SDP:n Nasima Razmyar: Kokoomus suojelee suurituloisten etuja viimeiseen asti
11.12.2025 13:05:47 EET | SDP | Tiedote
Haluttomuus korjata yrittäjien eläkejärjestelmän alivakuuttamiseen liittyvää ongelmaa osoittaa, että oman etupiirin edun ajaminen on kokoomukselle tärkeämpää kuin valtiontalouden tasapainottaminen, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.

– Sosiaali- ja terveysministeriö asetti selvityshenkilön selvittämään yrittäjien eläkejärjestelmän kehittämistarpeita. Kun raportin lopputulos ei miellyttänyt kokoomusta, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen pyyhki raportilla pöytää ennen kuin sitä oli edes julkaistu, vaikka se piti sisällään järkeviä ehdotuksia YEL-ongelman korjaamiseksi. Valitettavasti tämä kertoo kaiken oleellisen Orpon hallituksesta ja sen asenteesta lainvalmisteluun ja tutkittuun tietoon.
– Yrittäjien eläkkeisiin liittyvä alivakuuttaminen on todellinen ongelma, joka maksaa yhteiskunnalle ensi vuonna jo lähes 600 miljoonaa euroa. Eniten nykyisestä järjestelmästä hyötyvät suurituloiset yrittäjät. Kysymykseni sosiaaliturvaministerille on: onko kohtuullista, että hallitus leikkaa toimeentulotuesta, mutta antaa siunauksensa sille, että hyvätuloiset yrittäjät saavat alivakuuttaa itsensä jatkossakin?
Razmyarin mukaan kokoomuksen haluttomuus puuttua YEL-järjestelmän ongelmiin osoittaa, mikä puolueelle on todella tärkeää.
– Kokoomuksesta on tullut puolue, joka ajaa suurituloisten ja suuryritysten etuja. Jos nämä edut ovat vastakkain pienten ja keskisuurten yritysten tai valtiontalouden etujen kanssa, kokoomus asettaa suurituloiset aina etusijalle. On syytä kysyä, ovatko perussuomalaiset ja muut hallituskumppanit tästä samaa mieltä.
– Tällä viikolla saimme taas uusia lukuja valtion velanotosta. Suomi ottaa tänä vuonna lähes yhtä paljon velkaa kuin pahimpana koronavuotena. Jos valtiontaloudella on kokoomukselle merkitystä, kannustan kaivamaan Rantalan raportin sosiaaliturvaministerin roskakorista ja korjaamaan yrittäjien eläkejärjestelmän alivakuuttamisen ongelman, Razmyar päättää.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Merja Pulliainen p. +358 50 306 1120
Kuvat
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Ei enää euroakaan pois sote-järjestöiltä19.9.2026 13:17:31 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitusta perumaan ensi vuodelle esitetyt 84 miljoonan lisäleikkaukset sote-järjestöjen rahoitukseen.
SDP:n puheenjohtaja Lindtman vieraili Ukrainassa13.9.2026 12:20:25 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Ukrainassa 11.–12. syyskuuta. Lindtman osallistui Kiovassa Yalta European Strategyn (YES) korkean tason konferenssiin, tapasi Ukrainan pääministeri Sergii Koretskyin ja presidentin kanslian varapäällikön Ihor Zhovkvan sekä tutustui räjähteiden raivaustyöhön Butšan alueella.
SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7
Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote
Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: PISA-tuloksista nousee huoli erityisesti poikien lukutaidosta8.9.2026 12:34:51 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset kertovat karua kieltä suomalaisnuorten osaamisen kehityksestä: lasku jatkuu etenkin lukutaidossa ja matematiikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

