Lähisynnytysvalmennukset alkavat jälleen tammikuussa 2026 Kymenlaakson keskussairaalalla
15.12.2025 08:30:00 EET | Kymenlaakson hyvinvointialue | Tiedote
Tammikuusta lähtien synnytysvalmennuksia järjestetään jälleen lähitoteutuksena Kymenlaakson keskussairaalalla. Lähivalmennuksen yhteydessä osallistujat pääsevät tutustumaan keskussairaalan synnytysyksikön tiloihin ja tilanteen salliessa myös synnytyshuoneeseen. Valmennuksia järjestetään vuorotellen läsnä ja etänä.

Synnytysvalmennukset tukevat vanhemmuutta ja valmistavat synnytykseen sekä vauvan hoitoon. Osallistuminen kannattaa ajoittaa raskauden loppupuolelle, kuitenkin hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjille.
– Synnytysvalmennuksessa synnytyssalin kätilöt kertovat kuinka synnytykseen voi valmistautua, kuinka synnytys käynnistyy ja milloin kannattaa lähteä sairaalaan, kertoo synnytysyksikön ja äitiyspoliklinikan palveluesihenkilö Kati Kääpä.
Valmennuksessa kerrotaan myös käytössä olevista kivunlievitysvaihtoehdoista ja käydään läpi synnytyksen eri vaiheet. Lisäksi perehdytään tukihenkilön rooliin synnytyksen aikana ja käsitellään lapsivuodeaikaa synnytyksen jälkeen.
Keväällä 2026 synnytysvalmennuksia järjestetään noin kerran kuukaudessa torstaisin kello 16–18. Lisäksi synnyttäjä voi tutustua halutessaan itsenäisesti synnytysvalmennuksen sisältöön kymenhva.fi-verkkosivuilla olevan tallenteen avulla.
– Äitiyspoliklinikalla käyneiltä synnyttäjiltä kysyttiin toiveita synnytysvalmennusten järjestämiseen. Niiden perusteella on päädytty vuorotteleviin etä- ja lähivalmennuksiin, kertoo Kääpä.
Lähivalmennukset: 15.1., 26.2., 9.4. ja 21.5.2026
Etävalmennukset: 5.2., 19.3., 30.4. ja 11.6.2026
Ilmoittautuminen ja saapuminen lähivalmennukseen
Ilmoittautuminen tammikuun lähisynnytysvalmennukseen alkaa maanantaina 15.12.2025. Muut lähivalmennukset avautuvat ilmoittautumiselle kuukautta ennen niiden ajankohtaa. Yhdelle lähivalmennuskerralle mahtuu 20 synnyttäjää, mukana voi olla yksi tukihenkilö.
Kymenlaaksolainen ensisynnyttäjä voi ilmoittautua lähisynnytysvalmennukseen Oma Kymenlaakso -palvelussa. Ulkopaikkakuntalainen ensisynnyttäjä voi ilmoittautua lähisynnytysvalmennukseen soittamalla äitiyspoliklinikan palvelunumeroon p. 05 220 2415 arkisin kello 8–15 välillä.
Lähivalmennukseen osallistuvat kokoontuvat äitiyspoliklinikan aulassa keskussairaalan G-osan 1. kerroksessa. Saapuminen keskussairaalaan tapahtuu pääoven kautta.
Etävalmennukset löytyvät kymenhva.fi-tapahtumakalenterista. Rekisteröitymällä haluamalleen etävalmennuskerralle osallistuja saa vahvistuksen ja osallistumislinkin sähköpostiinsa.
Yhteyshenkilöt
Kati KääpäSynnytysyksikön ja äitiyspoliklinikan palveluesihenkilö
Puh:044 223 1704kati.kaapa@kymenhva.fiKymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Kotkan keskustaan avattiin hätämajoituspaikka18.2.2026 14:17:04 EET | Tiedote
Hätämajoituksen tarkoituksena on turvata yöpymispaikka kymenlaaksolaisille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta majoittua.
Hyvinvointialueen palvelustrategia ja henkilöstöohjelma aluehallituksen käsittelyyn16.2.2026 11:08:29 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategian ja henkilöstöohjelman vuosille 2026–2029 tiistaina 17.2.2026. Lisäksi aluehallitus päättää hyvinvointialuejohtajan viran haun avaamisesta.
Hyvinvointialueen sisäisessä tarkastuksessa kävi ilmi tietosuojarikkomus – 44 henkilön tietoja katseltu luvatta potilastietojärjestelmästä12.2.2026 14:27:52 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue on viime aikoina tehostanut asiakas- ja potilastietojärjestelmien käytön valvontaa.
Aluevaltuustossa 12.2.2026 hyvinvointialuejohtajan irtisanoutuminen ja kelpoisuusvaatimukset11.2.2026 11:10:24 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu torstaina 12.2.2026 kello 17.15 alkaen. Kokousta voi seurata suorana hyvinvointialueen YouTube-kanavalla.
Kouvolan sydänpoliklinikan lääkärivastaanotot siirretään väliaikaisesti Kymenlaakson keskussairaalaan4.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Ratkaisulla pyritään varmistamaan sydänpotilaiden turvallinen hoito niin kauan, kun henkilöstöstä on Kouvolassa pulaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme