Oma Häme

Vuoden palveluntuottajaksi valittiin Piia Hämäläinen

11.12.2025 09:47:33 EET | Oma Häme | Tiedote

Jaa

​Oma Häme ostaa vuosittain yli 500 miljoonalla eurolla palveluita ja tavaraa yli 3 000 toimittajalta. Näiden lukujen takana on iso joukko ihmisiä, jotka auttavat hyvinvointialuetta toteuttamaan lakisääteisiä tehtäviä. Vuoden palveluntuottaja -äänestyksellä haluttiin tuoda näkyväksi tätä tärkeää työtä.

Vuoden palveluntuottaja -äänestyksessä Oma Hämeen henkilökunta sai esittää yksittäistä henkilöä tai tiimiä, joka työskentelee yksityisellä palveluntuottajalla. Äänestyksessä tuli perustella miksi juuri nimetty henkilö tai tiimi ansaitsisi Vuoden palveluntuottaja -tittelin annettujen arviointiperusteiden pohjalta.

Arviointiraadin valintaperusteet olivat seuraavat:

  • henkilö/tiimi on ylittänyt tilaajan odotukset 
  • henkilö/tiimi on toiminnallaan helpottanut ja edesauttanut tavoitteidemme saavuttamista 
  • henkilö/tiimi tuottaa toiminnallaan lisäarvoa hyvinvointialueelle.

Valintaraati päätti valita vuoden palveluntuottajaksi Piia Hämäläisen (Koti- ja hoivapalvelu Piia Hämäläinen). Pia tuottaa Hattulan kunnan alueella kauppa- ja siivouspalveluita kotihoidon asiakkaille.

Valintaraati painotti valinnassa sitä, että Piia Hämäläinen on erittäin suosittu ja käytetyin palveluntuottaja asiakkaiden keskuudessa sekä sitä, että hän tarvittaessa ottaa yhteyttä hyvinvointialueen edustajaan, jos hänellä herää huoli asiakkaasta. Piian tekemä työ on osa palveluketjua, joka mahdollistaa asiakkaiden asumisen kotona.

Piia Hämäläinen palkittiin Yritysfoorumi-tilaisuudessa, johon oli kutsuttu paikalle yrittäjiä. Yritysfoorumi järjestetään yhdessä Hämeen Yrittäjien kanssa.

Kunniamainintoja myönnettiin kolmelle palveluntuottajalle

Valintaraati myönsi myös kolme kunniamainintaa. Alla palkitut sekä perustelut.

Kaisa Narvio, Sweco Finland Oy

”Kaisan tiimi on vienyt erittäin ammattitaitoisesti ja rautaisella otteella Kanta-Hämeen hyvinvointialueen Hämeenlinnan palveluverkkomuutoksen tilasuunnittelua läpi yhdessä hyvinvointialueen ammattilaisten kanssa. Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä Kaisan tiimin työskentelyyn ja kokeneet tulleensa kuulluksi. Hyvinvointialueelle erittäin tärkeä projekti on edennyt aikataulussaan. Tähän tiimiin voi aina luottaa tilanteessa kuin tilanteessa!”

Minna Juuri-Oja, Onnikoti Verka, Mehiläinen Oy

”Minnan kanssa yhteistyön tekeminen on helppoa. Hän on tavoitettavissa ja häneltä saa tukea asiakastilanteissa. Edistää asiakkaiden itsenäistymistä ja tarjoaa palvelua, jonka avulla itsenäistyminen on turvallista ja tavoitteellista. Minna tekee kunnioittavaa ja hyvää yhteistyötä asiakkaiden läheisten kanssa.”

Terhi Suorsa, Kaarnakoti Oy

”Terhi hoitaa asiakkaiden asioita kokonaisvaltaisesti. Hänen kanssaan yhteistyö toimii ja hän hoitaa asiat nopeasti ja upeasti. Häneltä saa kattavan näkemyksen asiakkaan tilanteesta, joka edistää asiakkaan hyvinvointia ja mahdollistaa oikeanlaisen hoidon antamisen.”

Onnea kaikille palkituille ja kiitos yhteistyöstä!

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita22.9.2026 16:44:14 EEST | Uutinen

Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä. Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuk

Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen

Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu

Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote

Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.

Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote

Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye