Teosto-palkittujen Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen sävellyksiä esitetään Saksassa joulukuussa
11.12.2025 13:34:03 EET | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Suomalaissäveltäjien Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen teoksia kuullaan joulukuussa Saksassa kahdessa konsertissa. Kaksikon uusi yhteissävellys, joululaulu Joulu saapuu taas / Christmas Is Coming Again, saa maailman kantaesityksensä Leipzigissa järjestettävässä perinteisessä Lucia-konsertissa Peterskirche-kirkossa 15.12.2025. Tapahtuma kerää vuosittain runsaasti kuulijoita nauttimaan pohjoismaisista sävyistä ja Lucia-kulkueesta. Leipzigin jälkeen vuorossa on Berliini, jossa Ahvenjärven ja Lappalaisen musiikkia esitetään 18.12.2025 Passionskirche-kirkossa järjestettävässä sävellyskonsertissa.

Berliinissä kuullaan sekä säveltäjien yhteisteoksia että heidän omaa tuotantoaan. Nordische Stimmen Grenzenlos -niminen ilta kuuluu Suomen Säveltäjien 80-vuotisjuhlakonserttisarjaan ja toimii samalla Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 etkotapahtumana. Berliini avaa myös Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen teoksista koostuvan kolmen konsertin kokonaisuuden, joka jatkuu lokakuussa 2026 Haapajärvellä ja Oulussa osana virallista Oulu2026-ohjelmaa.
Ahvenjärven sävellyksille tyypillistä on tunneilmaisu, lohdullisuus ja terapeuttinen sävy. Lappalaisen teoksissa keskeistä on säveltäjän pitkä tausta musiikkiteknologian parissa – hän käyttää live-elektroniikkaa osana akustisia kokonaisuuksia tavalla, joka luo musiikkiin uusia kerroksia. Konsertissa esitettävien Ahvenjärven sävellysten runot on kirjoittanut Jenni Kinnunen.
Säveltäjien mukaan kahden kaupungin konserttikokonaisuuden suunnittelu eteni luontevasti:
“Alun perin mietimme vain Leipzigia, koska osa esiintyjistämme asuu siellä, mutta kun yhteissävellyksemme kantaesitys varmistui niin sujuvasti, ajattelimme, että miksemme järjestäisi samalla matkalla myös toista konserttia. Berliini tuntui heti inspiroivalta kulttuurikaupungilta, josta löytyi lisäksi hieno tukiverkosto. Finnland Zentrum ehdotti Passionskirche-kirkkoa, ja muutkin palaset, kuten lyömäsoitinten vuokraus Preissler Musicilta, loksahtivat vaivattomasti paikoilleen.”
Berliinin konsertissa teoksia tulkitsevat sopraano Lisa Fornhammar, pianisti Ermis Theodorakis, live-elektroniikasta vastaava Tapio Lappalainen sekä Duo Lappalainen – alttoviulisti–viulisti Emilia Lappalainen ja lyömäsoittaja Joonatan Lappalainen. Leipzigissä mukana ovat myös sopraano Elin Karlström, tenori Dan Karlström, pianisti Christian Hornef sekä Lucia Ensemble.
Ahvenjärven ja Lappalaisen sävellyskonserttisarjaa tukevat: Suomen Säveltäjät ry, Oulu2026 European Capital of Culture, Oulun kulttuurisäätiö, Haapajärven kaupunki, Taiteen edistämiskeskus, Teoston kulttuurisäätiö, Music Finland, Suomen Saksan-instituutti, Berliinin Suomi-Keskus ja Berliinin merimieskirkko.
Lucia-konsertti
Maanantai 15.12. 2025, klo 17.00
Peterskirche, Leipzig, Saksa
Ennakkoliput
Sävellyskonsertti Nordische Stimmen Grenzenlos
Torstai 18.12 2025, klo 19.30 (konsertti klo 20.00)
Passionkirche, Berliini, Saksa
Ennakkoliput
Med Teosto-priset belönade Sanna Ahvenjärvis och Tapio Lappainens kompositioner framförs i Tyskland i december
Finska tonsättarna Sanna Ahvenjärvis och Tapio Lappalainens verk hörs i december i två konserter i Tyskland. Duons nya gemensamma komposition, julsången Joulu saapuu taas / Julen kommer igen, får sin urpremiär vid den traditionella Luciakonserten i Peterskirche i Leipzig den 15.12.2025. Evenemanget lockar årligen en stor publik som kommer för att njuta av nordiska klanger och luciatåg.
Efter Leipzig står Berlin i tur: där framförs Ahvenjärvis och Lappalainens musik den 18.12.2025 i en kompositörskonsert som hålls i Passionskirche. I Berlin får man höra både tonsättarnas gemensamma verk och deras egna produktioner. Kvällen med namnet Nordische Stimmen Grenzenlos ingår i Finlands Tonsättares 80-årsjubileumskonsertserie och fungerar samtidigt som ett för-evenemang inför Uleåborgs kulturhuvudstadsår 2026. Berlin öppnar också en helhet bestående av tre konserter med verk av Sanna Ahvenjärvi och Tapio Lappalainen, som fortsätter i oktober 2026 i Haapajärvi och Uleåborg som en del av det officiella Oulu2026-programmet.
