Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Silmäklinikan Lahden keskustan palvelut muuttavat Triosta keskussairaalaan

10.12.2025 15:41:29 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Silmän pistoshoidot ja niihin liittyvä vastaanottotoiminta muuttavat Lahden keskustan Trion kauppakeskuksesta keskussairaalaan silmäklinikalle 12. joulukuuta. Silmäklinikan keskustan Trion toimipiste palvelee siihen asti normaalisti. Toiminta jatkuu katkoitta, sillä 12. joulukuuta lähtien palvelut saa jo keskussairaalan silmäklinikalta.

Muuton jälkeen keskussairaalasta löytyvät keskitetysti kaikki hyvinvointialueen silmätautien palvelut. Muutto vuokratiloista omaan keskussairaalaan tuo säästöjä hyvinvointialueelle.

- Saamme käyttöömme uutta tilaa silmän pistoshoitoja varten. Parhaillaan keskussairaalan silmäklinikan nykyisten tilojen kylkeen remontoidaan lisää toimivia ja moderneja vastaanottotiloja. Uudistetuissa tiloissa otamme vastaan potilaita jo 5. tammikuuta alkaen, viralliset avajaiset ovat 7. tammikuuta, kertoo ylilääkäri Juha Välimäki.

Kuluneena vuonna silmäpistoksia annetaan silmäklinikassa noin 10 000, joista suurin osa silmänpohjan kostean ikärappeuman hoidoksi. Osa potilaista saapuu hoitoon muilta hyvinvointialueilta Päijät-Hämeen naapurista. Silmäpistoksia tarvitsevien potilaiden määrä on kasvanut vuosittain.

Yhteyshenkilöt

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

hyvinvointialueen logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläisiä osallistujia etsitään laajaan valtakunnalliseen tutkimukseen vyöruusurokotteen vaikutuksesta muistisairauksiin2.6.2026 11:42:05 EEST | Tiedote

Suomen rokotetutkimus (FVR) on aloittanut FinDementia-tutkimuksen, jossa selvitetään, voiko vyöruusurokote Shingrix® vähentää muistisairauksien riskiä. Tutkimukseen osallistuu yli 33 000 vähintään 76-vuotiasta eri puolilta Suomea. Päijät-Häme on yksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta hyvinvointialueesta.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalihuoltolain uudistus sisältää hyviä tavoitteita, mutta säästöt jäävät epävarmoiksi25.5.2026 13:45:04 EEST | Tiedote

Päijät-Hämeen hyvinvointialue suhtautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen pääosin myönteisesti. Erityisesti tärkeänä nähdään oikea-aikaisen tuen vahvistaminen, palvelujen selkeyttäminen sekä ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen korostaminen. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolin vahvistaminen asiakkaiden tukena on hyvinvointialueen näkökulmasta perusteltua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye