Suomi jyräsi välieriin ja Veera Kauppi kaikkien aikojen MM-maalikärkeen
12.12.2025 20:00:02 EET | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomi jatkaa odotetusti neljän parhaan joukkoon naisten MM-turnauksessa kaadettuaan iltapäivän puolivälierässä Tanskan selvästi 14-2. Huomisessa välierässä klo 17 vastus kovenee, kun samaa finaalipaikkaa tavoittelee fanaattisen kotiyleisönsä kantama Tshekki.
Veera Kauppi teki tämän päivän ottelussa neljä maalia ja syötti kaksi. Hän siirtyi samalla uransa 62 kisaosumalla MM-historian kaikkien aikojen maalitilaston kärkeen. Entinen ykkönen Sveitsin Corin Rüttimann teki pelaamissaan MM-turnauksissa 61 osumaa.
Suomi ratkaisi pelin käytännössä jo avauserässä, jonka se vei 6-1. Suvi Hämäläinen Sofia Mittentagin ja Milla Nordlund Ulla Valtolan tarjoiluista saivat napauttaa pallon takatolpalta tyhjiin, ja Tanskan kavennettua lähivapaalyönnistä oli Suomen superkaksosten maalien vuoro. Veera Kauppi ehti nakuttaa hattutempun täyteen jo ennen ensimmäistä taukoa, ja välissä Oona Kauppi jatkoi pallon keskeltä verkkoon My Kippilän pystysyötöstä puolustuksen sisään.
Eron revettyä turvalliseksi Suomi sai keskittyä pitämään pelin kontrollissa, ja paikkoja näyttäviin maaleihin aukesi edelleen vastustajan liikkeen vähitellen hiipuessa. Tanskan vahvin ase olivat maalivahti Liv Petersenin vahvat avausheitot, mutta kenttäpelaajien eväät eivät riittäneet jalostamaan niistä maalipaikkoja. Suomi tasasi jälleen peluutusta, kun penkillä aloittaneet Jasmiina Järvinen, Yamou Njai ja Veera Vilenius hyppäsivät ottelun puolivälissä mukaan peliin. Tanska pääsi päätöserässä pelaamaan hetken jopa viidellä kolmea vastaan ja onnistuikin tekemään ylivoimamaalin. Tosin ei kuviolla vaan Suomen puolustukselta lipsahtaneesta pallosta. Natalia Pitkäkangas, Suomen parhaana palkittu Suvi Hämäläinen ja Ulla Valtola varmistivat kuitenkin maaleillaan Suomen kolmannen erävoiton.
Salibandya, Ostrava, Tshekki
Naisten MM-turnaus, puolivälierä
Suomi–Tanska 14-2 (6-1, 5-0, 3-1)
1. erä: 2-32 Suvi Hämäläinen (Sofia Mittentag) 1-0, 3.22 Milla Nordlund (Ulla Valtola) 2-0, 5.56 Anna Habersatter (Karen Thomsen) 2-1, 6.22 Veera Kauppi 3-1, 8.28 Veera Kauppi (Nordlund) 4-1, 13.05 Oona Kauppi (My Kippilä) 5-1, 18.56 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 6-1.
2. erä: 21.16 Kippilä (Veera Kauppi) 7-1, 23.08 Valtola (Emilia Pietilä) 8-1, 24.03 Veera Kauppi (Sara Piispa) 9-1, 31.17 Hämäläinen (Meri-Helmi Höynälä) 10-1, 35.59 Piispa (Veera Kauppi) 11-1.
3. erä: 42.59 Sofia Frederiksen 11-2 yv, 51.14 Natalia Pitkäkangas (Alma Laitila) 12-2, 53,59 Hämäläinen (Meri-Helmi Höynälä) 13-2, 57.48 Valtola (Pietilä) 14-2.
Torjunnat:
Julia Saarinen Suomi 2+3+2=7,
Liv Petersen Tanska 6+13+(0)=19 ja Mette Thorsager Tanska (0)+(0)+=11 (vaihto 40.00)
Jäähyt: Suomi 2×2 min, Tanska 0 min.
Erotuomarit: Christian Friemel ja Erik Hasselberg, Sveitsi.
Yleisöä: 967.
Suomen parhaana palkittiin Suvi Hämäläinen.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Veikkaus palaa salibandyn kumppaniksi – yhdessä kohti Tampereen MM-kisoja16.3.2026 13:25:33 EET | Tiedote
Salibandyliitto on solminut Veikkaus Oy:n kanssa vuoden 2026 kattavan yhteistyösopimuksen. Veikkaus toimii salibandyn miesten koti-MM-kisojen pääyhteistyökumppanina.
Voiko menestyvä huippu-urheilija olla äiti tai isä? Julkistustilaisuus selvityksestä huippusalibandyn ja vanhemmuuden yhteensovittamisesta16.3.2026 10:18:07 EET | Tiedote
Kutsumme median edustajat julkistustilaisuuteen, jossa Salibandyliitto ja Aula Research esittelevät ensimmäisen laajan selvityksen siitä, miten huippusalibandyn ja vanhemmuuden yhteensovittaminen Suomessa toteutuu.
Naisten maajoukkueen uusi valmennustiimi nimetty – tähtäimessä MM-kotikisat 2027 Turussa11.3.2026 09:01:51 EET | Tiedote
Salibandyliiton hallitus on nimittänyt Jukka Ruotsalaisen naisten maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Suomen naiset kohti vuoden 2027 Turun MM-kotikisoja luotsaavan Ruotsalaisen sopimus on kaksivuotinen.
Miesten MM-kotikisalohkot arvottiin tänään5.3.2026 14:26:57 EET | Tiedote
Salibandyn miesten MM-kisojen 2026 lohkoarvonta järjestettiin tänään Tampereella Nokia Arenassa. MM-kisat pelataan 5.–13. joulukuuta 2026, ja hallitseva maailmanmestari Suomi kohtaa alkusarjassa Sveitsin, Latvian ja Norjan.
Inssi-Divarin pudotuspelit vauhtiin – suorat lähetykset Ruudussa4.3.2026 11:15:17 EET | Tiedote
Salibandyn toiseksi ylimmän sarjatason Inssi-Divarin pudotuspelit starttaavat miehissä tänään otteluilla O2-Jyväskylä–Pirkat, Karhut–Josba ja Tiikerit–Nibacos. Naisissa ensimmäiset ottelut pelataan lauantaina. Inssi-Divarin pudotuspelit huipentuvat Superfinaaleihin, joiden voittajat nousevat ensi kaudeksi F-liigaan ja häviäjätkin pääsevät karsimaan liigapaikasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme