Hän voitti Selviytyjät Suomen ylivoimaisesti: "Mahtava suoritus"
14.12.2025 21:29:00 EET | Nelonen Media | Tiedote
Selviytyjät Suomen 9. tuotantokausi huipentui jännittävään kolmen naisen finaalijaksoon. Kauden voittajaksi kruunattiin Saana Akiola, toiseksi sijoittui Saana Boelius. Kolmanneksi jäi Laura Akiola.

Ennen jännittävää semifinaalitaistoa Saana Akiola, Saana Boelius ja Laura Akiola kilpailivat koko kauden tärkeimmän palkintokilpailun voitosta eli yhdestä ylimääräisestä äänestä viimeisessä heimoneuvostossa. Mikäli palkintokilpailun voittaja on toinen finalisteista, saa hän antaa ylimääräisen äänen haluamalleen heimoneuvoston jäsenelle. Mikäli palkintokilpailun voittaja putoaa viimeisessä kilpailussa ja jää finaalin ulkopuolelle, on hänelle käytössään kaksi ääntä viimeisessä heimoneuvostossa.
Palkintokilpailussa kilpailijoiden tehtävänä oli rakentaa 2,5 metriä korkea korttitalo. Käytössään heillä oli 150 puulaattaa. Aikaa tehtävän suorittamiseen oli 30 minuuttia. Jännittävän kilpailun voitti lopulta Saana A., joka sai korttitalonsa vaadittuun korkeustasoon vain sekunteja ennen sisartaan Lauraa.
Semifinaalikilpailussa kolmikolta vaadittiin tarkkuutta, nopeutta ja kärsivällisyyttä. Monivaiheisessa kilpailussa Saana A. sai etumatkan muihin, ja hän nappasi ensimmäisen finaalipaikan. Tiukan kilpailun päätteeksi toisen finaalipaikan nappasi Saana B.
Viimeisessä heimoneuvostossa Saana A. ja Saana B. kohtasivat kahden alkuperäisen heimon yhdistymisen jälkeen pudonneet kilpailijat eli tuomariston. Tuomaristo sai kysyä finalisteilta kysymyksiä ennen viimeistä äänestystä – äänestystä, jolla valittiin koko kilpailun voittaja. Viimeisestä palkintokilpailusta ylimääräisen äänen viimeiseen heimoneuvostoon voittanut Saana A. antoi ylimääräisen äänen sisarensa Lauran käytettäväksi.
Viimeisessä äänestyksessä kilpailun ylivoimaiseksi voittajaksi valittiin Saana Akiola. Hän sai yhtä lukuun ottamatta kaikki tuomariston antamat äänet.
– Mahtava suoritus! Upeaa, juontaja Riku Rantala sanoi Saanalle ojentaessaan hänelle puisen voittoplakaatin.
Voittonsa jälkeen Saana halusi kiittää kilpakumppaneitaan.
– Haluan kiittää kaikkia tuhannesti koko sydämestäni, että ensinnäkään ette olleet vihaisia, kun olen joutunut äänestämään teitä pois. Ja tietysti Lauralle kiitos, kun lähdit tälle matkalle kanssani. Tämä on tosissaan nyt minun, voitin koko kilpailun! Ihan mieletöntä, Saana hehkutti voittoplakaatti kädessään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Nelonen Median syksyn 2026 tv-ohjelmisto on nyt julki!20.5.2026 09:59:07 EEST | Tiedote
Nelonen Median kanavien syksyn 2026 tv-ohjelmistossa on luvassa monipuolinen kattaus uutuuksia ja vanhoja suosikkeja.
KUTSU: Tervetuloa Räjähdyspisteen pressiaamiaiselle 1.6. klo 9 – draamasarja vuoden 1986 Mikkelin panttivankitapauksesta18.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa Elisa Viihde -alkuperäissarjan Räjähdyspiste pressiaamiaiselle maanantaina 1.6. klo 9 Strindbergille (2. krs, Pohjoisesplanadi 33). Paikalla ovat näyttelijät Johannes Holopainen, Laura Malmivaara, Roosa Söderholm, Minka Kuustonen, sekä ohjaaja Petri Kotwica ja käsikirjoittaja Hannu Kontturi.
Uusi true crime -sarja hyödyntää tekoälyä poikkeuksellisella tavalla – alkaa Ruudussa lokakuussa18.5.2026 09:02:06 EEST | Tiedote
Riku Rantala & Kale Puonti: Pimeä puoli -uutuussarjassa syvennytään Suomessa tapahtuneisiin rikostapauksiin tekoälyn avulla.
Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus8.5.2026 10:15:14 EEST | Tiedote
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Tähdet, tähdet -äitienpäiväjaksossa vieraileva tuomari presidentti Tarja Halonen arvioi rakkauslauluja: ”Upea baritoni saa meidät hyvälle rakastavalle mielelle”7.5.2026 10:28:01 EEST | Tiedote
Äitienpäivän kunniaksi Tähdet, tähdet -kilpailijat tekevät hyvää Pelastakaa Lasten kanssa. Sunnuntain jaksossa lauletaan rakkaudesta ja nähdään tarinoita äidinrakkaudesta ja äitinä olemisesta maailman pahimmissa paikoissa. Jakson vierailevana tuomarina toimii Pelastakaa Lasten pitkäaikainen tukija, presidentti Tarja Halonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