Ahvenjärvis kompositioner kännetecknas av känslouttryck, tröst och en terapeutisk ton. I Lappalainens verk utgör hans långa bakgrund inom musikteknologi en betydelsefull del av det musikaliska uttrycket – han använder liveelektronik som en del av akustiska helheter på ett sätt som skapar nya lager i musiken. Dikttexterna till de verk av Ahvenjärvi som framförs i konserten är skrivna av Jenni Kinnunen.
Enligt tonsättarna framskred planeringen av konserthelheten i de två städerna helt naturligt:
”Från början tänkte vi bara på Leipzig, eftersom några av våra artister bor där, men när uruppförandet av vår gemensamma komposition bekräftades så smidigt, tänkte vi att varför inte ordna en till konsert på samma resa. Berlin kändes genast som en inspirerande kulturstad, där det dessutom fanns ett fint stödnätverk. Finnland Zentrum föreslog Passionskirche, och även andra bitar – som uthyrning av slagverk från Preissler Music – föll på plats utan problem.”
I Berlinkonserten tolkas verken av sopranen Lisa Fornhammar, pianisten Ermis Theodorakis, Tapio Lappalainen som ansvarar för liveelektroniken, samt Duo Lappalainen – altviolinisten/violinisten Emilia Lappalainen och slagverkaren Joonatan Lappalainen. I Leipzig medverkar dessutom sopranen Elin Karlström, tenoren Dan Karlström, pianisten Christian Hornef samt Lucia Ensemble.
Ahvenjärvis och Lappalainens kompositionskonsertserie stöds av: Finlands Tonsättare rf, Oulu2026 European Capital of Culture, Uleåborgs kulturstiftelse, Haapajärvi stad, Centret för konstfrämjande, Teostos kulturstiftelse, Music Finland, Finlandsinstitutet i Tyskland, Finnland-Zentrum Berlin och Finlands sjömanskyrka i Berlin.
Lucia-konsert
Måndag 15.12.2025 kl. 17.00
Peterskirche, Leipzig, Tyskland
Förköpsbiljetter
Mer information
Kompositionskonserten Nordische Stimmen Grenzenlos
Torsdag 18.12.2025 kl. 19.30 (konserten kl. 20.00)
Passionskirche, Berlin, Tyskland
Förköpsbiljetter
Mer information
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Aleksi Barrièren luotsaama Kimaira-yhdistys julkaisee uudenlaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa — koko sarja kuunneltavissa tänään 17.9.17.9.2026 09:12:39 EEST | Tiedote
Taideyhdistys Kimaira julkaisee 17.9.2026 seitsemänosaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa podcast-alustoilla. Kirjailija-ohjaaja Aleksi Barrièren käsikirjoittamassa ja ohjaamassa teoksessa näytelty tarina ja kamarimusiikki ovat tasavertaisessa asemassa; musiikkia soittaa joukko suomalaisen musiikkielämän tunnettuja nimiä.
Eläimet perivät konepellit ja sillankaiteet — Tero-Petrin uusi single on katastrofilaulu, jolla on onnellinen alku11.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ainakin yksi asukas ilmestyy perjantaina 11.9. Se on kolmas single Tero-Petri Suovasen kuudennelta soololevyltä Voi näinkin elää, joka julkaistaan 9. lokakuuta.
Yli 500 kirjallisuuden ystävää täytti Vihdin kirkonkylän – uusi Kirjaraitti-tapahtuma saa jatkoa syyskuussa 20278.9.2026 10:07:04 EEST | Tiedote
Lauantaina 5.9. ensimmäistä kertaa järjestetty Vihdin Kirjaraitti ylitti järjestäjien odotukset: kolmessa tapahtumapaikassa vieraili päivän aikana 517 kävijää, ja Maija Vilkkumaan iltaklubi Vihdin Kinossa myytiin loppuun. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 4.9.2027.
Ohjaaja-libretisti Aleksi Barrièren luotsaama Kimaira ry julkistaa kaksi kirjaa Postitalon Rosebudissa perjantaina 14.8.11.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Muun muassa Innocence-oopperan monikielisenä libretistinä ja nykymusiikkiteatteriohjaajana tunnetun Aleksi Barrièren perustama poikkitaiteellinen Kimaira-yhdistys aktivoituu vahvasti syksyyn. Ensimmäinen Kimaira-tapahtuma, Selja Ahavan Kuudennen kadun nainen -monologilibreton sekä Aleksi Barrièren The Yellow Almanach of Weather and Climate -runokokoelman avoin julkistustilaisuus järjestetään perjantaina 14.8. Postitalon Rosebud-kirjakaupassa alkaen klo 17.00.
Konneveden Naisten viikko 2026 onnistui kaikissa tavoitteissaan keräten tapahtumiinsa ennätysyleisön – festivaali synnytti myös pysyvän K-runokaupan Konneveden K-Marketiin22.7.2026 14:22:35 EEST | Tiedote
Maanantaina 20.7. päättynyt Konneveden Naisten viikko 2026 oli taiteellinen ja myös taloudellinen menestys. Festivaalin tapahtumia, esityksiä ja taidenäyttelyitä saapui katsomaan ennätysyleisö ja lippuja myytiin ennakosta ja ovilta yli odotusten, esimerkiksi avajaispäivän lauantain kaikki maksulliset tapahtumat myivät loppuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme