Vasemmistoliitto

Pia Lohikoski: Kaikilla nuorilla ei ole rikkaita vanhempia ja heidän sijoitusasuntojaan

10.12.2025 15:19:17 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

STEA-leikkaukset uhkaavat romuttaa nuorten asunnottomuutta ehkäisevän työn. Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski syyttää hallitusta maton vetämisestä nuorten jalkojen alta.

Kansanedustaja Pia Lohikoski
Kuva: Elisa Salomäki

Lohikoski pitää hallituksen linjaa sekä nuorten että asuntopolitiikan näkökulmasta lyhytnäköisenä ja vahingollisena. Nuorisoasuntoliitto NAL ry:n tekemä ennaltaehkäisevä työ on vaarassa loppua kokonaan vuoden 2026 jälkeen, kun järjestöltä ollaan leikkaamassa  siihen osoitetut STEA-varat.

– On todella surullista ja näköalatonta, että hallitus kohtelee nuoria näin kerta toisensa jälkeen. Kaikilla ei ole rikkaiden vanhempien sijoitusasuntoja odottamassa opiskeluvuosia ja varhaista aikuisuutta varten. Nuorten asunnottomuus on todellinen uhka, jota voidaan ehkäistä, jos siihen on resursseja, Lohikoski sanoo.

NAL ry kritisoi leikkauksia muistuttamalla, että hallitus on itse sitoutunut ohjelmassaan torjumaan nuorten asunnottomuutta. Liiton mukaan hyvinvointialueilla ei ole resursseja korvata järjestöjen tekemää ennaltaehkäisevää työtä, jos STEA-avustukset lopetetaan.

Lohikoski huomauttaa, että järjestökenttään kohdistuvat leikkaukset kasaantuvat samoille ryhmille vuosi toisensa jälkeen.

– NAL on tehnyt erittäin vaikuttavaa ja tehokasta työtä nuorten asunnottomuuden torjumiseksi. Sen työn romuttaminen jättäisi monet nuoret täysin vaille tarvitsemiaan tukimuotoja, Lohikoski sanoo.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Pia Lohikoski: Hallituksen työllisyyspolitiikka menee ympyrää22.9.2026 09:43:25 EEST | Tiedote

Hallituksen uudet työllisyystoimet sisältävät vakavan ristiriidan: hallitus lupaa lisätä joustavuutta ja vahvistaa työllisyyspalveluja, vaikka todellisuudessa se yrittää korjata ongelmia, joita sen omat aiemmat leikkaukset ja päätökset ovat pahentaneet. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski on erityisen huolissaan pitkäaikaistyöttömien palveluiden sysäämisestä järjestöille tilanteessa, jossa niiden resursseja on leikattu historiallisella tavalla.

Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote

Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye