlyser kommissionen också en ansökningsomgång på 40 miljoner euro för att öka EU:s kapacitet att reparera undervattenskablar för kommunikation. Dessa två åtgärder bidrar till verkställandet av EU:s handlingsplan för kabelsäkerhet, tryggar Europas kritiska undervattenskablar för data- och energiöverföring och stärker vår kollektiva kapacitet att övervaka, upptäcka och reagera på hot mot kritisk undervattensinfrastruktur. De första regionala kabelnaven Östersjöns regionala kabelnav stärker de övervaknings- och insatsmekanismerna i Östersjön och finansieras med 2,5 miljoner euro. Projektet kommer att stärka de nationella och gränsöverskridande säkerhetscentrumen, främja plattformarna för informationsutbyte och förbättra kapaciteten att upptäcka och förebygga hot mot kritisk marin infrastruktur i detta särskilt känsliga område. Finland samordnar navets verksamhe
Komissio rahoittaa merikaapeleiden turvaamista ja korjauskapasiteetin kehittämistä yli 40 miljoonalla eurolla23.6.2026 13:42:53 EEST | Tiedote
Euroopan komissio rahoittaa kahden ensimmäisen alueellisen kaapelikeskuksen perustamista Itämerelle ja Välimerelle 5,8 miljoonalla eurolla. Komissio käynnistää tänään myös 40 miljoonan euron ehdotuspyynnön, jolla parannetaan Euroopan merenalaisten viestintäkaapeleiden korjauskapasiteettia. Toimilla edistetään kaapeliturvallisuutta koskevan EU:n toimintasuunnitelman toteuttamista ja parannetaan kriittisten merenalaisten viestintä- ja energiakaapeleiden turvallisuutta ja häiriönsietokykyä Euroopassa. Lisäksi toimet parantavat EU:n valmiuksia seurata ja havaita kriittiseen merenalaiseen infrastruktuuriin kohdistuvia uhkia ja reagoida niihin. Ensimmäiset alueelliset kaapelikeskukset Itämeren alueellinen keskus vahvistaa valvonta- ja reagointimekanismeja Itämeren alueella. Keskusta rahoitetaan 2,5 miljoonalla eurolla. Hankkeella vahvistetaan kansallisia ja rajat ylittäviä turvaoperaatiokeskuksia, kehitetään alustoja tiedonvaihtoon sekä parannetaan valmiuksia havaita ja ehkäistä kriittiseen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme